Aloitetaan huonoilla uutisilla: Pariisin sopimuksesta, innokkaista puheista ja lukuisista investointiuutisista huolimatta ilmastokriisin selättäminen on edelleen alkutekijöissään. Globaalit päästöt näyttäisivät kasvaneen jälleen vuonna 2022 uuteen ennätykseen, vaikka 1,5 asteen polku edellyttäisi niiden putoamista nyt vuosittain huomattavasti jyrkemmin kuin mitä ne ovat historiallisesti kasvaneet.
Globaalista energiantarpeesta katetaan yhä noin 80 prosenttia hiilellä, öljyllä ja kaasulla. Onkin ilmeistä, että 1,5 asteen tavoitteesta ammutaan yli ainakin väliaikaisesti. Itse asiassa tuo raja saatetaan rikkoa yksittäisen vuoden osalta El Nino -ilmiön myötä jo aivan lähivuosina.
Sitten hyvät uutiset: Ilmastokriisin teknologiset ratkaisut ovat tiedossa. Juurisyy ilmaston lämpenemiseen on edellä mainittu fossiilienergian laajamittainen käyttö. Energiaa voi kuitenkin tuottaa ilman hiilipäästöjä tuuli-, aurinko- ja ydinvoimalla aivan riittävästi vastaamaan nähtävissä olevaan globaaliin kysyntään. Myös vesivoima ja bioenergia mahtuvat luonnon asettamissa rajoissa palettiin, ja fossiilien poltolle voi ostaa jatkoaikaa hiilen talteenotolla ja varastoinnilla.
Ratkaisuja vedystä ja maankäyttöpolitiikasta
Teollisuudessa ja liikenteessä sähköistäminen on avainroolissa ongelmallisesta polttamisesta pääsemiseksi. Siltä osin, kuin suora sähköistys ei onnistu, tulee avuksi vety. Vetyä voi tuottaa sähköllä, ja vedystä voi leipoa synteettisiä polttoaineita erilaisiin tarpeisiin. Sillä voi myös pelkistää terästä. Vetytalouden haasteena on usein kehnohko energiatalous. Toisaalta energian käytön tehostamisessa on globaalisti vielä valtavasti potentiaalia kautta linjan.
Toinen keskeinen ilmastonmuutoksen ajuri on maankäyttö, jossa erityisesti maatalous kuormittaa ilmastoa. Sen osalta ei tarvita edes niinkään teknologiaa, vaan tärkein muutos on eläinperäisen ruuan osuuden reilu vähentäminen. Teknologia on kuitenkin tässä muutoksessa avuksi esimerkiksi uusien kasvisproteiinituotteiden muodossa.
Ilmaston vakauttaminen siedettävään tilaan edellyttää lopulta myös ylimääräisen hiilen sitomista ilmakehästä teollisessa mittakaavassa. Metsittämistä ja muita luontopohjaisia ratkaisuja lukuun ottamatta tämän haasteen teknologinen ratkaisupaletti on energiantuotantoa ja maankäyttöä keskeneräisempiä. Bioenergiaan yhdistetty hiilen talteenotto ja varastointi sekä suora hiilenkaappaus ilmasta (direct air capture, DAC) ovat kuitenkin periaatteen tasolla selkeitä vaihtoehtoja.
Odottelu ei ole enää vaihtoehto
Ratkaiseeko teknologia siis ilmastonmuutoksen? Kyllä ja ei. Teknologia on yhtälössä välttämättömyys. Niin on myös materiaalisen kulutuksen kohtuullistaminen, mutta mikään määrä kohtuullisuutta ja säästöä ei vie perille asti, kun energiatalous ja teollisuus pitää käytännössä dekarbonisoida kokonaan.
Tarvittava teknologia ei kuitenkaan putoa taivaasta eikä varsinkaan yleisty vain odottelemalla.
Odottelua on kyllä moneen kertaan kokeiltu, laihoin tuloksin. Nyt otsikoissa olevan vetypelkistetyn vihreän teräksen tekninen tausta on tunnettu vuosikymmeniä. Sen käyttöönotto ei vain kiinnostanut perinteisen teräksentuotannon rullatessa mukavasti. Nykyisten PERC-aurinkopaneelien keskeinen teknologia kehitettiin jo 1980-luvulla Millennium-palkinnon pokanneen Martin Greenin johdolla. Asennusmäärät pysyivät silti vaatimattomina pitkälle 2000-luvulle asti. Norjalaisbändi A-ha kurvaili Norjassa täyssähkö-Fiatilla jo 1989, mutta sähköisen autoilun ykkömaassakin meni pari vuosikymmentä ennen sähköautojen massiivista läpimurtoa.
Näiden teknologioiden yleistymisen hidasteena ei ollut niinkään teknologinen epäkypsyys, vaan kannustimien puute ja se, ettei itseään ruokkiva kehityskulku lähtenyt kunnolla käyntiin. Se taas ei ollut ajasta kiinni.
Tekniikka nimittäin kehittyy, kun sitä tuotetaan ja käytetään. Uusi teknologia paranee, halpenee ja yleistyy tuotantomäärien, ei niinkään ajan, funktiona kuten tutkija Janne M. Korhonen muistuttaa. Tuotantomäärät eivät puolestaan kasva laboratorion pöytiä ja pilotteja pidemmälle teolliseen mittakaavaan ilman kannustimia.
Poliittista ohjausta tarvitaan
Näennäisen halpa fossiilienergia on syönyt pitkään kiinnostuksen investoida sitä korvaaviin ratkaisuihin. Ilman ison skaalan investointeja tuotantomäärät pysyvät pieninä, mikä puolestaan pitää hinnat korkeina ja kehityksen hitaampana.
Tämä limbo voidaan katkaista määrätietoisella poliittisella ohjauksella. Hiilipäästöjen hinnoittelulla tai tuilla vähäpäästöiset uudet investoinnit ja jatkokehitys muuttuvat houkutteleviksi vaihtoehdoiksi, ja positiivinen kierre voi yllättää nopeudellaan. Aurinkoenergian kasvuvauhti on lyönyt odotukset reilusti kerta toisensa jälkeen, tuulimyllyjä nousee tahdissa, josta vielä vuosikymmen harva uskalsi edes unelmoida ja sähköautojen osuuden ennusteita on ruuvattava jatkuvasti ylöspäin. Samaa on luvassa pian muun muassa elektrolyysereiden ja uuden ydinvoiman kanssa, jos kehityksen vauhdittumiselle vain luodaan politiikalla otolliset puitteet ja kannustimet.
Juuri tämän takia ilmastotavoitteista ja niitä vastaavista ilmastotoimista on tärkeää pitää kiinni. Paradoksaalisesti ilmastopoliittista ohjausta vastustetaan edelleen usein sillä ajatuksella, ettei ilmastonmuutosta ratkaista sääntelyllä vaan teknologialla. Ratkaiseva teknologia ei kuitenkaan yleisty ja kehity ikinä, tai ei ainakaan lainkaan tarpeeksi nopeasti, ilman fiksusti ohjaavaa ja mahdollistavaa sääntelyä. Sääntelyn edellytys taasen on poliittinen tahto, josta on edelleen pulaa. Poliittista painetta osaltaan luova ilmastoaktivisti on siis itse asiassa teknologisen kehityksen ajuri, vaikka moni ei sitä tahdo uskoa.
Luonnollisesti teknologian kehittäminen edellyttää myös osaamista ja osaajia, joita saadaan panostamalla koulutukseen ja tutkimukseen.
Ratkaisuja voidaan vauhdittaa poliittisesti
Teknologinen kehitys ei silti ole mikään makkaratehdas, josta saadaan ulos juuri sitä mitä halutaan ja tarvitaan, kunhan oikein ohjataan. Fysiikan ankeat rajat tulevat väistämättä vastaan, ja matka piirustuspöydältä kaupan hyllylle on tyypillisesti täynnä epävarmuuksia. Ei esimerkiksi ole mitään takeita siitä, että sähkön varastoinnissa saavutetaan vallankumouksellista läpimurtoa, vaikka tarve on kuinka kova. Kemiallisia akkuja tehokkaammalle ja tiheämmälle sähkövarastolle olisi ollut kiistatta kaupallista kysyntää jo vuosikymmeniä, vaan eipä ole näkynyt. Vastaavasti esimerkiksi kovasti intoa herättänyt syvägeolämpö lässähti Suomessa pannukakuksi – toki projekti kartutti osaamista perinteisempien lämpökaivojen toteuttamiseen.
Hopealuoteihin ei siis kannata uskoa tai luottaa. Sellaisia ei onneksi tarvita, sillä riittävä paletti keskeisiä teknologisia ratkaisuja on jo tiedossa, etenkin kun niihin yhdistetään kulutustottumusten muutos kestävämmälle pohjalle. Ratkaisujen kehittämiseen, kaupallistamiseen ja skaalaamiseen vain tarvitaan lisää puhtia, joka kääntyy sitten itseään ruokkivaksi vauhdiksi. Se ei kuitenkaan tapahdu itsestään, vaan se vaatii määrätietoista poliittista ohjausta.
Sitä olisi nyt vaaleissa tarjolla. Kannattaa siis äänestää.
0 kommenttia