Vihreiden politiikka ei voi rakentua pelkän identiteettipolitiikan varaan

Moni vihreistä heräsi maanantaina aluevaalien jälkeen jo toista kertaa vuoden sisään vaalikrapulassa. Aluevaalitulos on katastrofaalisen huono, vaikka siitä putsattaisiinkin pois Helsingin kannatus.

Aluevaalit eivät olleet teemojensa kannalta vihreille helpot, ja voiton avaimia näyttävät pikaisen analyysin pohjalta olleet paikallisuus, lähipalveluiden puolustaminen ja sote-alan jokapäiväistä elämää koskevat teemat.

Näistä mikään ei kuulu pääasiassa identiteettipolitiikan varaan profiloituvan modernin vihreän puolueen ydinosaamisalueeseen, vaikka puolue yrittikin tuoda esiin omia sote-teemojaan muun muassa mielenterveyspalveluiden parantamisen ja muiden melko kapeiden kärkien kautta.

Viime vuosina tämä ajatusten moninaisuus on pelkistynyt yhdeksi ainoaksi kaikukammiossa syntyneeksi totuudeksi, joka ei enää vetoa ydinkannattajien lisäksi suomalaisiin laajemmin.

Näin aluevaalien jälkeisenä tiistaina ensi vuoden eduskuntavaaleihin on aikaa 432 päivää. Eduskuntavaalien teemoja on vielä mahdotonta ennustaa varmasti, mutta kasvava inflaatio ja paineet pörssimarkkinoilla tuntuvat viittaavan siihen, että talous ja laskeva ostovoima tulevat olemaan keskeisiä aiheita vaalien alla.

Jos nykytrendi jatkuu, vihreät lähtevät vaalikamppailuun alle 10 prosentin puolueena, jota haastaisivat vaaleissa sille jälleen kerran epämukavat teemat. Kolmas tappio vaaleissa peräkkäin todennäköisesti sinetöisi vihreiden kohtalon pienpuolueena, joka ammentaisi kannatustaan ainoastaan yliopistokaupunkien ydinkeskustoista. Yleispuolueeksi sillä ei kuitenkaan olisi mitään asiaa.

Puolueemme vahvuudet ovat historiallisesti olleet avoimuus, tietopohjainen päätöksenteko ja vihreään markkinatalouteen nojautuvat sekä oikeistolaiset että vasemmistolaiset näkökulmat. Viime vuosina tämä ajatusten moninaisuus on pelkistynyt yhdeksi ainoaksi kaikukammiossa syntyneeksi totuudeksi, joka ei enää vetoa ydinkannattajien lisäksi suomalaisiin laajemmin.

Ville Niinistön sanoja mukaillakseni puolueemme on kääntynyt viime vuosina sisäänpäin, ja samalla ydinteemamme ovat laventumisen sijaan kaventuneet.

Vihreät onkin nyt risteyskohdassa. Voimme joko vaipua marginaaliin ja rakentaa politiikkamme jatkossakin pelkän identiteettipolitiikan varaan tai aloittaa alusta puhtaalta pöydältä ja lähteä rakentamaan aitoa keskustaliberaalia yleispuoluetta. Vastaus tähän kysymykseen on ainakin itseni kaltaiselle realistille helppo. Jään kuitenkin pohtimaan, olisiko tämä monelle puolue-eliitin jäsenelle liian kova pala nieltäväksi.