Missä viipyy hallitusohjelmassa luvattu vesilain päivitys?

Mitä ekologista haittaa tuottaville vesilaitoksille tehdään tulevaisuudessa? Vesilain päivitys vaikuttaa unohtuneen, ja seuraaviin eduskuntavaaleihin on enää 1,5 vuotta, kirjoittaa Petri Nieminen.

22.11.2021 | Kolumni

Kuva: Pixabay

Ihminen on hyödyntänyt virtavesiä monin tavoin jo vuosisatojen ajan, ja Suomikin on sitä myötä padottujen ja eri tavoilla muutettujen virtojen maa. Kulkuväylinä ja kalaravinnon lähteenä toimimisen lisäksi virtavedet loivat aikanaan toimintaedellytykset monille myllyille ja sahoille.

1800-luvun loppupuolelta lähtien monet purot ja joet muuttuivat puutavaran kuljetusalustoiksi uiton muuttaessa ne perkausten myötä rännimäisiksi. Muutokset jatkuivat vesivoimarakentamisen myötä 1900-luvulla, jolloin suuret jokemme valjastettiin vesivoimatuotantoa varten.

Samalla tehtiin peruuttamatonta vahinkoa virtavesiluonnollemme; vaelluskalakannat taantuivat ja kuolivat sukupuuttoon monin paikoin. Esimerkiksi alkuperäinen lohikanta on joistamme jäljellä enää Teno-, Näätämön-, Tornion- ja Simojoella.

Suurten jokien lisäksi myös pienempiin virtavesiin on rakennettu paljon vesivoimalaitoksia. Kauppa- ja teollisuusministeriön energiaosaston vuonna 2005 valmistuneen raportin mukaan Suomessa oli vuonna 2004 yhteensä 207 vesivoimalaitosta, joista 67 oli minivesivoimalaitoksia (teho alle 1 MW), 83 pienvesivoimalaitoksia (1–10 MW) ja 57 yli 10 MW vesivoimalaitoksia.

Suomessa on useita vesivoimalaitoksia, joilla ei ole ollut minkäänlaista velvoitetta korvata virtavesiluonnolle toiminnastaan aiheutunutta haittaa.

Laitosten tuotannosta minivesivoiman osuus oli 1 %, pienvesivoiman osuus 8 % ja yli 10 MW laitosten tuottaman vesivoiman osuus 91 %. Energiatuotannollista kokonaisuutta katsoen suurin osa maamme vesivoimalaitoksista on siis melko lailla vähämerkityksellisiä; edellä mainituista laitoksista 150 pienintä tuottavat vain 9 % kaikkien laitosten yhteenlasketusta kokonaistehosta.

Todellisuudessa vanhoja voimalaitoksia ja niiden jäänteitä on virtavesissämme edellä mainittua enemmänkin. Monet hyvin pienet, lähinnä yksittäisiin kiinteistöihin sähköä tuottaneet vesivoimalaitokset ovat jo saattaneet lopettaneet toimintansa, mutta niiden jäljelle jääneet patorakenteet voivat edelleen estää vesieliöiden vapaata liikkumista.

Suomessa on useita vesivoimalaitoksia, joilla ei ole ollut minkäänlaista velvoitetta korvata virtavesiluonnolle toiminnastaan aiheutunutta haittaa. Haasteena vesivoimalaitosten aiheuttamien ekologisten haittojen vähentämiselle on se, että laitoksiin liittyvät vesitalousluvat ovat hyvin pysyviä.

Osa niistä on myönnetty jo Venäjän tai jopa Ruotsin vallan aikaan, eikä monissa tapauksissa omistajalle ole asetettu minkäänlaista velvoitetta järjestää kalojen ja muiden vesieliöiden ylös- ja alasvaellusta joessa, tai muutoinkaan korvata vesiluonnolle aiheuttamaansa haittaa.

Varsinais-Suomen ELY-keskus selvitti pienvesivoimalaitosten kalatalousvelvoitteita vuonna 2017, ja selvityksen myötä havaittiin, ettei kymmenille laitoksille ole aikanaan asetettu lainkaan kalatalousvelvoitetta. Nykyinen vesilaki ei mahdollista kalatalousvelvoitteen asettamista näille laitoksille jälkikäteen.

Tarve jokivesien vapauttamiseksi joka tapauksessa lisääntyy tulevaisuudessa.

Hallitusohjelmassa (s. 42) on kuitenkin luvattu toteuttaa vesilain päivitys, jonka myötä on tarkoitus ulottaa kalatalousvelvoitteet koskemaan myös niitä vesivoimalaitoksia, joiden ei ole koskaan tarvinnut kompensoida toiminnastaan kalakannoille aiheutuvaa haittaa.

Vesilain päivitys kuuluu oikeusministeriön toimialaan, mutta asia vaikuttaa unohtuneen, koska siitä ei ole kuulunut mitään. Seuraaviin eduskuntavaaleihin on aikaa enää alle 1,5 vuotta, joten kiire tulee, jos valmista aiotaan saada tällä hallituskaudella.

Tärkeä jatkokysymys vesivoimatuotannon ympäristöllisen kestävyyden kannalta on, että mitä energiantuotannon kannalta vähämerkityksellisille, mutta ekologista haittaa aiheuttaville voimalaitoksille tulevaisuudessa tehdään?

Tarve jokivesien vapauttamiseksi joka tapauksessa lisääntyy tulevaisuudessa. Viime vuonna julkaistun EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteena on palauttaa Euroopassa vähintään 25 000 kilometriä jokia vapaasti virtaavaan tilaan vuoteen 2030 mennessä. Suomen pitäisi kantaa asiassa oma kortensa kekoon.

Petri Nieminen
Kirjoittaja on kuopiolainen vihreä kaupunginvaltuutettu ja ympäristöasiantuntija (FM). Hän kirjoittaa Verdeen kerran kuukaudessa.

22.11.2021 13:09

0 kommenttia

Lähetä kommentti