Kokoomus on politiikan arvoitus

Kokoomus on lähitulevaisuuden suuri kummajainen, joka voi vaikuttaa ratkaisevasti Suomen politiikan seuraavaan vaiheeseen. Kokoomuksen kannanotoissa näkyy aiempaa enemmän populismia, erityisesti verokeskustelussa, kirjoittaa Eero Karisto.

8.11.2021 | Puheenvuoro

Kuva: Leena Brandt

Nykyiset kannatusluvut viittaavat siihen, että kokoomus on seuraavaa hallitusta muodostettaessa oleellisessa roolissa – vaalien ykkösenä tai kakkosena – jossa se päässee tai joutunee valitsemaan yhteistyön perussuomalaisten ja jonkinlaisen sateenkaariyhteistyön välillä.

Kyllä, tietysti vaalitulos vaikuttaa sekä siihen, mikä tuntuu oikealta että siihen, mikä tuntuu tarkoituksenmukaiselta. Mutta tuo valinta on niin ratkaiseva, että myös puolueen oma tahto vaikuttaa siihen, mihin se pyrkii. Nyt jo on pääteltävissä joistakin kokoomuspoliitikoista, mihin he pyrkivät.

Kevytpersuilu tehosi

Kokoomusta neuvottiin vielä vuosi sitten niin, että ei kannata olla perussuomalaisten light-versio, koska perussuomalaisen arvomaailman omaksunut äänestää mieluummin oikeaa perussuomalaista, ja vastaavasti perussuomalaisuutta vieroksuvat kaikkoavat.

Edelleen on vaikea sanoa, miten kokoomus reagoi muuta kuin työperäistä maahanmuuttoa koskeviin asioihin.

Neuvo – jolla on ilmeisesti ihan kansainvälistä kantavuutta – osoittautui vääräksi.

Kokoomus on välillä myötäillyt perussuomalaisten näkemyksiä turvapaikkapolitiikassa, välillä vetänyt selkeää eroa perussuomalaisiin, ja nousi kuntavaalien ja mielipidetiedustelujen ykköseksi. Ehkä puolue tarjoaa jokaiselle jotain. Edelleen on vaikea sanoa, miten kokoomus reagoi muuta kuin työperäistä maahanmuuttoa koskeviin asioihin.

Kirjava joukko

Mielipiteiden kirjo kokoomuksessa on melkoinen, mutta siinä ei ole mitään uutta. Välillä se on näkynyt enemmän, välillä vähemmän.

Perinteisesti kokoomuksessa on vaikuttanut eri aikoina ja joskus samaan aikaan neljä joukkoa: sosiaalireformistit, arvokonservatiivit, sinivihreät ja talousliberaalit.

Sinivihreiden rooli on ollut vähäisin ja vain vähän kärjistäen voi sanoa, että sen näkyvyys on keskittynyt europarlamentaarikko Sirpa Pietikäiseen.

Sosiaalireformisteja puolueessa on ollut alusta asti ja on edelleen.

Arvokonservatiiveillakin on pitkät juuret, mutta heidän roolinsa on puolueessa selvästi heikentynyt. Seksuaalimoraalin, perhearvojen ja uskonnon varaan maailmankuvansa rakentavien vähenevä joukko löytää nykyisin kotinsa luontevammin kristillisdemokraateista.

Sinivihreiden rooli on ollut vähäisin ja vain vähän kärjistäen voi sanoa, että sen näkyvyys on keskittynyt europarlamentaarikko Sirpa Pietikäiseen. Ehkä huipussaan sinivihreys oli vankan sosiaalireformistin Ilkka Suomisen puheenjohtajakaudella 1980-luvulla. Sauli Niinistön kaudella veto alkoi hiipua, ja vähitellen sinivihreitä alkoi valua vihreisiin.

Veropopulismi lisääntynyt

Kokoomuksessa on helppo nähdä aiempaa enemmän populistisia piirteitä. Epäselvän pakolaispolitiikan lisäksi se näkyy verokannanotoissa sekä ympäristökysymyksissä erityisesti yksityisautoilua koskien.

Puolueessa toistetaan verokeskustelussa kolmea vakioviestiä: tuloveron kevennykset maksavat itsensä takaisin kasvavana toimeliaisuutena, korkea veroaste hidastaa talouskasvua ja Suomessa on korkea veroaste. Ensimmäisen väitteen talousoppineet tyrmäävät melko suorin sanankääntein. Eikä toinenkaan saa tukea:

”Veroasteen ja elintason välinen korrelaatio [tilastollinen yhteys] on itse asiassa positiivinen maiden välisessä vertailussa, eli verotus on kireää korkean tulotason maissa”, totesi professori Matti Pohjola Helsingin Sanomissa 31.10.

Ympäristöasioissa kokoomuksen ehkä sokein piste on yksityisautoilussa.

Kolmas väite, Suomen korkea veroaste, on vähän tulkinnanvaraisempi juttu. Tilanteet vaihtelevat vuosittain. Pahimmillaan eläkemaksujen erilaiset käytännöt eri maissa vaikuttavat verovertailuun. Suomi joka tapauksessa on yleensä alle Pohjoismaiden keskiarvon ja jossain EU-maiden puolivälin yläpuolella.

Ympäristöasioissa kokoomuksen ehkä sokein piste on yksityisautoilussa. Siihen, polttoainevero mukaan lukien, kajoaminen tuntuu olevan puolueelle vaikeaa, vaikka yleisesti puolueessa ilmastopolitiikallekin on ymmärrystä.

Kokoomus, hallitusammattilainen

Ennen perussuomalaisten nousua kokoomus, demarit ja keskusta olivat kolme suurta ja vuodesta 1987 vuorottelivat niin, että kaksi niistä oli aina hallituksessa ja yksi oppositiossa. Välillä vuorot vaihtuivat, mutta kokoomus onnistui istumaan hallituksessa 1987–2019 yhtä ainoaa vaalikautta, 2003–2007, lukuunottamatta.

Sillä oli tilaisuus edistää keskustan kanssa niitä tavoitteita, joista puolueet pääsivät yksimielisyyteen ja demarien kanssa taas toisia tavoitteitaan.

Onpa kokoomuksen onnistumisesta tavoitteiden saavuttamisessa mitä mieltä tahansa, se ainakin on osannut hankkiutua vallan äärelle. Vuosina 1987–2019 kokoomus on istunut hallituksessa seitsemän vaalikautta, demarit viisi ja keskusta neljä.

Komentosilta siirtynyt keskelle

Kokoomuksen puheenjohtajat ovat ainakin viimeiset puoli vuosisataa lähes poikkeuksetta edustaneet sosiaalireformisteja, mutta talousliberaalien osuus puolueen profiilissa on Neuvostoliiton romahtamisesta lähtien jatkuvasti kasvanut ja samalla sinivihreiden tila pienentynyt.

Vihreitä, perussuomalaisia, demareita, vasemmistoliittoa ja kristillisdemokraatteja äänestävä tietää, mitä saa.

Toinen muutos on tapahtunut puolueen johtamisessa. Nykyinen puolueen ja eduskuntaryhmän johto aika paljon myötäilee erilaisia virtauksia puolueen sisällä, antaa niille tilaa. Aiempina vuosikymmeninä puolueella on ollut pitkäaikaisia jämäkkiä johtajia, jotka ovat tiukemmin määritelleet puolueen profiilin, johtaneet puoluetta edestä eikä keskeltä.

Nyt tämä keskeltä johtaminen tekee puolueesta aiempaa vaikeammin ennakoitavan. Vihreitä, perussuomalaisia, demareita, vasemmistoliittoa ja kristillisdemokraatteja äänestävä tietää, mitä saa. Keskustakin voi yllättää, mutta joka tapauksessa äänestäjä tietää, mihin sen agenda on lukittautunut.

Kokoomus on Suomen politiikan suuri kysymysmerkki.

Eero Karisto
Kirjoittaja on luonnosta, kulttuurista ja politiikasta kiinnostunut toimittaja.

8.11.2021 10:54

2 Kommentit

  1. Kokoomuksen toilailut näyttävät päällepäin satunnaiselta koheltamiselta. Ajetaan EU- ja maahanmuuttoasioissa kaksilla rattailla. Sähelletään pormestaripelissä vetämällä ensin ilmoitettu ehdokas pois. Äänestetään tyhjää eduskunnassa, ja sitten yhtä äkkiä muutetaan mieltä kun omat edustajat ovatkin asiasta kahta mieltä. Tilataan siirappisia vaihtoehtobudjetteja mainostoimistoilta ja ollaan eduskunnassa ”hyvin hyvin vihaisia” kuin Nasse-setä konsanaan. Varastetaan vaalisloganit muilta puolueilta vähän muunneltuna, mutta siten, että ne eivät enää faktisesti pidä paikkaansa: Sydän on lääketieteen mukaan edelleenkin vasemmalla eikä oikealla.

    Mutta jostain kumman syystä Kokoomus tipahtaa aina jaloilleen, voitti kuntavaalit, ja on gallupykkösenä. Tohdin epäillä, että tämä ei ole vain satumaista tuuria, vaan näennäisessä sekoilussa on toimiva metodi.

    Kaksilla rattailla ajaminen ei ole karkottanut äänestäjiä, vaan päin vastoin motivoinut puolueen molemmat siivet entistä ponnekkaammin vaaliuurnille, jotta toinen puoli ei pääse voittamaan. Koomiselta kuulostavat sloganit ja twitter-kohut ovat vain tuoneet lisää julkisuutta ja tilaa puolueen äänitorville selittää tiedotusvälineissä omia kantojaan. Pormestarifiaskossakin puolue sai houkuteltua ääniharava Elina Valtosen, joka oli alunperin suunnitellut jättävänsä kuntavaalit väliin, tulemaan ehdolle Helsinkiin, ja yksi kohun alullepanijoista Atte Kalevakin pääsi palkinnoksi varasijalta eduskuntaan. Ja EU:n tukipaketissa puolue onnistui jotenkin sekä äänestämään sen puolesta että kritisoimaan hallitusta huonosta paketista ilman mitään seurauksia kannatukselle.

    Ehkä muiden puolueiden pitäisi ottaa oppia kokkareiden tempuista.

  2. Näkisin, että kokoomuksen menestys perustuu taitavaan viestintään. Kun sosiaalidemokraattien kannatus oli suurimmillaan kokoomuksella oli ”työväen presidentti” ja vastakkain asettelun aikakin oli ohi. Taitavalla viestinnällä kokoomus lähestyi sosiaalidemokraatteja niin, että osa äänestäjistä meni lankaan ja äänesti kokoomusta. Nyt on ollut nähtävissä perussuomalaisten kohdalla sama taktiikka. Puolueen politiikka ei sinänsä muutu miksikään, mutta tapa, jolla siitä viestitään muuttuu. Olen hiljaisesti toivonut, että toimittajat huomaisivat tämän eivätkä päästäisi haastateltavia niin helpolla. Tarkentavilla kysymyksillä saisi avattua todellisen toiminnan sanojen takaa.

Lähetä kommentti