Keskusta on hallituksen murkku, jota demarit paapovat

Sanna Marinin hallituksen taivalta seuratessa on vakiintunut mielikuva, jonka mukaan keskusta vie ja demarit tuskin edes vikisevät, vaikka ovat pääministeripuolue. Demarit tuntuvat suhtautuvan keskustaan kuin murrosikäiseen. Marin on asettanut keskustayhteistyön vihreiden edelle, joten Iiris Suomelalla ja Emma Karilla on edessään iso vääntö, kun ilmastopolitiikkaa ja kaivoslakia käsitellään, kirjoittaa Eero Karisto.

20.10.2021 | Puheenvuoro

Keskusta on osapuoli kaikissa hallituksen väännöissä demarien hiljaisella tuella. Budjettiriihi 9.9.2021. Kuva: Laura Kotila/Valtioneuvoston kanslia

Hallituksessa keskustalla on erilainen poliittinen kulttuuri ja erilaiset työkalut kuin muilla. Keskusta on ollut osapuoli kaikissa hallituksen sisäisissä väännöissä, ja se määrittää eniten sen, mitä hallituksesta puhutaan.

Silloin kun hallituksessa on ollut näkyviä erimielisyyksiä keskustan ja vihreiden välillä, demarit ovat tukeneet taustalla keskustaa. Talouspolitiikasta keskusteltaessa keskusta käy retorista taistelua muuta hallitusta vastaan, mutta demarit tuntuvat suhtautuvan siihen kuin vanhemmat murrosikäiseen lapseen.

Kuntavaaleista lisävirtaa

Ennen kuntavaaleja kaikkien hallituspuolueiden intressissä oli, että keskusta jotenkin säilyttää kasvonsa. Murskatappio olisi voinut johtaa hallituksen hajoamiseen. Keskustan tappio jäi sen verran pahimmista odotuksista, että sitä voitiin kuvata parodisella määreellä torjuntavoitto.

Keskusta profiloituu entistä enemmän hallituksen toisinajattelijana

Siitä puolue sai runsaasti uutta virtaa. Mutta kannatushuolen helpottaminen ei parantanutkaan hallituksen toimintakuntoa, ehkä päin vastoin: keskustan motiivi profiloitua hallituksen toisinajattelijana kasvoi entisestään.

Ihme on, ellei kokoomuksessa mietitä, millainen nykyinen keskusta olisi sille hallituskumppanina.

Termileikki

Keskustan strategiaan kuuluu rakentaa mielikuvaa kahdesta keskeisestä hallituspuolueesta. Keskustalaiset korostavat Sanna Marinin ja Annika Saarikon yhteistyötä. Käyttöön otettiin punamulta-termi, vaikka nykypohja ei vastaa termin perinteistä merkitystä eli demarien ja keskustan varaan rakentunutta hallitusta. Tällä kaudella enemmistön rakentumiseen tarvitaan myös vihreät ja vasemmistoliitto.

Viimeinen punamulta oli Matti Vanhasen ensimmäinen hallitus 2003–2007. Sen ajoista punamultapuolueilta on kadonnut 37 kansanedustajapaikkaa ja eduskunnan enemmistö.

Mutta punamulta nimityksenä nostaa kaksi puoluetta ykköskastiin, keskustan demarien rinnalle. Muut hallituspuolueet yritetään leimata apujoukoiksi. Mielikuvat ovat politiikassa tärkeitä, ja tällä vaalikaudella keskustalle on erityisen tärkeää luoda mielikuvaa, että se edelleen olisi yksi suurista.

Marinin punavihreys haussa 

Selkeimmät erot vihreiden ja keskustan välillä liittyvät vähemmän yllättäen ympäristökysymyksiin. Demarit toimivat keskustan tukena myönnettäessä turpeelle hallitusohjelman vastaisia verohelpotuksia ja auttoivat keskustaa estämään saimaannorpan suojelun kannalta olennaisen verkkokalastuksen kiellon pidentämisen. Demarit ovat aktiivisesti lobanneet keskustan ja metsäteollisuuden tukena EU:n metsästrategiaa vastaan. Budjettiriihen ilmastoasioissa demarit myötäilivät keskustaa ja tukivat vihreitä ainoastaan perälaudan asettamisessa. 

Pääministeri Marin osallistui myös keskustalaisten aloittamaan vihreiden tavoitteiden julkiseen vähättelyyn.

Perälaudalla toki on ihan ratkaiseva merkitys, jos niin halutaan. Mutta siitäkin ratkaisut jäivät kevääseen, koskapa nyt ei päätetty, mitä lisätoimia tarvittaessa otetaan käyttöön. Kiista tullee myös siitä, miten mahdollinen lisätoimien tarve lopulta todennetaan.

Demarien vakaa tuki keskustalle hämmentää

Demarien vakaa tuki keskustalle on hämmentänyt vihreissä varsinkin kun Marinilla on ainakin ollut jonkinlainen punavihreä imago. Ilmeisesti pääministeri toimii kuitenkin niin kuin arvioi hallituksen koossapysymisen kannalta tarkoituksenmukaisimmaksi.

Hallituksen ja demarien ympäristölinjauksia mitataan vielä ilmastopolitiikan lisäksi erityisesti kaivoslakia käsiteltäessä.

Vihreitä agendoja

Muussa luonnonsuojelussa ja monimuotoisuuden tukemisessa sen sijaan hallitus on saanut paljon aikaan Krista Mikkosen ympäristöministerikaudella. Vihreiden ongelma on, että luonnonsuojelu on julkisuudessa jäänyt kaiken muun varjoon. Vihreiden kenttäkään ei tunnu tietävän, kuinka paljon alalla on edetty. 

Maria Ohisalon päätös palata vanhempainvapaan jälkeen ympäristöministeriksi on epäilemättä viisas ratkaisu. Salkun painoarvo ja näkyvyys kasvaa, kun siihen tarttuu puolueen puheenjohtaja.

Koronarajoituksissa vihreät taas ovat ainakin kulisseissa yrittäneet puolustaa kulttuuri- ja tapahtuma-alaa, kun keskustan johdolla on puolustettu ravintoloita elinkeinovapauteen vedoten. Kulttuurialallakin on elinkeinotoimintaa, mutta on helppo päätellä, kumpi elinkeino on lähempänä keskustan kenttää. Vihreiden aktiivisuus jäi kuitenkin kulisseihin.

Vielä vähemmän on julkisuudessa näkynyt, että demarien tuki vihreiden pyrkimyksille turvapaikkapolitiikassa on sekin osoittautunut hidasliikkeiseksi. 

Demarit keskustan taskussa

Demarit ovat suhtautuneet kokoomukseen tavalla, joka vie puolueen keskustan taskuun. Jos kokoomus ei kelpaa demareille hallituskumppaniksi, demarit istuvat tulevassa hallituksessa vain, jos keskusta lähtee hallitukseen demarien kanssa.

Nyttemmin tosin Marinin tiukkuus kokoomusta kohtaan näyttää lientyneen, ehkä sitä mukaa kun kokoomus on kirinyt mielipidetiedusteluissa ja keskusta rakentanut itselleen yhä terävämpää profiilia hallituksen sisällä.

Annika Saarikon johdolla keskusta on tähän asti ottanut tilanteesta kaiken irti, retoriikasta päätellen paitsi hyödyn myös ilon. Edellisen kauden sote-ministerinä Saarikko oli hymyilevä, sovitteleva, yhteistyökykyinen eri suuntiin. Hymy on säilynyt, mutta retoriikkaan on tullut ivaa ja ylimielisyyttä – erityisesti vihreitä kohtaan, mutta osansa on nyttemmin saanut Marinkin.

Keskusta rakentaa itsestään kuvaa vakaan talouden turvaajana. Kehysriihen aikana keskusta jakoi julkisuuteen aktiivisesti huoltaan valtiontaloudesta, ja hallituskumppanit yrittivät selvittää, mitä keskusta lopulta tavoittelee. Onneksi valistunut mediakin sentään tunnisti näytelmän tunnusmerkit. Mutta puolueen viesti nykyisille ja potentiaalisille kannattajille meni varmaan perille.

Keskusta löi kulttuurilla

Vakaan talouden puolustaminen tuli esiin myös kulttuurirahasotkussa. Kulttuuriministeri Antti Kurvinen julkisti kulttuurialan leikkauslistan valmiina päätöksenä, vaikka tiesi, että se otetaan vielä uuteen käsittelyyn.

Sotkussa tarjottiin mielikuvaa, jonka mukaan keskusta yrittää pitää huolta valtiontaloudesta, mutta muut hallituspuolueet sekoilevat ja kylvävät rahaa.

Aiottujen säästöjen kohde, kulttuuriväki – samoin kuin aiemmin korkeakouluväki – ei ole keskustan potentiaalisinta kannatuspohjaa. Päin vastoin, keskustan kentällä ehkä ollaan hyvinkin tyytyväisiä, jos Helsingin taiteilijakuplien ja kaiken maailman dosenttien rahoja leikataan.

Sotkusta syntyneestä mainehaitasta muut hallituspuolueet ehkä vasemmistoliittoa lukuunottamatta voivat kyllä syyttää myös itseään. 

Eikö todella mikään kello soinut silloin kun Kurvinen esitteli leikkauslistan hallituspuolueiden edustajille ja Li Andersson ainoana kyseenalaisti sen? Eivätkö kulttuuripuolueena aiemmin profiloituneet vihreät viimeistään silloin ajatelleet, että nyt säästetään väärästä päästä, varsinkin kun kulttuuriala on jo kärsinyt suunnattomasti koronarajoituksista? 

Asiassa oli toki myös taktinen puoli: eikö ymmärretty, että asiasta nousee kohu, jossa vihreät ovat altavastaajina, vasemmistoliitto niskan päällä?

Paineet edessä

Vihreät ovat hallituksessa itselleen kriittisissä asioissa löytäneet viereltään yleensä vasemmistoliiton, jotkut sanovat, että omalta tontiltaan. Näin on käynyt ilmasto- ja sivistyspolitiikassa. Se on lisännyt mielikuvaa vihreiden vasemmistolaisuudesta. Työllisyys-, talous- ja turvallisuuspolitiikassa erot korostunevat, kunhan ne nousevat hallituksen julkikuvassa eturiviin.

RKP:n rooli on suurissa kysymyksissä ollut aika vaisu. Ympäristöasioissa monet vihreät olisivat odottaneet puolueelta enemmän tukea. Toisaalta puolueen roolia hallituksen sisäisen koheesion tukijana on myös kehuttu.

Kun Marin on asettanut keskustayhteistyön vihreiden edelle, vihreiden asema hallituksessa ei ole helppo. 

Mutta pääministeri varmaan tietää, että ilmastopolitiikan loppuunsaattaminen ja kaivoslaki kuuluvat hallituksen kriittisiin asioihin.

Iiris Suomelalla ja Emma Karilla on edessään mielenkiintoinen talvi.

Eero Karisto
Kirjoittaja on luonnosta ja kulttuurista kiinnostunut toimittaja.

20.10.2021 11:23

0 kommenttia

Lähetä kommentti