Jäikö sellutehdasbuumi viimeistään Venäjän hyökkäyssodan myötä telineisiin?

Geopoliittiset mannerlaatat ovat olleet liikkeessä Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainassa kaksi ja puoli viikkoa sitten. Länsimaiset demokratiat ovat reagoineet Venäjän hyökkäykseen yhtenäisesti, nopeasti ja päättäväisesti aiheuttaen ennennäkemättömillä pakotteilla ja rajoituksilla maan taloudelle suuria seuraamuksia. Ukrainaa tuetaan poliittisesti, sotilaallisesti, taloudellisesti ja humanitaarisesti, kun taas Venäjältä yritykset vetäytyvät, ruplan kurssi on romahtanut ja Moskovan pörssi pysynyt suljettuna jo kolmatta viikkoa. Venäjästä on erittäin nopeasti tullut hylkiövaltio.

Kun maaliskuun alussa YK:n yleiskokouksessa enemmistö jäsenvaltioista vaati Venäjää vetäytymään pois Ukrainasta, ainoastaan viisi maata äänesti päätöslauselmaa vastaan: Venäjä, Pohjois-Korea, Valko-Venäjä, Syyria ja Eritrea. Tällaisessa joukossa naapurimaamme nyt seisoo. Huomionarvoista kuitenkin on, että Kiina pidättäytyi äänestämästä.

Päätin kuukausi sitten edellisen kolumnini lauseeseen: ”Ottaen huomioon Euroopan viimeaikaisen turvallisuustilanteen kehittymisen, on Suomen kaikenlaisen riippuvuuden vähentäminen Venäjästä hyvä tavoite.” 

En kuitenkaan tuolloin arvannut, millaisella nopeudella tuon riippuvuuden totaalinen katkaiseminen täytyy nyt toteuttaa. Etenkin energiasektorilla työtä riittää. Venäjältä tuotavat energiasyötteet kattavat Suomen kokonaisenergiankulutuksesta noin kolmanneksen; käyttämästämme fossiilienergiasta taasen noin 90 %. Puutakin Suomeen tuotiin Venäjältä vuonna 2020 lähes 10 miljoonaa kuutiota, mikä vastaa noin 14 % metsäteollisuuden raakapuun käytöstä. 

Venäläisestä puusta riippuvainen kiinalaisella rahalla tehty sellutehdas ei kuulosta nykyhetkessä houkuttelevalta.

Kaiken tämän korvaaminen on haaste, mutta se lienee joka tapauksessa selvää, ettei vihreää siirtymää tule nykyisessä kriisitilanteessa hidastaa vaan ennemminkin kiirehtiä. Akuutin tilanteen hoitamiseksi Venäjän tuontia on käytännössä pakko pyrkiä korvaamaan kotimaisella puulla ja mikäli huoltovarmuuden kannalta tarpeen on, myös turpeella.

Pidempään jatkuessaan edellä mainittujen käytön lisäämisen seurauksena on kuitenkin luontokadon kiihtyminen ja ilmastopäästöjen kasvu. Vielä tovi sitten Suomeen suunniteltiin useita uusia sellutehtaita; monia niistä kiinalaisella rahalla. Vaikka puun riittävyydestä oltiin jo tuolloin vihreissä huolissaan, oli tietyissä piireissä näkemys, että kaikki hankkeet voidaan kyllä toteuttaa. 

Rakennustöihin on kuitenkin päästy vain Kemissä, jossa Metsä Fibren vanhan tehtaan korvaavan uuden tehtaan rakennustyöt ovat meneillään. Kemijärven Boreal Bioref-hankkeesta kiinalaiset vetäytyivät ja hanke vaikuttaa kaatuneen riitelyyn. Samoin kiinalaiset vetäytyivät Paltamoon suunnitteilla olevasta Kaicell Fibersin hankkeesta, jonka ympäristöluvasta tehdyt valitukset ovat olleet Vaasan hallinto-oikeudessa käsittelyssä jo noin 1,5 vuotta. 

Hengan Internationalin rahoittaman Finnpulp Oy:n ympäristölupa taasen kaatui korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Finnpulpin tehtaan sijoituspaikka Kuopion Sorsasalossa oli väärä, kun huomioon otettiin tehtaan päästöjen ohella vastaanottavan vesistön, Kallaveden, ekologisen tilan kehitys viime vuosina, ja järveen jo nykyisellään kohdistuva kokonaiskuormitus. Finnpulp teki vielä poikkeuksellisen siirron hakemalla korkeimman hallinto-oikeuden kielteisen ympäristölupapäätöksen kumoamista, mutta jäi vaille menestystä alkuvuodesta 2022. 

Vaikka tehdashanke kaatui ympäristösyistä, voi myös nykyiseen maailmantilanteeseen peilattuna pitää hankkeen kaatumista hyvänä asiana. Finnpulpin ympäristölupahakemuksessa tuontipuun osuudeksi puunhankinnasta oli arvioitu noin 10–15 %. Venäläisestä puusta riippuvainen kiinalaisella rahalla tehty sellutehdas ei kuulosta nykyhetkessä houkuttelevalta. Vaikka Finnpulpille löytyi kotikaupungissani tukea vielä vastikäänkin, ei voida poissulkea sitä, etteikö kiinalaistaustaisten yhtiöiden hankkeissa olisi mahdollisesti myös Kiinan valtion geopoliittisia intressejä taustalla. 

Tulevaisuudessa länsimaisten demokratioiden tulisi suhtautua entistä kriittisemmin yhteistyöhön autoritaaristen valtioiden ja niihin kytkeytyvien yritysten kanssa. Vaikka bisnes puhuisikin yhteistyön puolesta, sitä vastaan puhuvat ideologia ja geopolitiikka.