eläkkeet
Taloudella menee vahvasti, mutta vaalijakovaraa ei ole

Taloudella menee vahvasti, mutta vaalijakovaraa ei ole

Suomi lähtee pandemian jälkeiseen aikaan taloudellisesti pitkältä etumatkalta. Vaikka talouden tilanne ja myös ennusteet tulevasta vuodesta näyttävät hyvältä, meillä pitäisi olla viisautta ja uskallusta katsoa tulevaisuuteen. Poliitikkoja läpi historian on vaivannut likinäköisyys taloudenpidossa, kirjoittaa Eva Tawasoli.

EVA ehdottaa eläkeiän nostoa – mutta voisiko eläkkeitä myös laskea?

EVA ehdottaa eläkeiän nostoa – mutta voisiko eläkkeitä myös laskea?

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on julkaissut ehdotuksen sukupolvisopimuksesta, jossa vilahtavat tutut ehdotukset eläkeiän nostosta, työnteosta eläkeiässä edes osa-aikaisesti ja eläkeputken (tai -putkiston) poistosta. Vihreiden ikääntymispoliittista ohjelmaa laatinut Kati Juva katsoo, että eläkeikää pitää nostaa, mutta ei mekaanisesti ikärajoja muuttamalla. Nyt pitäisi kannustaa työssä jaksamiseen ja varmistaa, ettei työpaikoilla tapahdu ikäsyrjintää.