Vihreiden somekeskustelussa Natosta puhutaan niin kuin kaikkialla muuallakin. Useimmilla sivuilla ei aina käy ilmi, ketkä keskustelijat ovat vihreitä, ketkä muita vihreistä kiinnostuneita ja ketkä tahallisia häiritsijöitä.
Vihreiden jäsen- ja kannattajakunta on keskimääräistä nuorempaa. Ehkä sen takia kylmän sodan muistot ja siihen liittyvä niin sanottu reaalipolitiikka eivät ehkä vaikuta vihreiden somekeskusteluissa niin paljon kuin jossain muualla.
Silmämääräisesti näyttääkin siltä, että myönteisyys Nato-jäsenyyttä kohtaan on vihreissä suurempaa nuorten kuin varttuneempien vihreiden keskuudessa.
Nuorten kommenteissa näkyy enemmän yleinen idealismi, käsitys oikeasta ja väärästä sekä suuri epäluottamus Vladimir Putinin johtamaan Venäjään. Itsenäisyyden ja suvereniteetin itsestäänselvyys.
Reaalipolitiikka ja periaate
Vanhempien argumenteissa näkyy useammin viittauksia reaalipolitiikkaan, tasapainoon.
Useampi aktiivivihreä on kirjoittanut suoraan, että Venäjää ei pidä ärsyttää tai provosoida. Useat argumentit viittaavat kylmän sodan aikaiseen ajattelutapaan.
Vihreiden keskustelusivuilla käydystä keskustelusta päätellen myös ajatus suurvalloista takaamassa turvallisuus muiden maiden päiden yli on joillekin yksi lähtökohta myös Suomen Nato-jäsenyyttä arvioitaessa.
On myös kommentteja, joista päätellen taistolaiskaudella huipussaan ollut yleinen antipatia Yhdysvaltoja kohtaan määrittää vieläkin monien suhtautumisen Suomen Nato-jäsenyyteen. Toki Yhdysvallat on sitä antipatiaa ruokkinut pitkin aikaa.
Muutamat vihreät ovat somessa muistuttaneet muidenkin Nato-maiden pahoista teoista. Esimerkiksi Turkin, Puolan ja Unkarin ihmisoikeusongelmat nousevat esiin.
Toisaalta Suomi mahtuu näiden maiden kanssa YK:hon, Puolan ja Unkarin myös EU:hun.
Kannatus kasvaa
Nato-jäsenyyden puolustaminen näyttää joka tapauksessa kasvaneen vihreiden somekeskustelussa. Jäsenyys nähdään tarpeellisena Suomen koskemattomuudelle, ja Suomen oikeutta tehdä itse omat ratkaisunsa korostetaan.
Jonkin verran puhutaan myös Naton eurooppalaisen osapuolen vahvistamisesta ja Suomen mahdollisuudesta lisätä rauhanomaisuuden painoarvoa Natossa.
Natosta on keskusteltu vihreissä jo vuosia. Sekä kannatusta että vastustusta jäsenyydelle on riittänyt pitkään.
Kannatus näyttää kasvaneen jopa jyrkästi sitä mukaa, kun Venäjän paine Ukrainaa kohtaan alkoi näkyä, jo ennen hyökkäystä.
Hyökkäyksen jälkeen vastustajat ja jarruttajat ovat joutuneet tarkistamaan argumenttejaan, puolustajien argumentit saivat valitettavasta syystä tukea.
Vihreissä varsinkin jäsenyyden jarruttajat ovat pitäneet esillä Yhdysvaltojen lupausta tukea Suomea ja tiivistää yhteistyötä. Tyytyväisenä on otettu vastaan myös puheet pohjoismaiden, Yhdysvaltain ja Britannian mahdollisesta puolustusyhteistyöstä.
Näissä mahdollisuuksissa voidaan nähdä jonkinlainen jäsenyyden korvaava ratkaisu. Kovin vähän on kuitenkin näkynyt tietoa siitä, mitä se käytännössä tarkoittaa. Aivan ilmeisesti ei ainakaan sotilaallista tukea hyökkäyksen sattuessa.
Vakaumuksellisia vastustajia lukuunottamatta keskustelijat tuntuvat tarkastelevan Suomen Nato-jäsenyyttä lähes yksinomaan Venäjän kautta: uhkaako Venäjä Suomea, jos Suomi on tai ei ole Naton jäsen, sekä miten Venäjä suhtautuisi Suomen jäsenhakemukseen ja jäsenyyteen.
Ruotsi-kortti ja kansanäänestys
Ruotsi-kortillakin pelataan. Yleinen käsitys vihreissäkin on, että jos Suomi liittyy Natoon, se pitäisi tapahtua yhdessä Ruotsin kanssa. Kun Ruotsin hallitus ainakaan julkisuudessa ei näytä nyt olevan viemässä Ruotsia Natoon, tätä käytetään argumenttina sen puolesta, että Suomenkaan ei pitäisi liittyä. Tällöin ikään kuin annettaisiin päätösvalta Suomen Nato-jäsenyydestä Moskovan sijasta Tukholmaan.
Nato-kansanäänestyksen kannatus on sulanut samassa tahdissa kuin Venäjän uhka ja hyökkäys Ukrainassa on edennyt.
Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kansanäänestyksen puolesta puhuvat vihreissäkin vain jäsenyyteen varauksellisimmin suhtautuvat. Muut korostavat päättäjien tietoa ja vastuuta sekä mahdollisuuksia arvioida tilannetta.
Linjauksia odotetaan
Vihreiden johdossa vain puolueen varapuheenjohtaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne on ottanut kantaa Nato-jäsenyyden puolesta. Sen hän on sanonut ääneen jo kauan sitten. Puheenjohtajan sijainen Iiris Suomela on todennut, että hänen roolinsa nyt on tukea keskustelua puolueen sisällä. Hallituksen yhteinen kanta on epäilemättä nyt kiireellisempi selvitettävä kuin päätös Vihreän liiton virallisesta kannasta. Ylen kansanedustajille osoittamassa kyselyssä Nato-jäsenyyttä ilmoittivat vihreistä kannattavansa Harjanne, Noora Koponen, Pirkka-Pekka Petelius sekä Sofia Virta. Avoimeksi kantansa ilmoittivat Saara Hyrkkö, Heli Järvinen ja Suomela. Muut eivät vastanneet kyselyyn – kuten ei eduskunnan enemmistökään.
Sen sijaan kaikki kolme vihreiden europarlamentaarikkoa, Alviina Alametsä, Heidi Hautala ja Ville Niinistö ovat puhuneet enemmän tai vähemmän aktiivisesti ja suoraan Suomen Nato-jäsenyyden puolesta.
Hautala oli aikanaan yksi ensimmäisistä näkyvistä poliitikoista, joka näki Putinin politiikan riskit. Häntä siitä aikanaan kovasti moitittiin.
Vihreissä ainakin Nato-myönteiset ovat tyytyväisenä noteeranneet, että Nato-keskustelussa sivutuotteena ero vasemmistoliittoon korostuu – tai että turvallisuuspolitiikassa vasemmistoliitto ei näköjään ole tullut vihreiden tontille kuten ympäristöpolitiikassa. Se, miten se sitten vaikuttaa vihreiden mahdolliseen kannatukseen, on oman pohtimisen aiheensa. Asia on niin suuri, että vaalitaktiikkaan vetoamista tuskin katsotaan suopeasti.
Vihreät ottavat Nato-jäsenyyteen kantaa toukokuun puoluekokouksessa poliittista ohjelmaa käsitellessään. Paitsi jos päätös asiasta on jo sitä ennen tehty.
0 kommenttia