Miksi meidän ei pitäisi puhua identiteettipolitiikasta

Kuva: Vecteezy – Kuvankäsittely: Milo Toivonen

Amanda Pasanen, Brigita Krasniqi

Identiteettipolitiikka määritellään yleensä politiikaksi, jossa pohjana on esimerkiksi etninen ryhmä, sukupuoli, seksuaalisuus tai muu vastaava ominaisuus. Vastaavasti ”perinteinen” politiikka on tämän määritelmän mukaan syntynyt yhteisen poliittisen ideologian tai taloudellisten etujen perusteella.Kyseinen jako saattaa kuulostaa alkuun loogiselta, mutta on hyvä pohtia mistä tarve tällaiseen luokitteluun kumpuaa ja kestääkö se lähempää tarkastelua. Poliittiset ideologiat, ihmisten taloustilanteet ja yhteiskuntaluokka ovat yhtä lailla kytköksissä identiteetteihin kuin muut ihmisiä määrittävät henkilökohtaiset ominaisuudet.Mikä poliittinen liike voisi olla erillään identiteeteistä? Vastaus: ei mikään.

Kaikki politiikka on identiteettipolitiikkaa.

Identiteettipolitiikka -termin käyttö on yleistynyt viime vuosien aikana ja sitä käytetään yleensä negatiivisessa mielessä pienentämään ja painamaan alas tiettyjä poliittisia aiheita ja poliittisia toimijoita. On sitä ”oikeaa rationaalista asiakeskeistä politiikka” ja sitten on ”tunnepitoista ja henkilökohtaista” identiteettipolitiikkaa.Kuulostaako rationaalisuuden korostaminen tunneasioiden yläpuolelle tutulta? Kyseessä on taas yksi patriarkaalisen yhteiskunnan vallankäytön muoto. Se sisältyy myös ajatukseen siitä, että ihmisten henkilökohtaisiin kokemuksiin ja identiteetteihin vahvasti linkittyvä politiikka olisi muuta politiikkaa vähempiarvoisempaa.Niin sanottua ”identiteettipolitiikkaa” ja sen harjoittajia kohtaan liittyy pelkoa ja ymmärtämättömyyttä.Sosiaalinen media sekä henkilökohtaisuudella ja visuaalisuudella vetoavat viestintätavat ovat nostaneet julkiseen keskusteluun sellaisia näkökulmia, joita emme ole tottuneet siellä näkemään. Ymmärtämättömyys liittyy sosiaaliseen mediaan ja siellä oleviin toimintatapoihin.Nykypäivän viestintäkanavia hyödyntävät vaikuttajat eivät ole mitenkään entisajan vaikuttajia huonompia tai tyhmempiä. Viestintätavat vain ovat muuttuneet ja vaikuttajien on oltava siellä, missä ihmiset ovat: somessa.

Vanhat perinteiset puolueet käyttävät identiteettipolitiikka -termiä feministisen ja ihmisoikeuksiin liittyvän politiikan leimaamiseen.

Samalla tapaa leimataan myös ilmastopolitiikkaa sekä ihmisten elämäntapaan ja kulutuskäyttäytymiseen liittyvää politiikkaa.Oikeisto-vasemmisto - akselille sijoittuvien poliittisten liikkeiden huoli politiikan painopisteiden siirtymisestä pois perinteisestä jaottelusta on aiheellinen. Ihmisiä ja politiikkaa jakavat tänä päivänä enemmän kysymykset ihmisoikeuksista, ilmastonmuutoksesta ja kansainvälisyydestä kuin perinteisistä oikeisto-vasemmisto - kiistoista.Tämä ei kuitenkaan tee nykypäivän politiikasta yhtään vähempiarvoista vaan erilaista. Leimaaminen onkin vain laiskaa puhetta, jolla pyritään kääntämään huomiota pois siitä tosiasiasta, että monilta vanhoilta puolueilta puuttuvat ratkaisut tämän päivän polttaviin ongelmiin.Li Andersson on puhunut siitä, että poliittinen keskustelu on vajonnut koskemaan ihmisten henkilökohtaisia valintoja ja identiteettiä sen sijaan että puoluevalintoja tehtäisiin omaan moraalikäsitykseen perustuen.Kun aloite feministiseksi puolueeksi julistautumisesta hävisi täpärästi Vasemmistoliiton puoluekokouksen äänestyksessä toissa vuonna, Andersson totesi, että julistusten sijaan riittää kyllä että tehdään feminististä politiikkaa. Kun ihmisten moraalikäsitykset koskevat nykypäivänä myös ilmastokestävää elämäntapaa ja ihmisoikeuksien puolustamista, on turha lähteä syyttämään niihin keskittyvää politiikka jotenkin vähempiarvoiseksi. Jos on selvää, että tehdään feminististä politiikkaa, miksi feminismi-sanan käyttäminen on sitten niin ongelmallista? Vasemmistoliitossa enemmistö ei selkeästi pidä feminismiä politiikan prioriteettina. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen on taas määritellyt identiteettipolitiikan sellaiseksi politiikaksi, jossa ihmisillä ei ole valmiutta toisen mielipiteen kunnioittamiseen ja jonka johdosta vastapuoleen ei enää suhtauduta yhdenvertaisena kanssaihmisenä.Esimerkkinä Kurvinen on maininnut juuri ilmastopolitiikan, jossa ”halutaan kieltää lihansyönti ja syyllistää viljelijöitä”. Vastavoimaksi Suomen Keskusta tarjoaisi ”arki- ja järkipolitiikkaa”.

Narratiivi ihmisten syyllistämisestä ja ”kaiken kieltämisestä” ilmastopolitiikassa on vastapuolen luomaa vääristelyä, jota harjoittavat hanakimmin perussuomalaiset.

Se että keskusta päättää lähteä samaan tarinaan mukaan ei ikävä kyllä paranna heidän asemiaan, vaan näkyy lähinnä perussuomalaisten suosion nousuna.Kokoomuksen riveissä on menty niin pitkälle, että identiteettipolitiikkaa luonnehditaan jopa ”uutena rasismina”, mikä tietenkin kertoo jotain siitä, miten puolueessa ei selkeästi ymmärretä mitä rasismi tarkoittaa. Kokoomuksen Kai Mykkänen on todennut, että nykyajan identiteettipolitiikka haastaa kaikkia jotka ovat ”lähteneet ikään kuin talouden ja yhteiskuntajärjestyksen perusteista ideologiaa rakentamaan”.On ihan totta, että kysymykset kaikkien ihmisten yhdenvertaisista oikeuksista ja ilmastopolitiikasta haastavat nyt niitä puolueita, jotka eivät näitä seikkoja ole aiemmin ottaneet omassa politiikassaan huomioon. Ehkä niiden onkin korkea aika uudistua.Identiteettipolitiikasta ollaan puhuttu myös Yhdysvaltojen edellisten presidentinvaalien ja Trumpin valinnan jälkimainingeissa. Demokraattien häviötä ja jopa Yhdysvaltojen poliittista jakautumista on syytetty demokraattien liiallisesta ”identiteettipolitiikasta”, jolla tarkoitetaan syrjittyjen vähemmistöryhmien nostamista ja tukemista.Ajatuskela menee suunnilleen niin, että rasismista, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjinnästä ja naisten oikeuksista puhuminen aiheuttaa vastakkainasettelun, jossa näihin syrjittyihin ryhmiin kuulumattomia ihmisiä (eli yleensä valkoisia, hyväosaisia miehiä) syyllistetään kaikesta. Tästä sitten seuraa ajattelun mukaan äärioikeiston nousua ja etnonationalismia vastareaktiona intersektionaaliselle feminismille.Samanlainen järkeily on välillä nähtävillä myös Suomessa, jossa vihreitä epäsuorasti syytetään perussuomalaisten noususta ja äärioikeiston provosoimisesta kun puhutaan ilmastonmuutoksesta, ihmisoikeuksista, rasismista ja eriarvoisuudesta.

Vaikka ilmastopolitiikassa on kyse kestävämpien elämäntapojen edistämisestä, ei se ole vihreille koskaan tarkoittanut yksittäisten ihmisten syyllistämistä ja vastuun vyöryttämistä yksittäiselle kuluttajalle.

Vihreät ovat johdonmukaisesti tarjonneet keinoja muuttaa yhteiskunnallisia rakenteita sellaisiksi, että ne tukevat reilulla tavalla kestävämpään elämäntapaan siirtymistä. Tästä kattavana esimerkkinä  viime vuonna hyväksytty Reilun muutoksen ohjelma.Sanottakoon nyt vielä se, että intersektionaaliseen feminismiin ei ole ikinä kuulunut ihmisryhmien asettaminen vastakkain, vaan yhteiskunnan syrjivien rakenteiden tekeminen näkyväksi ja niiden purkaminen.Voi hyvin olla niin, että puheet ja teot, jotka tähtäävät kaikkien ihmisten ja ihmisryhmien yhtäläisiin oikeuksiin ja esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjuntaan aiheuttavat vastareaktioita. Näin käy etenkin silloin, kun tietyt ääriliikkeet tekevät niistä itselleen keppihevosia ja saavat luotua vääristyneitä uhkakuvia. Syy ei silloin ole tasa-arvo- ja ilmastonmuutospolitiikassa, vaan ääriliikkeitä, uhkakuvia ja vihapuhetta normalisoivassa ja lietsovassa politiikassa.Lopetetaan siis turha kiistely siitä, onko politiikka yhteyksissä ihmisten identiteetteihin ja suunnataan poliittinen energia mieluummin oikeistopopulismin näköalattomuuden haastamiseen ja väkivaltaisen äärioikeiston nousun pysäyttämiseen.Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen ja kaikkien ihmisten yhdenvertaiset oikeuksien tulisi olla kaikkien ihmisoikeuksia kunnioittavien ja planeetan tulevaisuudesta välittävien poliittisten puolueiden yhteisellä agendalla.