Epidemialainsäädäntö on pantava kuntoon

Moni epidemiologi ennustaa, että omikron on Covid-19-epidemian näyttävä loppusoitto. Epidemia puskee vastustamattomasti läpi koko väestön. Sen jälkeen lähes kaikilla on joko rokotteen tai taudin antama immuniteetti tai molemmat. On hyvää onnea, että herkimmin tarttuva variantti on myös vaarattomin – ei vaaraton, mutta selvästi aiempia variantteja vähemmän tappava. Tilannetta parantaa merkittävästi, että kaikki halukkaat ovat saaneet rokotuksen.

Rokottamattomille tauti on edelleen vaarallinen.

Suomi on selvinnyt vähällä. Kuolleisuudella mitattuna olemme Euroopan kolmanneksi paras Islannin ja Norjan jälkeen. Pohjoismaat, jopa Ruotsi, ovat selvinneet muuta Eurooppaa vähemmällä. Tyypilliset kuolleisuusluvut ovat Euroopassa viidestä kymmenen kertaa suurempia kuin Suomessa asukaslukuun suhteutettuina.

Pahin ylilyönti oli Kiurun julistus, että puolet koronaan sairastuneita saa long covidin

Merkittävänä tekijänä onnistumiseemme taitaa olla harva asutuksemme ja sääntöjä noudattava kansa. Kulttuuriimme ei myöskään kuulu ylenmääräinen halailu tai poskisuudelmat. Pahiten korona on jyllännyt tiiviisti asutuissa kaupungeissa, ja niin se on tehnyt myös Suomessa. Pahaa jälkeä syntyi myös maissa, joissa luottamus viranomaisiin on heikko. Jotain meillä on tehty oikein.

Melko yksimielisessä hengessä toimia on meillä myös voitu tehdä – itseasiassa poliitikot olivat erityisesti epidemian alussa yksimielisempiä kuin epidemiologian asiantuntijat. Alun yksimielisyys on kuitenkin viime kuukausina horjunut. Ministeri Kiuru on halunnut nostaa omaa profiiliaan tiukkana koronan vastustajana ja on niin tehdessään moneen kertaan ohittanut asiantuntijoiden, ennen kaikkea THL:n suositukset.

Pahin ylilyönti oli Kiurun julistus, että puolet koronaan sairastuneita saa long covidin. Helsingin Sanomat ehti jo syyttää tästä selvityksen tehneitä tutkijoita, mutta ei vika ollut heissä, vaan ministerissä. Ei selvityksessä sellaista sanottu.

Oli politiikkaa tietysti siinäkin, että viime keväänä hallitus kieltäytyi rokoteasiantuntijoiden kannan vastaisesti kohdistamasta vähiä rokotteita sinne, missä tartunnan riski on suurin ja ehkä sitä oli vähän Uudenmaan eristämisessäkin.

Avoimen päätöksenteon kannalta olisi hyvä, jos päättäjillä olisi velvollisuus arvioida julkisesti aiheutuvia haittoja menetettyinä tuloina ja työllisyytenä.

Rokotusvastaisuus kertoo, että osa suomalaisista on menettänyt luottamuksensa viranomaisiin. Ihmetyttää, kuinka järjenvastaisiin asioihin ihmiset ovat valmiita uskomaan. Tässä taitaa olla takana Suomen ulkopuolelta tulevaa hybridivaikuttamista. Helsingin Sanomat totesi osuvasti, kampanjoinnissa on pallo tainnut lipsahtaa omaan maaliin, sillä rokotusvastaiset viestit ovat levinneet trollitehtaiden kotimaassa ja etenkin siellä.

Rajoitustoimissa joudutaan aina vertaamaan niiden terveyshyötyjä aiheutuvaan haittaan. Pelkkiä terveyshyötyjä ei ajatella muussakaan toiminnassa. Hyväksymme liikenteessä parisataa kuollutta ja tuhansia vammautuneita. Ne voisi torjua 30 km/h kattonopeudella, mutta ei kukaan esitä sellaista, koska rajoituksen haitat olisivat niin suuret. Ollaan siis valmiita hyväksymään uhrit.

Aivan tasapuolisesti ei eri elinkeinoille aiheutuvia haittoja ole punnittu. Lapin matkailun työpaikat näyttävät olevan paljon arvokkaampia kuin kulttuurin työpaikat. Kulttuurialaa on kohdeltu kertakaikkisen huonosti.

Avoimen päätöksenteon kannalta olisi hyvä, jos päättäjillä olisi velvollisuus arvioida julkisesti aiheutuvia haittoja menetettyinä tuloina ja työllisyytenä. Silloin tuskin olisi kanttia sanoa, ettei kulttuurialan työpaikoilla ole niin väliä.

Suomi sotkeutui juridiseen labyrinttiin

Päätöksenteon juridinen kömpelyys on ollut silmiinpistävää. Sen sijaan, että olisi pohdittu, miten epidemiaa tehokkaimmin hallitaan, on käytetty pääosa ajasta ja energiasta siihen, mikä on juridisesti mahdollista. Tämä on johtanut tehottomaan ja kalliiseen epidemian hoitoon ja aivan liian hitaaseen päätöksentekoon.

Kovasti nokkeluutta on jouduttu käyttämään siihen, miten jokin aivan toiseen tarkoitukseen sorvattu pykälä saataisiin venytetyksi tähän tilanteeseen. Eikö olisi yksinkertaisempaa säätää lait ja asetukset sitä tarkoitusta varten, johon niitä sovelletaan eikä yrittää soveltaa jotain muuta? Kriisin aikana maata pitäisi voida johtaa asetuksilla, jotka tuodaan jälkikäteen eduskunnan hyväksyttäviksi. Näin tehdään terveydenhuollon maksujen kohdalla normaaleina aikoinakin.

Päätöksenteon jäykkyyden takia on kuollut paljon ihmisiä turhaan ja rajoitustoimet ovat tulleet satoja miljoonia elleivät jopa miljardeja kalliimmiksi.

Miten saattoi olla niin vaikeaa päättää hoitohenkilökunnan rokotuspakosta, kun influenssarokotuksen osalta se on tehty ajat sitten? Ei kai perustuslaki voi kohdella eri viruksia eri tavoin? Ero taitaa johtua ajankohdasta. Ennen päätöksenteko oli helpompaa.

Elämälle vieras on myös tulkinta, että ravintoloitsija saa kyllä kysyä koronapassia asiakkailta, mutta ei tarjoilijoilta.

Kiinassa ja Etelä-Koreassa voitiin tehdä paljon sellaista, jota Suomessa ei toivottavasti jouduta koskaan tekemään, mutta myös moni Länsi-Euroopan maa pystyi tekemään päätöksiä sutjakammin kuin Suomi. Ihan kelpo demokratioita nekin ovat.

On pitkä lista toimia, jotka pystyttiin tekemään Ruotsissa, Saksassa, Virossa tai vaikkapa Ranskassa nopeammin ja osuvammin kuin Suomessa. Päätöksenteon jäykkyyden takia on kuollut paljon ihmisiä turhaan ja rajoitustoimet ovat tulleet satoja miljoonia elleivät jopa miljardeja kalliimmiksi.

Järjettömin tilanne syntyi keväällä 2020 vanhusten hoivakodeissa, joissa ei löydetty pykälää, jonka nojalla tartunnan saanut vanhus olisi voitu eristää muista. Niinpä yhteen tartuttuaan virus levisi koko yksikköön, jolloin noin joka kolmas kuoli. Pykälä löytyi lopulta, mutta sitä ennen oli kuollut kymmeniä vanhuksia.

Kulttuuriväki on aiheellisesti käärmeissään siitä, ettei kulttuuritapahtumia avattu koronapassin turvin paljon aikaisemmin. Olisiko ollut huutava vääryys, vaikka alkuvaiheessa teattereihin ja konsertteihin olisivat päässeet vain ikäihmiset? Olivathan samat ikäihmiset määrätty edellisenä keväänä eristäytymään koteihinsa.

Joku perustuslakiasiantuntija sanoi julkisuudessa, että pitäisi tietää varmuudella, estääkö toimenpide tartuntoja. Pelkät todennäköisyydet eivät sovellu lainsäädäntöön. Epidemian torjunnassa on kyse nimenomaan todennäköisyyksistä. Niissä asioissa juristi voisi uskoa epidemiologeja.

Nyt kansalainen on pyörällä päästään kuunnellessaan STM:n, koronakoordinaatioryhmän, HUS:n ja THL:n ohjeita eikä ymmärrä, että jokin hänelle tuntematon AVI lopulta päättää.

Koronavilkku oli suuri menetetty mahdollisuus. Siinä korostettiin tietosuojaa niin paljon, että koko vilkku oli jokseenkin hyödytön. Epidemian hoito olisi sujunut paljon paremmin, jos koronavilkku olisi tuottanut anonymisoitua tietoa siitä, missä tartunnat leviävät. Olisimme tienneet, onko joukkoliikenne vaarallista ja kannattiko ruokaravintoloita tai elokuvateattereita sulkea. Tuhansien tartunnanjäljittäjien työpanos olisi säästynyt johonkin hyödyllisempään. Altistumisilmoituksen saajan olisi ollut hyvä tietää, koska altistuminen on tapahtunut, jotta tietäisi, kauanko olla eristyksissä.

Jotkut olisivat varmaankin ison veljen pelosta jättäneet ottamasta koronavilkun käyttöön, mutta silti vilkusta olisi saatu paljon enemmän irti.

Viimekätisen päätöksenteon delegoiminen aluehallintoviranomaisille ei oikein toimi, sillä ei niitä ole miehitetty alan asiantuntijoilla. Nyt kansalainen on pyörällä päästään kuunnellessaan STM:n, koronakoordinaatioryhmän, HUS:n ja THL:n ohjeita eikä ymmärrä, että jokin hänelle tuntematon AVI lopulta päättää.

Lainsäädäntö on saatava olennaisesti parempaan kuntoon ennen seuraavaa epidemiaa, sillä sellainen kyllä tulee. Nyt oli hyvää onnea, koska alkuperäinen virusmuunnos tarttui huonosti ja omikron alkoi rynniä vasta, kun valtaosa oli rokotettu.

Voi tulla virus, joka leviää kuin omikron, mutta tappaa kuin SARS-1 tai Ebola.

Silloin ei ole aikaa juridiselle viisastelulle.