Reilun kaupan merkki ohjaisi lisää rahaa suoraan maatiloille

Suomalaisten maatilojen kriisiä pahentaa kohtuuttoman kova hintakilpailu. Tarvittaisiin kotimainen reilun kaupan merkki, jotta kuluttajat voisivat maksaa tuottajille enemmän. Sikatalouden ylituotannon purkuun pitäisi löytää inhimillisempi tie. Tie kannattavaan maatalouteen löytyy laatuun erikoistumisesta.

10.2.2022 | Pääkirjoitus

Irtotomaattien brändäystä Food Market Herkussa Helsingin keskustassa. Kuva: Osmo Soininvaara

Vuoden viljasato on ollut huono ympäri maailmaa, minkä vuoksi viljan hinta on noussut jyrkästi. Viljatiloille kohonnut hinta kompensoi huonoa satoa, mutta tuottaa ahdinkoa rehua käyttäville eläintiloille.

Tuottajahinnat ovat täällä Suomessa pääsääntöisesti alempia kuin muualla Euroopassa. Pääsyynä tähän on kaupan keskittyminen. Duopolilla on ostajina kohtuuttomasti markkinavoimaa suhteessa kymmeniin tuhansiin keskenään kilpaileviin tiloihin. Tällainen tilanne markkinoilla ei oikeastaan voi olla johtamatta siihen, mihin se on johtanut. Hinnoista ei neuvotella, vaan kauppa asettaa sen yksipuolisesti.

Huomattava osa kuluttajista olisi valmis maksamaan ruuasta enemmän, jos raha menisi viljelijöille, eikä hukkuisi väliportaisiin.

Toisaalta samat viljelijät, jotka valittavat markkinoiden keskittymistä kaupan alalla, ovat yrittäneet kaikin tavoin jarruttaa Valion monopoliaseman purkautumista meijeriteollisuudessa.

Suomen maatalous on hyvin tukiriippuvaista. Suhteessa maataloustuloon maataloustuki on Suomessa EU:n korkeinta, ­jopa ylivoimaisesti korkeinta.

Huomattava osa kuluttajista olisi valmis maksamaan ruuasta enemmän, jos raha menisi viljelijöille, eikä hukkuisi väliportaisiin. Se ei kuluttajilla maksaisi juuri mitään. Vaikkapa leivän hinnassa viljan osuus on alle viisi prosenttia. Maksamalla vaivaisen prosentin enemmän, viljelijän tulot nousisivat yli 20 % – jos erotus menisi lyhentämättömänä viljelijälle.

Kuluttaja on valmis maksamaan. Sen osoittaa luomukananmunien hyvä menekki.

Voisiko joku organisoida kotimaisen reilun kaupan merkin kotimaisille elintarvikkeille?

Ruokaosuuskuntien idea on vähän tämän kaltainen. Niissä ruuan jakelua on kuitenkin niin tehotonta, että uhratusta rahasta ja vaivasta koituu siitäkin aika pieni osa viljelijän tilille.

Ylituotannon tuskallinen purku

Maanantain televisiouutisissa kerrottiin sikalatilan pitäjästä, joka oli päättänyt lopettaa tilana kannattamattomana. Sianlihasta on ylituotantoa nyt, kun Kiina on taltuttanut sikaruttoepidemiansa nostanut sianlihan tuotannon ennalleen. Suomalaiset sikalat olivat siinä välissä laajentuneet Kiinan viennin ja nousseiden maailmanmarkkinahintojen vauhdittamina, mutta se ilo jäi lyhytaikaiseksi.

Ei voi vaatia, että yksittäinen maatila laatisi ennusteita maailmanmarkkinoiden kehittymisestä.

Jotenkin tuo ylituotanto on purettava. Muuta ratkaisua ei ole kuin että jonkun on lopetettava. On epärealistista ajatella, että korkean kustannustason Suomi voisi olla merkittävä sianlihan vientimaa. Siinä Tanska ja Puola ovat vahvempia.

Markkinataloudessa ylikapasiteetin purku tapahtuu tuskallisen pudotuspelin kautta. Hinnat laskevat niin, että kaikki sikatilat ajautuvat konkurssi partaalle, kunnes riittävän moni on pannut hanskat naulaan. Näin on muillakin aloilla, mutta maataloudessa tästä tekee erityisen tuskallista se, että maatalous on paitsi yrittämistä myös elämänmuoto. Siksi kovin helpolla ei anneta periksi. Lisäksi luovuttajalle jää velat maksettavaksi. Tyhjälle sikalalle on harvoin vaihtoehtoista käyttöä.

Inhimillisemminkin tämän voisi tehdä, mutta sellaista tuskin Kilpailuvirasto hyväksyisi.

Vahvuutta pitäisi etsiä laadusta

Maata viljellään Suomessa hyvin erilaisissa olosuhteissa kuin muualla EU:ssa. Bulkkituotannossa se on heikkous, mutta monella alalla se voisi olla vahvuus, joka näkyisi parempana laatuna ja maukkaampina tuotteina.

Kuluttajan on vaikea maksaa laadusta, jos kauppa myy pelkkää bulkkia. Kotimaisten juustojen kukoistus on osoitus toimivasta markkinasta ja tomaattien surkeus sen puutteesta.

Heinäkuussa Närpiön tomaatin viljelijät tulivat ulos vaatien kauppaa eriyttämään mauttomat vesipallot oikeista tomaateista. Ongelmana on, että vesipallo näyttää tomaatilta mutta ei maistu siltä. Huonolaatuisten tomaattien viljely on halvempaa kuin laadukkaiden, joten kilohinnalla laatutomaatit eivät voi kilpailla. Kuluttaja taas näkee pelkän hinnan, koska tomaattia ei voi kaupassa maistaa.

Laatutomaattien tuottajat ovat yrittäneet brändätä tuotteitaan pakkaamalla, mutta se on aivan turha kustannus. Nykyisin muoviin pakatut minitomaatit ovat vallanneet markkinat, koska normaalia irtotomaattia ostava on joutunut niin monta kertaa pettymään. Ilmasto ei kiitä.

Nyt kilpailun auettua – ja kuluttajien ostovoiman parannuttua – kotimaisten juustojen tarjonta on entiseen nähden loistava.

Kaupan mukaan tomaatteja ei voi irtomyynnissä erotella. Ei se aivan mahdotonta ole, kuten yllä olevasta kuvasta näkee.

Varmaankin kenkä puristaa siitä, että jos kauppa auttaisi tuottajia brändäämään tuotteensa, ei enää olisikaan tuhansia tuottajia ja kaksi ostajaa. Puntit olisivat paremmin tasan.

Silloin kun jokseenkin kaikki juusto oli Valion juustoa, lajikkeita oli lähinnä kolme: Edam, sinileimainen emmental ja Aura. Nyt kilpailun auettua – ja kuluttajien ostovoiman parannuttua – kotimaisten juustojen tarjonta on entiseen nähden loistava.

Olennaista on, että juustoa ostava tietää, mitä hän on ostamassa. Jos juustoja myytäisiin mustissa muovipusseissa ilman nimikettä, tarjonta olisi juuri niin huonoa kuin se tomaattien kohdalla on. Lopputulos osoittaa, että kuluttaja on valmis maksamaan laadusta ja lähituotannosta.

Ero vaikkapa ranskalaisiin ruokakauppoihin on ilmeinen. Niissä vihanneksista kerrotaan, miltä tilalta ne ovat ja tarjolla on monta vaihtoehtoa. Kuluttaja voi osoittaa tukeaan lähiseudun viljelijälle ja tämän kannattaa mainettaan varjellakseen tuottaa hyvää.

Lopputuloksena ovat laadukkaammat elintarvikkeet ja korkeammat tuottajahinnat – ja hyviä tomaatteja.

Osmo Soininvaara

10.2.2022 12:37

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

2 Kommentit

  1. Tietääkseni kasvattajat eivät yleensä myy lihatuotteitaan suoraan K:lle tai S:lle, joista jälkimmäinen on muutoin aatteellisesti lähellä pellervolaisuutta. Liha myydään lihataloille, joista suurimmat ovat tuottajaomisteisia tai -lähtöisiä. Miksi lihatalot eivät maksa lihasta riittävästi ja jalosta sellaisia tuotteita, joista kuluttaja tahtoisi maksaa jonkun ylimääräisen sentin?

    Miksi nimenomaan perustuottajalle kuuluu ylimääräinen sentti? Onhan viljankin ketjussa muun muassa mylly, leipomo, pullakuski ja hyllyttäjä kassahenkilöstä puhumattakaan. Itse en käytä esineellistävää ”käsipari” -nimikettä, mutta onhan niitä tuossa aika monta ketjussa viljelijän kourien lisäksi.

    Atrian koko hallintoneuvosto koostuu maanviljelijöistä ja HKScanin hallituksessa on ainakin kaksi sianlihantuottajaa joten kasvattajien lisäsenttitarve on ostajien tiedossa.

    Maatalousministerimme on ollut yli 20 vuotta Suur-Savon Osuuskaupan luottamuselimissä varmistamassa riittävän hinnan maksamisesta lihataloille.

    Loppujen lopuksi kysymys on kuluttajan valinnoista. Vain ohuella pintajengillä on makuaistia ja varaa maksaa marginaalisesta lisälaadusta.

Lähetä kommentti