Ulottuuko myötätunto sodassa raiskattuihin?

Puolan viranomaisten määrätietoiset toimet Ukrainan sotaa paenneiden puolesta sekä asukkaiden auttamishalu on kaikkiaan vaikuttavaa. EU:n pitää tietysti tukea maata, joka on ottanut vastaan 2,8 miljoonaa ukrainalaista, joista 95% on naisia ja lapsia. 

Samalla ei tule unohtaa, että Puola on saattanut toista vuotta sitten voimaan erittäin rajoittavan aborttilain, valtapuolueen ”perinteisten arvojen” mukaisesti. Edes raiskauksien uhrit eivät voi saada laillista aborttia. Ylitsevuotava solidaarisuus ja myötätunto Ukrainasta pakenevia kohtaan ei ulotu näiden järkyttävien sotarikosten uhrien kärsimyksiin.

Tutustuin viime viikolla Ukrainan pakolaisten vastaanottoon Euroopan parlamentin varapuheenjohtajan tehtävässäni. Puolan parlamentin, Sejmin puheenjohtaja Elzbieta Witek oli keksinyt kerrassaan mainion idean ja kutsunut eurooppalaisten parlamenttien johdossa toimivat naiskollegansa vierailulle Puolan ja Ukrainan rajalle sekä tutustumaan lähistöllä sijaitsevaan vastaanottokeskukseen. 

Meitä oli kymmenkunta etsimässä muun muassa keinoja ehkäistä ukrainalaisten kohtaamia vaaroja kuten ihmiskauppaa ja laittomia adoptioita. Huolestuttavinta on ilman huoltajaansa saapuneiden lasten katoaminen. Kaikkia ei nimittäin rekisteröidä saapumistilanteessa. Ei siis tiedetä, kuinka moni lapsi on vain kadonnut matkallaan oletettuun turvaan. Voi miettiä, miten käy yksinäisten lasten, kun väestöä on pakkosiirretty Venäjälle.

Kun käyskentelimme suuriin halleihin järjestetetyissä väliaikaisissa asuintiloissa tuhansien naisten ja lasten keskellä, pohdin kuinka moni oli joutunut seksuaalisen väkivallan uhriksi ja ehkä tullut raskaaksi.

Venäjän joukkojen tekemiä raiskauksia on käsiteltävä sotarikoksina ja rikoksina ihmisyyttä vastaan.

Euroopan parlamentti on äskeisessä Ukrainaa koskevassa päätöslauselmassaan vaatinut ”kattavia” lisääntymisterveyspalveluja sodan seksuaalisen väkivallan uhreille, tarvittaessa järjestämällä pääsy muuhun maahan, jossa ei ole ”ankaria rajoituksia”. Puhutaan siis abortista ja Puolasta.

Uskottavia ja kauhistuttavia kertomuksia Venäjän joukkojen vetäytymisen jäljiltä on niin paljon, että on perusteltua pitää seksuaalista väkivaltaa järjestelmällisenä sotataktiikkana. ETYJ ja YK ovat koonneet tietoja seksuaalisesta väkivallasta sodan aseena Ukrainassa. Venäjän on todistettu käyttäneen raiskauksia aseena jo aiemmin Tšetšeniassa ja Syyriassa.

Seksuaaliseen väkivaltaan on kiinnitettävä erityistä huomiota tässäkin sodassa. Ukrainalaiset kansanedustajat ovat kampanjoineet asiasta EU-maiden parlamenteissa vieraillessaan.

Britannian ulkopolitiikassa seksuaalisen väkivallan torjuminen konflikteissa on ollut jo vuosia keskeinen teema. Nyt maan hallitus on tehnyt Ukrainan sodan merkeissä kiinnostavan aloitteen yhdessä Nobelin rauhanpalkinnon saaneen jesidiaktivisti Nadia Muratin kanssa. Nadia tunnetaan entisenä ISISin vankina ja seksiorjana, joka pääsi pakenemaan ja jäi henkiin.

Nyt julkistettu ”Murat Code” pyrkii luomaan käytännön, jonka avulla raiskauksista ja muusta seksuaalisesta väkivallasta pystytään kokoamaan todisteet tapahtumien ollessa tuoreita eikä vasta konfliktin jälkeen, jolloin paljon on jo menetetty.

Venäjän joukkojen tekemiä raiskauksia on käsiteltävä sotarikoksina ja rikoksina ihmisyyttä vastaan. Niihin syyllistyneet on saatettava ennemmin tai myöhemmin vastuuseen. Haasteena kansainvälisessä rikosoikeudessa on, kuinka saada todelliset vastuutahot oikeuden eteen. Kun Putin äskettäin palkitsi raakuuksien kyllästämään Butshan valtaukseen osallistuneet joukot, saattoi syntyä todiste komentoketjusta, joka ulottuu aivan korkeimmalle tasolle.