Kirjan alku on vahva ja yllättävä ja se kannustaa tavallisesta poikkeavaan ajatteluun, neutraalimpaan tarkasteluun maailman tilasta. Neutraalius voi helpottaa sitä ahdistusta, jota monet kokevat ilmasto- ja ekologisen kriisin takia niin Suomessa kuin muuallakin.
Voiko kriisit tiedostava ihminen olla ahdistumatta nähdessään valtavan avoimen hiililouhoksen? Entä onko moraalisesti väärin ihastella ilmansaasteiden aiheuttamaa syvänpunaista iltaruskoa? Tai voiko naapurin resursseja tuhlaavaa elämäntyyliä olla paheksumatta?
Ensimmäisten argumenttien joukossa on tämä: mitä vähemmän ihmisyksilö itse osallistuu luonnon tuhoamiseen, eli mitä kevyemmän ekologisen jäljen hän jättää, sitä helpommin hän voi katsoa asioita neutraalisti ja tehdä sietämättömästä siedettävää.
Kauneutta voi löytää ei vain luonnosta tai vaikkapa taiteesta, vaan myös ns. rumuudesta, vaikkapa sitten moottoritiestä, jolla kirjailijan poeettisen näkemyksen mukaan ”muinaisten merieliöiden avatun haudan” (öljykaivosten) avulla rakennettujen ”krematorioiden” (autojen) liikkeessä ”menneisyys muuntuu kaksisuuntaiseksi joeksi”.
Vihelmaan tarkoituksena ei liene esittää keinoja päästä pois negatiivisista tunteista sinänsä, vaan löytää ja esittää hyviä puolia ekologisesta elämäntavasta.
Pienemmän jäljen jättävä ihminen voi paremmin ja on onnellisempi kestävämmällä tavalla.
Myös ekologisesti kestämättömistä asioista luopumisen voi nähdä positiivisena haasteena tulla toimeen ilman. Kestävyystieteen mukaan onkin tärkeää pyrkiä luomaan positiivista kuvaa siitä maailmasta, jota kohti meidän täytyy ihmiskuntana kulkea selviytyäksemme kriiseistä eteenpäin.
Muutos on väistämätön
Toisinaan viitataan sanontaan ”by design or by disaster”, eli joko suunnittelemme yhteiskuntana muutoksen tai se tulee kaaoksen pakottamana. Kolmantena vaihtoehtona muutos voi tulla jossain määrin ohjatun kaaoksen kautta.
Kirjassa kritisoidaan vahvasti vallalla yhä olevia ajattelumalleja, länsimaista elämäntyyliä ja sen luonutta systeemiä, jotka ovat laajamittaisesti tuhoamassa meitä kannattelevan luonnon. Kyseessä on lähinnä oman oksan sahaaminen, josta ihmiskuntaa on jo vuosikymmeniä varoiteltu.
Toisaalta Vihelmaa uskoo vastuullisen ekologisen elämäntavan positiivisuuteen ja palkitsevuuteen, ja kannustaa lukijoita luomaan uudenlaista yhteyttä toisiin ihmisiin sekä luontoon ja sen pieniin ja suuriin ihmeisiin.
Kirjassa on myös paljon käytännönläheisiä ajatuksia kestävämmän elämän kokemuksesta. Tällä hetkellä ajankohtaiseen kysymykseen lastenhankinnan moraalisuudesta kriisien keskellä Vihelmaa vastaa vapauttavasti ja oman kokemuksensa kautta. Vaikka monet voivat saada iloa ja merkitystä esimerkiksi työstä lasten kanssa ja vaikka vanhemmuus on nykyhetkessä etuoikeus (eikä oikeus), oma lapsi voi tehdä elämästä käsittämättömän rikasta.
Kukaan ei ole tässäkään asiassa vain ”kestävän kehityksen välikappale” vaan jokaisella on oma, ainutlaatuinen elämänsä toteutettavana. Oma lapsi on kirjailijan mukaan monille ”ainoa, jonka kanssa tuntee olevansa joka solulla elossa”.
Ajatusten virta pakottaa ajattelemaan
Kokonaisuus ei ehkä ole kaikkein selkein, siksi johdanto tai yhteenveto kirjan argumenteista ja pääviestistä olisi ollut hyödyllinen lisä. Lukija joutuu nyt — ehkä tarkoituksellakin? — tekemään työtä kokonaisuuden hahmottamiseksi ajatusten virrasta. Kirjaa voi kuitenkin lähestyä myös luku luvulta, eikä välttämättä uskollisesti alusta loppuun.
Kirja on hyvällä tavalla raskas, sen lukeminen ei ole helppoa tai nopeaa, mutta rikkaudessaan se herättää paljon ajatuksia ja voi saada lukijansa katsomaan omaa ja toisten elämää, ihmisten aikaansaannoksia ja yhteiskuntaa yleisemmin uusin silmin.
Kirja kuitenkin lähestyy globaalia muutosta kestävyyden aikakauteen lähinnä yksilön muutoksen kautta, joskus ehkä jopa hieman moralisoivasti.
Yksilötaso ei riitä
Vaikka yksilön tason muutos on välttämätön, uskon kestävyystieteen tutkijana itse vakaasti siihen, että ”vapaaehtoisen” muutoksen täytyy lähteä systeemitasolta, jotta se voi mitenkään tapahtua riittävän nopeasti tai ilman suurta yhteiskunnallista kaaosta. Muutosta yksilöinä toteuttavia yksittäisiä ihmisiä ei yksinkertaisesti tule olemaan tarpeeksi ilman laajamittaista yhteiskunnan rakennemuutosta.
Kirjassa jää yhteiskunnallinen taso hyvin vähälle käsittelylle kuten myös yksilöiden valta vaikuttaa päättäjiin. Yksilöiden kollektiivista valtaa yhteiskunnassa — esimerkiksi nykyisen ja moninaisen ympäristöliikkeen muodossa — monet tutkijat pitävät nyt oleellisena keinona painostaa päättäjiä ja mahdollistaa laajempi muutos.
Ilmastopsykologiassa pohditaan myös sitä, voiko ilmastoahdistuksen — sinänsä negatiivisen tunteen — kääntää kollektiivisen toiminnan kautta positiiviseksi voimaksi. Ehkä tällainen voima voisi jopa auttaa vähentämään nykyiseen maailmantilaan liittyviä ongelmallisia mielentiloja, kuten apatiaa tai todellisuuden kieltämistä.
Ella Vihelmaa: Vähän enemmän vähemmän. Löytöretkiä kestävämpään elämään. Kirjapaja 2021.
0 kommenttia