Helsinki ei riitä vihreille

Vihreiden pyrkimys koko maan puolueeksi sai jälleen uutta vääntöä, kun Helsingin vihreiden keskuudessa nousi keskustelu, jonka mukaan hallitus ei ole pitänyt huolta Helsingin tarpeista. Alkusykäyksenä oli Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Fatim Diarran (vihr) kommentit hallituksen suunnitelmasta tarjota opintolainahyvitys syrjäseudulle muuttaville vastavalmistuneille. 

Some-reaktioista päätellen Fatu ei ole yksin. 

Samalla sai sitten huutia hallituksen kaupunkipolitiikka, jopa sote todettiin virheeksi. Monet helsinkiläiset vihreät eivät ehkä ole täysin sisäistäneet sitä faktaa, että Suomessa ei voi olla suuri
puolue, jos on suuri vain Helsingissä. Mutta Suomessa voi olla suuri puolue, vaikka oli millainen mikrotekijä Helsingissä. Keskustalla on  vieläkin pari prosenttiyksikköä suurempi kannatus kuin vihreillä, vaikka pääkaupungissa ei kepulaisilla ole sanan sijaa.

Amerikka ensin, Suomi ensin – Helsinki ensin?

Suomi tarvitsee vahvan Helsingin ja Uudenmaan. Siksi niille pitää turvata toimintaedellytykset. Kepulainen Helsingin-vastainen retoriikka on pahimmillaan ala-arvoista ja tästä on tuoreita esimerkkejä maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvisen turkiskommenteissa.

Mutta kyllä Suomi myös maakuntansa tarvitsee.

On totta, että aluepolitiikassa on tehty kohtuuttomia ja ennen kaikkea tehottomia ratkaisuja, yhtenä esimerkkinä alueellisen lentotoiminnan tukeminen.

On totta, että aluepolitiikassa on tehty kohtuuttomia ja ennen kaikkea tehottomia ratkaisuja, yhtenä esimerkkinä alueellisen lentotoiminnan tukeminen. Käsite pekkarointi ei syntynyt tyhjästä. Mutta aluepolitiikkaa tarvitaan turvaamaan kansalaisten yhdenvertaisuus, joka on vihreille perusarvo. On selvää, että aluepolitiikassa me helsinkiläiset olemme maksajia. Niin hyvinvointiyhteiskunta toimii, tuloja tasataan.

Kannattaa miettiä, miten helsinkiläisten maksajan roolin korostaminen poikkeaa siitä, kun suurituloiset paheksuvat tulonsiirtoja, jotka he sanovat maksavansa. Olisi kohtuutonta suoraan verrata helsinkiläisten etujensa puolustamista ja maksajan roolin tuskailua Amerikka ensin tai Suomi ensin -oppeihin. Mutta samasta ajattelutavasta ne pohjautuvat: miksi minun pitää auttaa tuon ongelmien ratkaisemisessa, kun itsellänikin on ongelmia?

Ero tulee siitä, että tuskin kukaan helsinkiläinen haluaa kokonaan aluepolitiikkaa lopettaa.

Tasa-arvo koskee myös syrjäseutuja

Poliitikkojen, siis myös vihreiden ja helsinkiläisten, kuuluu huolehtia maan kaikista ongelmista. Koulutetun työvoiman, kuten lääkärien ja vaikkapa puheopettajien löytäminen syrjäseuduilla on yksi kiistaton ja todella pitkäaikainen ongelma. Se, onko opintolainahyvitys siihen oikea keino, on vaikea sanoa. Ilmeisesti ainakin Norjassa siihen ollaan tyytyväisiä.

Yksi ongelma on terveyspalvelujen eriarvoisuus. Sitä ratkaistaan sote-uudistuksella.

Eikä se ole pelkästään pois kaupungeilta, kuten nyt taas jotkut vihreätkin väittävät. Kuten aluevaalit osoittivat, erityisesti keskuskaupunkien valta kasvoi uudistuksessa pienten maaseutukuntien kustannuksella. Helsinki kyllä kiistatta kuuluu uudistuksen maksajiin.

Helsinki maksaa ja saa

Monet asiat ovat meillä Helsingissä koko lailla hyvin kun vertaa maahan keskimäärin. Meillä on esimerkiksi keskimääräistä selvästi parempi palvelutaso ja alhaisempi veroprosentti.

Emme sitä paitsi ole vain maksaja valtakunnassa. Valtion työpaikoista, erityisesti korkeapalkkaisista, on suhteettoman suuri osa Helsingissä. Pääkaupunkiasema tuo tänne myös yksityisen sektorin parhaiten tienaavat ihmiset.

Se tuo meille ensinnäkin verotuloja ja toiseksi ostovoimaa, joka sekä parantaa palvelutasoa että välillisesti tuo vielä lisää verotuloja.

Sen lisäksi me saamme nauttia useista ainutkertaisista kulttuurilaitoksista, joita valtio joko subventoi tai ylläpitää kokonaan, esimerkiksi kansallisteatteri, ooppera, kansallismuseo ja suuri joukko erikoismuseoita. Muutenkin maan kulttuurielämä on keskittynyt aika paljon Helsinkiin – ja sitä myötä myös taiteen rahoitus. 

Meillä on kaksi yliopistoa, jotka rikastuttavat monin tavoin kaupungin elämää, kolmas tuossa heti Kehä ykkösen takana. Meillä on maan parhaat raideliikenneyhteydet…

Myös Helsingillä on ongelmansa, kuten kallis asuminen, suuri maahanmuuttajien osuus ja jatkuva segregaation uhka. Terveydenhoidon ja vanhustenhoidon kriisit koskettavat myös helsinkiläisiä. Näitä ei pidä väheksyä.

Kenen laariin keskustellaan

Vaalien lähestyessä kiinnostavaa on, miten Helsinki vs. maakuntien Suomi -vastakkainasettelu vaikuttaa vihreiden kannatukseen. Lienee todennäköistä, että se vaikeuttaa vaalityötä maakuntien Suomessa. Mutta kun helsinkiläisille väitetään, että hallitus, jossa istuu kaksi helsinkiläistä vihreää ministeriä, olisi kohdellut Helsinkiä huonosti, miten se vaikuttaa helsinkiläisten luottamukseen vihreitä kohtaan? Kuka siis tällaisesta vastakkainasettelun vahvistamisesta hyötyy?

Politiikassa tarvitaan jos ei kaiken- niin ainakin monenlaisia ihmisiä. Räväkkyyskin on joskus tarpeen. Sillä saadaan huomio johonkin asiaan. Mutta kun räväkkyys purkautuu kovin vahvana, eteneminen seuraavaan vaiheeseen, vuoropuheluun, on joskus tarpeettoman pitkä.

En ole ihan varma, miten Helsingin tavoitteet ja näkökulmat tulevat ymmärretyiksi muualla maassa, jos keskustelussa omaksutaan ”bileiden maksajan” rooli, puhutaan ”pääkaupunkiseudun törkeästä kyykyttämisestä”.

Keskustelussa vahvat tunteet estävät etenemästä parhaiden argumenttien vertailuun. Vihreillä on tästä kokemusta sekä muiden puolueiden suunnalta että puolueen sisällä.