Eri mieltä saa olla, myös Natosta
Konsensuspolitiikalla on Suomessa pitkät perinteet. Konsensus eli ”yhteisymmärrys, yksimielisyys, sopu- ja sovitteluratkaisu” on nyt valttia ja Natosta haetaan ilmiselvästi todella laajaa sopua eli laajaa kannatusta jäsenyyden hakemiselle. Pelkkä yksinkertainen enemmistö ei riitä, vaan joka suunnalta halutaan vähintään keltaista valoa hankkeelle. EU-jäsenyys hyväksyttiin eduskunnassa vuonna 1994 äänin 152-45, ja samankaltaista ellei
Konsensuspolitiikalla on Suomessa pitkät perinteet. Konsensus eli ”yhteisymmärrys, yksimielisyys, sopu- ja sovitteluratkaisu” on nyt valttia ja Natosta haetaan ilmiselvästi todella laajaa sopua eli laajaa kannatusta jäsenyyden hakemiselle. Pelkkä yksinkertainen enemmistö ei riitä, vaan joka suunnalta halutaan vähintään keltaista valoa hankkeelle. EU-jäsenyys hyväksyttiin eduskunnassa vuonna 1994 äänin 152-45, ja samankaltaista ellei suurempaakin kannatusta haetaan myös nyt.
Ongelma syntyy kuitenkin siitä, miten toista mieltä olevia kohdellaan. Demokratiaan kuuluu keskustelu ja eri mieltä oleminen. Twitter on kärjistämisen teatteria ja sieltä voi lukea henkilöön meneviä, todella asiattomia kommentteja päättäjistä, jotka ovat kyseenalaistaneet Nato-jäsenyyden.
“On putinismia pakottaa kaikki olemaan yhtä mieltä kaikesta.”
Natosta saa olla eri mieltä. Perusteluja voi kommentoida, mutta on putinismia pakottaa kaikki olemaan yhtä mieltä kaikesta.
Päätökset ovat aina sidottuja sen hetkiseen tilanteeseen. Kontekstina päätöksille juuri nyt on hirvittävä sota Euroopassa ja voi siis tuntua todella viisaalta hakeutua Natoon. Jälkiviisaana, vaikkapa 30 vuoden kuluttua, voimme ehkä ihmetellä typerää päätöstä. Emme voi tietää, emmekä toisaalta voi jättää päätöksiä tekemättä tällä perusteella.
Tai ehkä voimme? Tästäkin saa olla eri mieltä.
Politiikassa on vaihtoehtoja, ja niille eritasoisia perusteluja. Suomessa on ollut vahva ”ainoan oikean ratkaisun” perinne, joka on näkynyt esimerkiksi talouskriisien ratkaisutavoissa. Olisi hyvä opetella vähemmän kärjistävää ja enemmän moniarvoisuutta hyväksyvää diskuteeraamista.
Nato-tietoa on ollut tarjolla
Nato on ollut enemmän ja vähemmän puheena ainakin viimeiset 30 vuotta. Nämä vuosikymmenet on käytetty lähinnä sen kertomiseen, ettei puolustus- tai sotilasliittoon kannata liittyä. Samaan aikaan sitten toki tehtiin yhteistyötä Naton kanssa vuosi vuodelta enemmän.
Nyt sodan keväänä 2022 rivikansalainen voi perustellusti ihmetellä niitä poliittisten päättäjien puheenvuoroja, joista päätellen Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä on Venäjän hyökättyä Ukrainaan alettu miettiä puhtaalta pöydältä. Keskusteluista päätellen kaikille ei vieläkään ole selvää, että jäsenyys ei toisi Suomeen ydinaseita eikä sotilaita muista maista, ellemme itse niitä halua jne.
Nato-optio on todettu virallisesti ensimmäisen kerran 2004 Matti Vanhasen, kesk., hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa. Viimeistään sen jälkeen luulisi, että Suomen turvallisuudesta vastaavat tahot ovat pitäneet tilannearviota ajan tasalla.
Ukrainan sotaa on kestänyt kohta kaksi kuukautta. Luulisi tässä olleen riittävästi aikaa ja tietolähteitä, jotta laiskinkin päättäjä olisi vaivautunut selvittämään itselleen Nato-vaihtoehdon merkityksen. Päättäjiä ei pidä lusikalla ruokkia – jos he eivät osaa itse hankkia tietoa, he ovat väärässä asemassa.
Nato-jäsenyys ei ole rakettitiedettä, kuten ei ollut aikoinaan EU-jäsenyyskään. Kummankaan kohdalla emme voi etukäteen tietää sitä kaikkea, mitä jäsenyys tuo tullessaan.
