”2020-luvun yhteiskuntapolitiikka” -kirja kaipaa rohkeita ratkaisuja ilmastokriisiin ja tuloerojen kasvuun

Ympäristöä ja pieniä tuloeroja on puolustettava järein keinoin. Osmo Soininvaaran teos ravistelee nykyisen yhteiskuntapolitiikan perustuksia ja ansaitsee laajan julkisen keskustelun, kirjoittaa Ville Soimetsä.

6.10.2021 | Arvostelu

Teollisuusvetoisten hyvinvointivaltioiden yhteiskuntapolitiikka tarvitsee uudistusta. Kuva: Hannele S. Salminen

Osmo Soininvaaran mukaan suomalaisilla ei ole koskaan ollut nykypäivään verrattavia edellytyksiä mukavaan ja kiireettömään elämään, jota taloudelliset huolet eivät rasita. Akuuteimmat uhat hyvinvoinnille aiheutuvat ympäristökriisistä ja tuloerojen kasvusta.

Reilun vuosikymmenen ajan kypsynyt 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (Teos) on Soininvaaran laajin ja kokonaisvaltaisin yhteiskunnallinen puheenvuoro. Vaikka ilmastonmuutokseen vastaaminen ja tuloerojen hillitseminen ovat selkeitä pääteemoja, juuri kysymys tulonjaosta laajenee nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan perustuksia ravistelevaan analyysiin markkinoiden ja julkisen vallan roolista.

Kirjan kehyksenä on sinänsä laajasti jaettu näkemys siitä, että pian toisen maailmansodan jälkeen muotoutunut teollisuusvetoisten hyvinvointivaltioiden yhteiskuntapolitiikka tarvitsee uudistusta.

Soininvaaran omaäänisyys näkyy erityisesti ratkaisuehdotuksissa, jotka kohdistuvat nykyisen työmarkkinapolitiikan kulmakiviin.

Soininvaara argumentoi, että yleissitovasti sovitut palkat hinnoittelevat useissa tapauksissa työvoimaa ulos eli jättävät ihmisiä työttömäksi, mikä on heidän kannaltaan kaikkein huonoin vaihtoehto. Siksi palkkojen pitäisi määräytyä nykyistä markkinaehtoisemmin. Tämä vaatii suuria muutoksia ammattiyhdistysliikkeen asemaan ja tehtäviin, työttömyysturvan ehtoihin ja tulonsiirtoihin. Soininvaaran oma suosikki pienten ansiotulojen kompensoimiseksi on perustulon sukulainen, katkaistu negatiivinen tulovero.

Samalla vähän koulutusta vaativien mutta ikävien töiden palkkatason pitäisi nousta, kun sitä ei ole sovittu yleissitovasti verrattain matalaksi. Rinnalle tarvitaan vankka perusturva ja nykyisenkaltaisten karenssien purku, jottei työmarkkinoilla heikoimmassa asemassa olevien (esimerkiksi suomea heikosti osaavien) ole pakko vastaanottaa liian huonosti palkattua työtä.

Järeitä keinoja ilmastokriisiin

Monin tavoin viheliäistä ja globaalia ilmastokriisiä vastaan tulee taistella järeimmin mahdollisin taloudellisen ohjauksen keinoin, käytännössä hiiliverolla. Kaikki muu on Soininvaaran mukaan toissijaista.

Ilmastopolitiikan ”pienen Suomen teoilla ei ole väliä” -vastustajille hän huomauttaa, ettei yksittäisen veronmaksajankaan teoilla ole väliä, mutta ihmiset käsittävät silti, että veroja täytyy maksaa.

Tällaisia kirjoja ei ilmesty usein. Vaikka Soininvaara myöntää Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikan (WSOY 1961) esikuvallisuuden vain otsikon tasolla, 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka on vähintään sen henkisen perinnön soihdunkantaja ja uudistaja.

Teoksen suurimpia ansioita on tekijälleen ominainen tapa esittää argumentteja ja näkemyksiä, jotka eivät ole selvästi oikeistolaisia tai vasemmistolaisia. Vaikuttavuuden kannalta tämä lienee sekä etu että rasite.

Erinomaisia ovat lukuisat havainnollistavat ajatusleikit (”mitä tapahtuisi, jos Suomen koko väestö olisi järjestetty työvoimaa vuokraaviin osuuskuntiin”). Ne ovat kautta linjan niin selkeitä, että kuka tahansa vireämielinen ja jossain määrin yhteiskunnan toiminnasta kiinnostunut henkilö voi ne käsittää. Nykytilanteeseen johtaneesta historiallisesta kehityksestä on kerrottu suuret linjat, mikä on tarkoituksenmukainen ratkaisu.

Kun haastattelin Soininvaaraa kirjan julkaisupäivänä, hän arvioi ehdotuksensa palkkojen vapaammasta ja markkinaehtoisesta määräytymisestä, ay-liikkeen roolin supistamisesta ja työttömyysturvan uudistamisesta kirjansa kiistanalaisimmaksi sisällöksi. Ehkä näin, mutta yhteiskunnallinen keskustelu kaipaa painokkaita ja huolellisesti laadittuja argumentteja, joilla pyristellään irti päivänpolitiikkaa ohjaavasta polkuriippuvuudesta.

Tottumus turruttaa

Sekä poliitikkona että tutkimukseen nojaavana yhteiskunnallisena keskustelijana jo vuosikymmeniä toiminut kirjoittaja tietää hyvin, kuinka vallitseva asiaintila määrittelee ja rajaa tulevaisuuden vaihtoehtoja. Yhteiskunta on myös järjestäytynyt siten, että lähes jokaiseen kysymykseen on jollakulla erityisintressi tai veto-oikeus. Ilmastonmuutokseen ja muihin hitaisiin trendeihin totutaan eikä niihin tarttuminen useinkaan palvele välittömästi kenenkään etua.

Samaan aikaan globaali pandemia on osoittanut, että Suomen kaltaiset yhteiskunnat pystyvät tekemään poikkeuksellisia ratkaisuja poikkeuksellisen nopeasti myös silloin, kun käsillä ei ole esimerkiksi sotaan tai vallankumoukseen verrattavaa totaalista kriisiä.

Kirjan loppuun olisi sopinut jonkinlainen arvio siitä, millaista vastaanottoa Soininvaara suosituksilleen odottaa tai kuka hänen visioimaansa yhteiskuntapolitiikkaa todennäköisimmin kannattaa. Rivien välistä näkyy joka tapauksessa varovainen optimismi ja luottamus ihmisten kykyyn ymmärtää monimutkaisia asioita. Edistystä on tapahtunut, mutta rohkeutta ja strategista otetta tarvitaan lisää.

Ennustamisen sijaan kirjassa on näkemystä ja suorasanaisuutta. Se ansaitsee laajan julkisen keskustelun.

Osmo Soininvaara on Verden päätoimittaja. 

Ville Soimetsä
Kirjoittaja on poliittisen historian dosentti ja tutkija Turun yliopistossa.

6.10.2021 13:35

0 kommenttia

Lähetä kommentti