Zero Waste -idea ei riitä kestävään kehitykseen

Jokainen pienikin ekoteko on eteenpäin, mutta ne on valittava omien voimavarojen mukaan. Esimerkiksi omien jätteiden vähentäminen nollatasolle vaatii valtavasti aikaa ja voimia. On kannatettavaa miettiä ensin isoa kokonaisuutta eli asumisen, liikkumisen ja ruuan päästöjä, kirjoittaa Susanna Luukinen.

7.2.2021 | Puheenvuoro

Jätteen kierrätys on joka kodin ekoteko. Kuva: Leena Brandt

Kokonaisvaltaisen kestävä elämäntapa on laajempi kokonaisuus kuin Zero Waste.

Suomalaisten keskimääräinen vuotuinen hiilijalanjälki on yli 10 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia. Sitra on laskenut, että jotta ilmastonmuutos saataisiin pysäytettyä 1,5 asteeseen, tavoitetaso olisi 2,5 tonnia CO2e vuoteen 2030, 1,4 tonnia vuoteen 2040 ja 0,7 tonnia vuoteen 2050 mennessä.

Nämä ovat hurjia lukuja.

Tavoitteena on, että kestävistä valinnoista tehdään lainsäädännöllä ja taloudellisella ohjauksella helpompia ja edullisempia. Kun valtio esimerkiksi luopuu fossiilisista polttoaineista, tukee maatalouden siirtymää lihantuotannosta kasviproteiinien tuotantoon tai ohjaa yrityksiä uudella kiertotalouslainsäädännöllä, yksilön päästöt vähenevät ilman omaa panosta.

Silti myös yksilöillä on tärkeä rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa, sillä poliitikot tarvitsevat suunnannäyttäjiä kertomaan, mikä on mahdollista. Esimerkiksi kasvipohjaiseen ruokavalioon siirtyminen, omasta autosta luopuminen ja tiivis asuminen ovat tehokkaita ekotekoja. Ekologisemmin elävä ihminen myös kannustaa lähipiiriään muutoksiin.

Olen pitänyt itseäni tällaisena koekaniinina pian neljä vuotta ja kokeillut jopa aika äärimmäisellä tasolla, mitä kaikkea voin tehdä oman hiilijalanjälkeni pienentämiseksi. Törmäsin muutama vuosi sitten sosiaalisessa mediassa ihmiseen, joka oli mahduttanut koko vuoden sekajätteensä pieneen lasipurkkiin; tutustuin Zero Waste -ajattelutapaan.

Siihenkin asti olin ollut tietoinen ilmastonmuutoksesta ja esimerkiksi suosinut kasvisruokaa sekä kierrättänyt tunnollisesti, mutta Zero Waste sytytti ilmastoinnostuksen. Se on johtanut kestävää elämäntapaa käsittelevän Ekoeleganssi -tilini perustamiseen Instagramiin, Zero Waste Finland ry:n perustamisessa mukana olemiseen sekä kahteen työhön vihreässä politiikassa.

Zero Waste perusidea on elämäntapa, jossa jätettä ei synny. Jätteellä tarkoitetaan ennen kaikkea kierrätyskelvotonta roskaa.

Erityinen fokus on muovissa, jonka kierrättäminen on vielä hyvin puutteellista. Zero Waste myös kannustaa pohtimaan omaa vaikutusta ympäristöön laajemmin ja tavoittelemaan kokonaisvaltaisesti kestävää elämäntapaa. 

Zero Waste kiteytyy viiteen K:hon: kieltäydy, karsi, käytä uudelleen, kierrätä ja kompostoi. Ohjeet ovat tärkeysjärjestyksessä: Suurin ilmastovaikutus on turhasta tavarasta kieltäytymisellä ja oman kulutuksen karsimisella. Kierrätys ja kompostointi ovat viimesijaisia vaihtoehtoja, jos jätteen syntymistä ei pysty ehkäisemään. Kun kierrättää huolellisesti, kotona ei synny juurikaan sekajätettä.

Liikkeen idea on mainio, jos aatteen ymmärtää laajasti. Kertakäyttökulttuuri ei ole kestävä, materiaalista riippumatta. Muovi ei ole yksiselitteinen pahis muttei myöskään hyvis. Joskus muovi on ekologisin pakkausratkaisu. Muovipussi suojaa leipää, ja jos yksikin leipäpala pilaantuu, sen ilmastovaikutus on pussia suurempi.

Silti on totta, että monia tuotteita pakataan liikaa ja turhaan. Tarvitseeko leivän säilyä viikkoa? Voisiko ongelman ratkaista kuluttajien paremmalla ruokasuunnittelulla tai pakastamalla leipää kotona?

Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin ottanut hiukan etäisyyttä Zero Waste -liikkeeseen. Moni muu ekovaikuttaja näkyy tehneen samoin. Näen Zero Wasten kokonaisvaltaisena päästöjen vähentämisenä, mutta yleisessä keskustelussa sitä ei useinkaan esitetä niin.

Kun Zero Waste -pioneeri Bea Johnson lentää ympäri maailmaa tai ajaa bensa-autolla ympäri Yhdysvaltoja luennoimassa ekologisesta elämästä, turhauttaa kuulua samaan porukkaan. Siksi puhun nykyään mieluummin kokonaisvaltaisen kestävästä elämäntavasta kuin Zero Wastesta. 

Pitkään tutkin, vertailin ja kyseenalaistin tuotteiden ja arjen tekojen ekologisuutta ja haastoin itseäni.

Kävelin ruokaostoksille 3-4 eri kauppaan mahdollisimman vähän pakattuja tuotteita etsien, maksoin monista tuotteista moninkertaisen hinnan saadakseni luonnonmukaisen, muovittoman tai pakkauksettoman version. Kieltäydyin vegaanisista herkuista siksi, että ne oli pakattu muoviin.

Lopulta totesin, että en enää jaksa, ja oivalsin, ettei tarvitsekaan.

Kestävät valinnat nimittäin vaativat aikamoista salapoliisityötä. Onko lasi ekologisempi pakkausmateriaali kuin muovi? Luultavasti ei, sillä sen paino aiheuttaa enemmän kuljetuspäästöjä, ja kierrätyslasia kuljetetaan Suomesta laivateitse ulkomaille jatkojalostukseen.

Onko ekologisempaa ostaa ulkomaista vegaanista ruokaa muovipakkauksessa kuin suomalaisia eläinkunnan tuotteita irtomyynnistä? Mitä luultavimmin.

Jätteen vähentämisessä pääsee pitkälle ilman, että se käy kalliiksi tai vaivalloiseksi. Turhasta tavarasta kieltäytyminen tai tuotteen pitäminen käytössä mahdollisimman pitkään ei maksa rahaa eikä vaivaakaan. Mutta pitkälle vietynä jätteen minimointi on myös vaikeaa, aikaa vievää ja kallista, eikä välttämättä edes ekologisinta.

Yksilön hiilijalanjäljestä noin viidesosa koostuu asumisesta, toinen mokoma ruuasta ja noin 30 prosenttia liikkumisesta. Oma hiilijalanjälkeni on noin 2600 kiloa CO2e. Asun puolisoni kanssa 36 neliön kaksiossa, jonka pidämme viileänä, ostamme ekosähköä, kuljen pääosin kävellen ja hiukan julkisilla, syön pääosin kasvipohjaista ruokaa, en omista autoa enkä lennä vuosittain.

Ostan tavaraa vain tarpeeseen, käytettyä suosien. Näiden isojen valintojen jälkeen esimerkiksi leivän muovi- tai paperipakkauksella on kieltämättä pienempi merkitys.

Olen tietysti säilyttänyt arjessani monia hyviä Zero Waste -valintoja. Haluan yhä kannustaa kaikkia miettimään suurten linjojen lisäksi myös palasaippuaa, suurempia pakkauskokoja, kierrätettyjä pakkausmateriaaleja suosivia verkkokauppoja, kestokuukautissuojia, rikkinäisten tuotteiden korjaamista ja vessapaperipussin käyttöä roskapussina.

Ilmastokriisi on niin valtava, että jokainen pienikin teko on eteenpäin ja voi toimia itselle tai muille matalana kynnyksenä kohti suurempia tekoja.

Mutta jotta jaksaa elää kestävästi pitkällä tähtäimellä, ekoteot on valittava omien voimavarojen mukaan. Siksi en enää aloittaisi Zero Wastesta, vaan kannustan miettimään ensin asumisen, liikkumisen ja ruuan päästöjä.

Susanna Luukinen

Kirjoittaja on yksi Zero Waste Finland -yhdistyksen perustajista ja hän pohtii Ekoeleganssi-kanavallaan kestävää elämää.

 

7.2.2021 19:55

0 kommenttia

Lähetä kommentti