Dokumenttielokuva Anerca – elämän hengitys kertoo vuosituhansien selviytymistarinat

Olemme vasta ehtineet asettua katsojiksi, kun pimeys, ikuisuutta kantava säkkipimeys on jo laskeutunut pohjoisille napapiireille.

Kameran silmä ei näe, mutta kuva elää. Se puhuu, huokaa, valittaa hiljaa valtameren hidasrytmisessä kohinassa. Pimeys myös aavistaa, se on pohjoisten kansojen toivo. Ihmiset kokoontuvat valtameren äänivallien murtumakohtiin, rannoille, jonne merellä pyydetyt valaat ja hylkeet vedetään.

Koskematon musta on myös mahdollisuus. Sieltä voi odottaa puhkeavan esiin jotain ainutlaatuista. Pimeys hengittää raskaasti kuin synnyttävä äiti. Kaikki odottavat näkevänsä, mitä pimeydestä syntyy. Tulossa on uutta, kokematonta ja elämätöntä ihmisen elämää, uusia olosuhteita. Kenties toivoa.

Essee ihmisen historiasta

Elokuva on audiovisuaalinen essee ihmisen pitkästä historiasta, jonka loppua kohti meidän väitetään kulkevan. Kertomuksen fragmentit ovat kuin aforistisia runoja tai pieniä kristallisia haikuja, joiden valo tulee kaukaa ja valaisee yhtä kauas.

Markku ja Johannes Lehmuskallio, isä ja poika, ovat uusimmassa elokuvassaan palanneet siihen maailmaan ja maanosaan, jonne Markku vuosikymmeniä sitten asettui osaksi nenetsiheimoa.

Tekijöillä on takanaan lukemattomia elokuvia tundran nomadeista, ikiaikaisista kulkureiteistä, monimutkaisista laeista, joilla kunnioitettiin sekä elämän että kuoleman ainutkertaisuutta. Elokuvat eivät maalaile, eivät romantisoi, eivätkä valehtele.

Ne ovat tinkimättömän rehellisiä, yhtä ehdottomia ja ankaria kuin elämä tulisessa pakkasessa. Tarinat ovat kuvien ja kulttuurien syvälle kaivautuvaa arkeologiaa.

Rumpujen käskylauseet

Anerca on inuittikieltä ja johdannainen käsitteille sielu tai elämän hengitys. Se on myös synonyymi runon syntymiselle. Taiteen kipu ja kipinät täyttävät tyhjän tilan. Ihminen ei ole luojana herra vaan välittäjä.

Pohjoisilla kansoilla oli kyky sopeutua kylmään, pimeään, nälkään ja jäisen maailman tuhansiin henkensä kaupalla toimimisen tilanteisiin.

Heitä kantoivat tähtitaivas, rituaalit ja kuolleiden henget. He siirsivät elossa pysymisen taitonsa sukupolvelta toiselle maagisissa naamiotansseissaan ja rumpujen käskylauseissa. He löysivät tien Linnunradalle kosmokseen avautuvissa kurkku- ja joikulauluissa.

Helikopteri, tulilintu

Anerca kuljettaa meidät napapiirin ympäri katsomaan vanhoja kyliä ja elämänmuotoja, nyt jo tuhoutunutta tundraa, vuoria tai saastuneita vesistöjä, toisiinsa kietoutunutta suunnatonta sielun ja kehon nälkää ja  köyhyyttä. Helikopterit ovat pelottavia tulilintuja, jotka nielaisevat lapset asutuskeskusten koulukoteihin.

Utsjoen maailmanvalloittajat, klassisen balettikoulutuksen saaneet saamelaiset kaksoset Birit ja Katja Haarla tanssivat saamenpuvuissaan graffitien peittämän betoniseinän tarinaa.

Grönlannin inuitti tanssii emämaa Tanskan kauppakeskuksessa ekstaattista katutanssia samaan aikaan kun jäätiköllä elävät inuitit taistelevat hengestään hylkeenpyynnin ja viinan välillä. Jäät ovat hapertuneet, kyliin virtaa viina ja lentokoneet tuovat kovia huumeita.

Nuukin lentokentän ainoa huumekoira ammuttiin pari viikkoa sen jälkeen, kun se oli vasta aloittanut menestyksellisen työnsä.

Musta ja valkea

Veden henki säilyttää elämää, mutta suuttuessaan elämän henget muuttuvat sokeiksi tappajapiruiksi.

Kun Jamalin kyliin tulivat pian vallankumouksen jälkeen nuorisoliittolaiset ja neuvostosotilaat, uskottiin heidän pelastavan porojaan jutaavan nenetsikansan, nostavan heidät sivistyksen ja paremman elämän syleilyyn.

Nenetsi Anna levitti kansalleen tulisieluista sanomaa uudesta maailmasta, jossa ”Puolue on äly, kunnia, omatunto ja uusi aikakausi”. Nyt hän sanoo katuvansa, hänet on syyllistetty ja hän on itse syyllistänyt itsensä.

Eri aikakausiin lomittuvat kuvat kertovat, miten kansoista tulee juurettomia. Värillisissä unissa leijuvat raskaat sumut. Auringonpimennykset ja vedet liekehtivät.

Grönlannin autiossa maisemassa maata tamppaavien myskihärkien piiri pienenee ja tihentyy. Vihollinen on jo kyynärvarren päässä.

Jamalin niemimaata eivät enää kirjo pororaitojen kulkutiet vaan silmänkantamattomat uusien maakaasuputkien ja rautateiden verkostot. Meidän elintasomme on toisten kuolema.

Luonnon rappiotila

Katsoin luonnontieteilijä David Attenboroughin haastattelua uuden dokumenttinsa sisältämistä havainnoista. Olemme jo tulleet rajalle, josta on vaikea kääntyä. Siitä huolimatta Attenborough haluaa herättää meissä toivoa ja töniä toimintaan, jos ehdimme kuunnella hänen viestiään.

Myös Anercan kertomuksissa on näkymättömiin parenteeseihin kätketty salaisuus, ihmisen usko selviytymisen mahdollisuuteen. Näe, lue ja kuule se.

Markku ja Johannes Lehmuskallion dokumenttielokuva Anerca – elämän hengitys on esitetty Suomessa mm. Kettupäivillä Tampereella ja esitetään Helsingissä 8.11. Elokuvan yhteydessä on keskustelutilaisuus.

Elokuva vieraili Vision du Reel- festivaaleilla 2020, jossa se sai Jury Prize Région du Nyon -Most innovative feature film  – palkinnon.

Kirjoittaja on toimittaja ja arktinen nomadi

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.