Feministisen ulkopolitiikan alullepanijana pidetään Ruotsin entistä ulkoministeriä Margot Wallströmiä, joka alkoi käyttämään käsitettä jo vuonna 2014. Wallströmin johdolla feministinen ulkopolitiikka määriteltiin tarkoittamaan kansainvälistä ulkopolitiikkaa, jossa feministiset näkökulmat otetaan mittapuuksi. Tavoitteena on politiikka, jolla pyritään voittamaan väkivalta ja syrjintä sekä toteuttamaan sukupuolten välistä oikeudenmukaisuutta ja ihmisoikeuksia.
Annalena Baerbock korostaa jatkuvasti eri yhteyksissä, että jos naiset voivat hyvin yhteiskunnassa, koko yhteiskunta voi hyvin, se on turvallinen ja oikeusvaltio vallitsee – ja vain sillä on merkitystä. Viimeksi maanantaina YK:n ihmisoikeusneuvoston edessä Genevessä Baerbock sanoi, että naisten oikeuksien vahvistaminen on tärkeää, koska ne heijastavat aina oikeusvaltioperiaatetta maassa.
Erityisesti Iran ja Afganistan esillä
Afganistanin ja Iranin viimeaikaisten tapahtumien ja naisten ja tyttöjen kohtelun myötä kaksi kuumaa ongelmakohtaa on siirtynyt myös ulkopolitiikan keskiöön.
Kun levottomuudet viimeksi alkoivat kiihtyä Iranissa, Baerbock epäröi aluksi arvostella tilannetta. Sittemmin hän on kuitenkin lähes jokaisessa yhteydessä korostanut kysymystä naisten oikeuksista Iranissa.
Sama koskee Afganistania. Tämän maan osalta Baerbock puhuu jatkuvasti massiivisista ihmisoikeusloukkauksista, koska radikaalit talebanit ovat sulkeneet naiset pois julkisesta elämästä otettuaan vallan elokuussa 2021.
Baerbock jaksaa silti samalla muistuttaa, ettei kyse ole vain naisista. Maassa, joka kohtelee naisia huonosti, kohdellaan kaltoin myös miehiä – erityisesti erilaisiin vähemmistöihin kuuluvia.
Baerbock on populistien suosikki-inhokki
42-vuotiaana vihreänä feministinä Baerbockilla on omat innokkaat ihailijansa Saksassa – ja vähintään yhtä äänekkäät inhoajat, jotka suoltavat hänestä voimakkaan vihamielistä tekstiä erityisesti sosiaalisen median puolella.
Kovinta ääntä pitävät populistiöyhökit, mutta myös monilla muilla ihmisillä on ollut vaikeuksia suhtautua häneen. Baerbock istuu hieman hankalasti perinteisen saksalaisen harmaan ulkoministerin muottiin. Ilmiselvästi myös Baerbock kokee usein hänelle annetun roolin rajat kahlitsevina.
Sanat valittava nyt tarkasti
Talvella Annalena Baerbock käveli Saksan ulkoministeriön kirjastoon ja istuutui toimittajien eteen keskustelemaan. Saksassa yleiseen tapaan tilaisuuden alussa hän puhui ulkoministerinä, ja virallisen Saksan edustajana hänen puhumisistaan sai tältä osin julkisesti kertoa. Ulkoministeri Baerbock asetteli sanojaan diplomaattiseen tyyliin tarkasti.
Sitten alkoi tilaisuuden toinen osuus, jossa käytiin vain taustakeskusteluja. Puhuja saa silloin päästää suustaan sanoja ilman, että kenelläkään on oikeutta vetää niistä otsikoita seuraavan päivän lehtiin. Silloin Baerbockin paikalla istui jälleen menneisyydestä tuttu, iloisesti puhetta pulppuava vihreiden johtohahmo. Mielipiteet olivat heti selkeämmät – ilman diplomaattista ympäripyöristelyä.
Ukrainan sota muutti tilanteen
Ulkoministeriksi ryhtyminen ei ole ollut Baerbockin suuri, ilmiselvä tavoite. Ulkoministeriksi hän nousi, koska ulkoministerin tehtävä tuli hallitusta muodostettaessa vihreille ja puolueen puheenjohtajista toisen piti se ottaa kontolleen. Muutamia erityisalueita lukuun ottamatta – kuten ihmisoikeudet – ulkopolitiikka ei ole erityisesti kiinnostanut Saksassa vihreitä. Ulkopolitiikan peruskaura diplomatian puolella on monien mielestä yksinkertaisesti liian tylsää.
Pian Saksan hallituksen muodostamisen jälkeen kaikki muuttui kuitenkin rajusti. Odotukset kotimaan politiikan kannalta ulkoministeriössä pölyyntyvästä rouva ministeristä katosivat kertaheitolla, kun Venäjän hyökkäys alkoi tuoda Baerbockin koteihin melkein päivittäin television uutislähetyksissä.
Saksan vihreälle ulkoministerille tämä on tarkoittanut kahta merkittävää asiaa. Ensinnäkin hänen on täytynyt oppia ja omaksua valtavasti uutta ja sellaista, mikä ei ole aiemmin kiinnostanut. Baerbockin, tai monen muunkaan vihreän poliitikon, intohimo aiemmin ei ole ollut esimerkiksi erilaisten asejärjestelmien tunnistaminen ja näiden toimintakyvyn turvaaminen kriisialueilla. Baerbock on osoittautunut nopeaksi oppijaksi aiemmissa poliittisissa tehtävissä, ja tämä ominaisuus on ollut tarpeen neuvotellessa ulkoministerinä sotilasapua Ukrainalle.
Törmäyskurssilla Scholzin kanssa
Toiseksi Baerbock on joutunut selvälle törmäyskurssille liittokansleri Olaf Scholzin kanssa. Ulkoministeri Baerbock ei ole asettunut avoimesti missään vaiheessa vastustamaan Scholzia, mutta lausuntojen painotukset Ukrainaa hyvin voimakkaasti tukevan ulkoministerin ja hyvin pidättyvän ja vain vähän ajatuksistaan viestivän liittokanslerin välillä ovat olleet voimakkaita. Saman suuntaista eroavaisuutta voi myös havaita esimerkiksi siinä, kuinka voimakkaasti kenenkin mielestä Saksan pitäisi kovistella Kiinaa. Saksalaisten lehtien mukaan Baerbock on nyt Scholzin erityisessä tarkkailussa.
Kun Angela Merkel toimi liittokanslerina, ei olisi tullut kysymykseenkään, että kanslerin ja ulkoministerin olisi voitu aistia olevan edes hieman eri linjoilla ulkopolitiikassa – liittokansleri oli selkeä ulkopolitiikan päälinjojen asettaja.
Scholzin ja Baerbockin ristiriita kumpuaa pohjimmiltaan puolueen ja puolueen kannattajien mielipide-eroista. Koko sodan ajan vihreiden kannattajat ovat olleet selvästi innokkaampia tukemaan Ukrainaa myös aseellisesti kuin Saksan sosialidemokraattien kannattajat.
0 kommenttia