Koulu se on joka kannattaa

Kouluvuosi päättyy tällä viikolla suvivirren saattelemana tai ilman ja koulujen kevätjuhlissa eri puolilla Suomea kymmenet tuhannet oppilaat eri asteilla saavat käteensä todistukset. Suurin juhlan aihe on koulunsa päättävillä uusilla ylioppilailla ja ammattiin valmistuvilla, joista jokainen on onnittelunsa ansainnut.

Vaikka koulunkäynti ei aina oppijalle maistuisikaan, lienee koulu ihmiskunnan parhaita keksintöjä kautta aikojen. Koulutus ja opiskelu ovat äärimmäinen win-win, sillä niistä hyötyvät sekä yksilö itse että koko yhteiskunta. Yksilön mahdollisuudet vaurastua ja työllistyä paranevat koulutuksen myötä, ja terveyskin korreloi koulutustason kanssa. Yhteiskunnan tasolla koulutus tietää tuottavuutta ja korkeampaa työllisyyttä, mikä taas avittaa julkista taloutta.

Koulutuspolitiikka onkin välttämätön osa työllisyyspolitiikkaa ja kestävän talouden rakentamista. Tämän johtopäätöksen puolesta puhuu väkevästi myös Jussi Pyykkösen hiljattain ajatuspaja Vision puitteissa julkaisema raportti, jossa Pyykkönen käy läpi koulutusasteen kehitystä ja vaikutuksia Suomessa ja listaa toimenpide-ehdotuksia työllisyysorientoituneelle koulutuspolitiikalle. Keskeinen huomio on, ettei Suomen koulutuspolitiikka ei toimi enää toivotulla tavalla. 

Suomessa on 450 000 työikäistä ihmistä vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa ja yhä edelleen moni nuori jää vaille toisen asteen tutkintoa. Tällainen kouluttamattomuus ei tarkoita vain rajatumpia mahdollisuuksia työmarkkinoilla, vaan nykyisen kehityksen valossa käytännössä pian olemattomia. 

Monilta osin nimenomaan ammatillisen koulutuksen käyneille on huutava tarve, eikä tätä tarvetta digitalisaatio tai automatisaatio välttämättä juuri hetkauta. Robotti ei hevin korvaa remonttimiestä tai hoitajaa.

Pyykkönen laskeskelee, että nykytrendillä kouluttamattomien työllisyys alkaisi olla nollissa jo vuosikymmenen vaihteessa. Suunta näkyy siinäkin, että vailla tutkintoa olevien työllisyys on alhaisinta nimenomaan nuorilla, joilta paperit puuttuvat. Siksi kaikkein tärkeintä on huolehtia siitä, että mahdollisimman harva nuori jää ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa. 

Viime vuonna voimaan astunut oppivelvollisuuden pidentäminen ei tätä yksin korjaa, vaikka siitä todennäköisesti apua onkin. Pyykkösen reseptinä on ottaa kaikkea politiikkaa ohjaavaksi periaatteeksi se, että jokainen 15–24-vuotias saavuttaisi tutkinnon. 

On siis lyhytnäköistä tarkastella nuorten työllisyyttä irrallaan koulutuksesta. Jos parikymppinen nuori on vailla tutkintoa ja arpoo työnteon ja tutkinnon suorittamisen välillä, tulisi ensisijaisen valinnan aina olla tutkinto. Se maksaa itsensä takaisin sekä nuorelle että yhteiskunnalle, ja siksi siihen kannattaa kannustaa ja ohjata.

Pyykkönen esittää osana koulutus- ja työllisyyspolitiikan nivomista yhteen alle 25-vuotiaiden tutkinnoista huolehtimisen lisäksi lapsien suurempaa huomioimista budjettivarojen käytössä, nuorten ennaltaehkäisevän tuen vahvistamista, sosiaaliturvan uudistamista ja aikuiskoulutuksen suuntaamista nykyistä paremmin niille, jotka sitä eniten tarvitsevat, ja jotka siitä eniten hyötyisivät. Nämäkin ovat kaikki erittäin hyvin perusteltuja ja kannatettavia ehdotuksia.

Automatisoituvassa tietotaloudessa koulutus ja työllisyys linkittyvät siis elimellisesti yhteen entistäkin enemmän. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että työtä ja tarvetta olisi enää vain kirjaviisaille lukutoukille tai että jokaisen olisi pyrittävä suorittamaan mahdollisimman korkea tai komea tutkinto. Monilta osin nimenomaan ammatillisen koulutuksen käyneille on huutava tarve, eikä tätä tarvetta digitalisaatio tai automatisaatio välttämättä juuri hetkauta. Robotti ei hevin korvaa remonttimiestä tai hoitajaa.

Vaikka koulutuksen taloudelliset hyödyt ovat ilmeiset, ei koulun ja koulutuksen arvoa pidä arvioida vain suoraviivaisen hyödyn kautta. Sivistys on arvo itsessään, eivätkä pelkät paperit tee kenestäkään parempaa tai tärkeämpää ihmistä. Ja samalla kun tutkintojen suorittamista seurataan, on tietysti huolehdittava opetuksen laadusta ja sen edellyttämistä panostuksista.

Joka tapauksessa kouluvuoden päätös on juhlan paikka paitsi koulunsa päättäville, myös meille kaikille muillekin, niin kiistattoman kannattavaa koulutus on koko yhteiskunnalle. Siispä kiitos ja onnea erilaisten opintojen parissa ahertaneille – sekä tietysti koko touhun mahdollistaville opettajille!