Ekologinen kompensaatio muuttaa luontoarvoja kauppatavaraksi

Mahdollisuus vapaaehtoiseen ekologiseen kompensaatioon sisältyy uudistettuun luonnonsuojelulakiin, joka tulee voimaan kesäkuun alussa. Kompensaatiolla luonnon monimuotoisuudelle aiheutettu haitta voidaan hyvittää lisäämällä monimuotoisuutta toisaalla.

Maanomistaja voi halutessaan tuottaa luontoarvoja ja saada niille viranomaisen, eli ELY-keskuksen, varmennuksen. Luonnonarvot voi myydä esimerkiksi yritykselle, joka haluaa hyvittää toiminnastaan luonnolle aiheutuvat heikennykset.

Hyvitykseksi kelpaavia luonnonarvoja tuotetaan ensisijaisesti ennallistamalla tai hoitamalla heikentyneitä luontokohteita ja varmistamalla niiden pysyvyys suojelemalla. Hyvityksen tulee lain mukaan vastata heikennettyä aluetta täysimääräisesti, tai olla luonnonarvojen kannalta arvokkaampi.

Ekologista kompensaatiota koskevaa tutkimusta, pilotointia ja hyvien käytäntöjen keräämistä on tehty Suomessa monessa hankkeessa ja tutkimus jatkuu osin edelleen. Yleisellä tasolla pelisäännöt ovat selvät, mutta yksityiskohtia tarkennetaan asetustasolla.

Ympäristöministeriössä tavoitteena on saada arkiselle tasolle tuodut kuvaukset kompensaatiosta ja ohjeet toimijoille. Ratkaistavat asiat eivät ole ihan yksinkertaisia.

”Millaisilla mittareilla luontohaitan suuruus määritellään ja mikä luontotyyppi kelpaa korvaamaan hävitettyä, jos vastaavaa ei läheltä löydy ”, pohtii tutkija Joel Jalkanen. Hän on mukana ekologisia kompensaatioita tutkivassa ja kehittävässä monitieteisessä BOOST-hankkeessa.

Mietinnässä on myös esimerkiksi se, miten laskelmissa otetaan huomioon luonnon ennallistamistoimintaan aina sisältyvät epävarmuudet ja se, missä ajassa tavoiteltu luonnon tila pitää saavuttaa.

Monta asiaa tehty oikein

Ekologisessa kompensaatiossa kyse ei ole maailmalla uudesta asiasta, vaan se on tehnyt tuloaan jo pitkään, aina 1970-luvulta saakka. Tuolloin muun muassa Saksan ja USA:n lainsäädännössä oli elementtejä ekologisesta kompensaatiosta.

Suomen ympäristökeskuksessa kompensaatiotutkimusta johtavan kehittämispäällikkö Minna Pekkosen mukaan toimivin järjestelmä on nykyään Australiassa.

”Ei Suomi ole tässä asiassa mitenkään ainutlaatuinen, mutta olemme jo tehneet monta asiaa oikein. On hankittu hyvät taustatiedot, joiden pohjalta voidaan edetä järkevästi ja päätetty kompensaatiorekisterin perustamisesta ja seurannasta.”

Joidenkin maiden tai monikansallisten yhtiöiden tekemät kompensaatiohankkeet ovat epäonnistuneet. Tutkijat maailmalla ovat analysoineet hankkeissa tehtyjä virheitä.

”Seuranta on todella tärkeää. Usein luontoheikennyksestä ja kompensaationa toteutettavasta luontohyödystä ei olla kerätty tarpeeksi tietoa, jolloin niiden onnistumista on ollut vaikea osoittaa. Tieto on ollut myös hajallaan ja vaikeasti saatavilla”, sanoo Pekkonen.

Kompensaatiohyvitykset eivät hänen mukaansa myöskään aina ole olleet riittävän suuria korvaamaan luonnolle aiheutettuja haittoja, jolloin käytännössä luontoheikennykset on korvattu vain osittain.

”Ongelmallista on, jos tästä huolimatta on väitetty, että kaikki haitat on kompensoitu.”

Lakiuudistuksen valmistelussa mukana olevista sidosryhmistä Suomen luonnonsuojeluliitto olisi toivonut kompensaatiomenettelyn olevan pakollinen silloin, kun heikennys koskee luonnonsuojelulain määrittelemiä arvokkaita luontotyyppejä. Niiden heikentäminen on sallittua poikkeusluvalla. Kompensointi jäi kuitenkin näiltäkin osin vapaaehtoiseksi.

MTK ja Metsäteollisuus ry puolestaan olisivat toivoneet tutkimukselle ja pilotoinnille vielä lisäaikaa ja pitivät lakia ennenaikaisena.

Vältetäänkö hiilikompensaatiokaupan ”villi länsi”?

Luomalla ajoissa säännöt luonnonarvojen kaupalle saatettiin kuitenkin välttää hiilikompensaatioiden markkinoilla vallitsevat ongelmat. 

”Saatu tulos oli kompromissi, mutta kuitenkin historiallinen. Nyt on mahdollista saada kompensaatiokaupalle säännöt, eikä käy kuten hiilimarkkinoille, jossa vallitsee villi länsi,

kaikkien sota kaikkia vastaan”, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Tapani Veistola.

Hiilikompensaatioiden kysyntä kasvaa markkinoilla räjähdysmäisesti, hinnat nousevat ja hyvistä projekteista kisataan yhä useamman yrittäjän kesken. Kaikki yritykset ja niiden kaikki hankkeet eivät kestä päivänvaloa. 

Alalle on kehitelty laatustandardeja, mutta niiden käytössä ja yritysten avoimuudessa on vielä toivomisen varaa. Tähän on kiinnittänyt huomiota muun muassa kesällä 2021 julkistettu Finnwatchin Anekauppaa vai ilmastotekoja? -raportti.

The Guardian, Die Zeit ja Source Material esimerkiksi paljastavat tuoreessa tutkimuksessaan, että voittoa tavoittelematon Verra, joka hallinnoi vapaaehtoista Verified Carbon Standard (VCS) -hiilimarkkinaohjelmaa, on myynyt katteettomia hiilikompensaatioita useille suomalaisille yrityksille.

Veistola odottaa luonnonarvojen kaupalle suurta kysyntää, sillä kiinnostusta on paljon.

”Kunnissa odotetaan kompensaatiomahdollisuuksia kovasti ja yritykset ovat laatineet luonnon monimuotoisuuden suojeluohjelmia. Kansainväliset yritykset voivat myös tulollaan vauhdittaa kompensaatiokauppaa, sillä monet yritykset ovat tehneet sitä jo muualla.”

Veistolan mukaan rahoittajat ja sijoittajat on kuitenkin saatava vakuutettua järjestelmän toimivuudesta, ja siihen auttavat selkeät säännöt.

Ansaintamahdollisuus maanomistajille

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK on odottavalla kannalla sen suhteen, miten houkuttelevaksi ekologisten kompensaatioiden tuottaminen maanomistajille muodostuu, sekä siitä, menevätkö maanomistajien tuottamat luonnonarvot kaupaksi.

”Ymmärrämme kyllä, että luontohaittojen kompensoinnin on oltava ekologisesti laadukasta”, sanoo MTK:n lakimies Anna-Rosa Asikainen. Hänen mukaansa on kuitenkin huolehdittava siitä, että prosessista ei saa tulla maanomistajille liian vaikeaa.

Asikaisen mukaan maanomistajan olisi saatava tarpeeksi ajoissa varmuus siitä, että hänen kohteensa kelpaa hyvittämään hävitettyjä luonnonarvoja ja että kohde menee kaupaksi.

”Esimerkiksi ennallistamistoiminta voi olla maanomistajalle aika kallista, ja hän ottaa sitä etukäteen tehdessään taloudellisen riskin. Onneksi kompensaatiokauppaan liittyviä sopimusmalleja on jo tekeillä, ja näillä näkymin ne auttavat osapuolia olennaisten asioiden järjestämisessä käytännössä.”

Kaiken kaikkiaan Asikainen pitää ekologista kompensaatiota ansaintamahdollisuutena maanomistajille.

”Maanomistajiahan on monenlaisia, ja joku voi hyvinkin erikoistua hyvityskohteiden tuottamiseen.”

Tulossa loppurutistus

Metsäteollisuus ry:lle on ollut valmistelutyön aikana tärkeää seurata, miten uusi lainsäädäntö vaikuttaa talousmetsien rooliin hyvityskohteina. Järjestöllä on huoli metsäteollisuuden raaka-aineen riittävyydestä.

”Maankäytön muutos voi tulevaisuudessa olla yksi mahdollinen vapaaehtoisen kompensoinnin kohde. Jos hyvitys toteutetaan laajasti tavallisissa talousmetsissä, on se samalla pois metsäteollisuuden puuraaka-aineen hankinnasta. Kompensaation tulisikin kohdistua arvokkaimpiin luontokohteisiin tavallisten talousmetsien sijaan”, sanoo Metsäteollisuus ry:n lakimies Karoliina Niemi.

Olennaista on Niemen mukaan myös se, miten suhtaudutaan Suomen rajojen ulkopuolella tapahtuvan haitan kompensointiin Suomessa. Tätä ei Niemen mukaan tulisi sallia.

Lakiteksti toteaa, että haitan hyvityksen tulee tapahtua ”samalla tai siihen rajautuvalla

metsäkasvillisuusvyöhykkeen osa-alueella.”

Niemi odottaa kompensaation yksityiskohtien hionnassa loppurutistusta, avoimena olevia kysymyksiä on vielä paljon.

”Miten kauan oletetaan, että luonnonarvot pysyvät hyvityskohteessa? Mitä jos se tuhoutuu? Entä jos hyvityskohteen maanomistaja vaihtuu? Miten kehityksen tai pysyvyyden seurantaa tehdään?”

”Kompensaatio viimeinen keino”

Kompensaatiosta ei Niemen mukaan saa tulla liian helppoa ratkaisua, vaan sen on oltava viimeinen keino.

”Muuten vaarana on viherpesu”, Niemi toteaa.

Projekteissa mukana olevat tutkijat tunnistavat kompensaatiomenettelyyn ja -kauppaan liittyvät mahdolliset ongelmat. Minna Pekkosen mukaan esimerkiksi luontoarvojen korvaaminen täysimääräisesti tulee joissakin tapauksissa olemaan hyvin haasteellista.

Olennaista kuitenkin on, lähteekö uudistus etenemään oikeaan suuntaan. Korjausliikkeitä voidaan tehdä kerätyn tiedon perusteella. Myöskään tavanomaisia luonnonsuojelun keinoja ei saa unohtaa.

”Paras kompensaatio on sellainen, jota ei tarvitse tehdä”, summaa Joel Jalkanen BOOST-hankkeesta.