rokotukset
On aika varustautua seuraavaan pandemiaan

On aika varustautua seuraavaan pandemiaan

Covid-19 ei tule olemaan viimeinen pandemia. Nyt on aika panna lainsäädäntö kuntoon, jotta seuraavalla kerralla ei jouduttaisi käyttämään aikaa juridiseen pohdintaan, vaan voitaisiin toimia viivästyksettä ja parhaan tiedon mukaisesti.

Suomen on lahjoitettava ylimääräiset rokotteet kehittyviin maihin

Suomen on lahjoitettava ylimääräiset rokotteet kehittyviin maihin

Monissa maissa kuolee edelleen joka päivä saman verran ihmisiä koronatautiin kuin Suomessa on kuollut koko pandemian aikana. Rikkaissa maissa onkin keskitytty omien kansalaisten rokottamiseen sen sijaan, että olisi globaalisti rokotettu kaikki riskiryhmiin kuuluvat. Ylimääräiset rokotteet tulisi lahjoittaa kehittyville maille, kirjoittaa Johanna Kohvakka.

Kuuntele Verden podcastia!

Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon

Kuuntele Verden podcastia: Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon