Poliittisen päätöksenteon ytimessä on normaalisti vaikutusarviointi. VM:n listassa sitä ei ole tehty. Kursorisia mainintoja on, kuten toteamus, jonka mukaan toimenpidevaihtoehtojen kartoituksessa on pyritty minimoimaan mahdolliset haitalliset vaikutukset tuottavuuskasvun edellytyksiin sekä työnteon kannustimiin ja työllisyyteen.
Siis on pyritty minimoimaan.
Vaikutusarviointi jää muille, asiantuntijaministeriöille. Niissä on osaamista siitä, mitä mikin leikkaus tai lisäraha vaikuttaa. Niissä myös tiedetään, mistä voidaan leikata mahdollisimman vähin vaurioin. Tosin motiivi sellaiseen listaukseen ei ole yhtä vahva kuin valtiovarainministeriöllä.
Velkakeskustelu on korostanut VM:n hankkimaa asemaa superministeriönä. Siellä on myös totuttu sanomaan asioita, jotka suututtavat, jopa pelottavat. Raimo Sailaksen saappaat houkuttelevat.
Vaikutusarvioinnissa oleellista on pitkä aikaväli. Tämän päivän päätökset vaikuttavat ratkaisevasti siihen, millaisia leikkauslistoja seuraavat päättäjät joutuvat tekemän. VM-vetoisen päätöksenteon huomio kohdistuu turhan paljon kauden tai kahden laskennalliseen lopputulokseen. Tämän vuoden miljoonan säästö voi tuoda ehkä piankin tulevaisuudessa sadan miljoonan lisäkustannusten tai tulojen vähenemisen. Tästä ongelmasta on pitkälti kysymys siinä, kun talousoppineet ja VM tuntuvat olevan kovinkin selvästi eri mieltä finanssipolitiikasta. Ainakin valtaosa Suomen makrotaloutta tuntevista riippumattomista talousoppineista on puhunut hyvinkin kriittisesti vaalien alla käydystä velkakeskustelusta.
Kaksi kovin erilaista hallitusta on kovin erilaisina aikoina onnistunut nostamaan työllisyysastetta.
Kokoomuksessa lienee muistettu, että talouden madonluvut vahvistivat Sauli Niinistön mahtavan henkilökohtaisen suosion. Sellainen puhe siis vetoaa kansaan. Vetoamista varmisteltiin luomalla omalle kohderyhmälle mielikuva, että ne leikkaukset eivät varsinaisesti kohdistuisi siihen.
Kokoomus ei missään vaiheessa ole antanut selkeää vastausta siihen, mistä se kuusi miljardia koostuu.
Sekin, mitä koossa on, alkoi murentua, kun kansanedustaja Timo Heinonen kertoi itse ennen vaaleja listaamansa sokeriveron kuuluvan lähinnä juhlapuheisiin.
Nyt kävi myös selväksi, että VM:ssä ei uskota kuuden miljardin sopeutuksen onnistuvan kokoomuksen reunaehdoilla, kuten ilman koulutusleikkauksia ja veronkorotuksia.
Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja päätelläkseen, että ehdotonta ja konkreettista kuuden miljardin sopeutusta hallitusohjelmaan ei tule. Kokoomus on jo kerran pudottanut sen omista kynnyskysymyksistään.
Leikkauslitojen sijaan puhutaan enemmän muista keinoista.
Demarit ovat korostaneet työllisyyden parantumisen ja talouskasvun roolia sopeutuksessa. Myös kokoomuksen puheissa se tuntuu esiintyvän aiempaa enemmän. Ja kenellepä se ei sopisi.
Usko työllisyyden kasvuun ei liene pelkkää optimismia. Kaksi kovin erilaista hallitusta on kovin erilaisia aikoina onnistunut nostamaan työllisyysastetta. Tosin helpoimmat keinot lienee jo käytetty.
Tämän päivän talouden tasapainottamisen lasku jätetään tulevien sukupolvien maksettavaksi, kun leikataan tulevaisuudelle tärkeistä asioista.
Kokoomuksen velkakampanjan hyvä puoli on, että se pakotti muutkin puolueet ottamaan asiaan kantaa ja miettimään omia ratkaisujaan. Heikoimmin taisi onnistua vasemmistoliitto, jonka ulostuloissa on vähiten näkynyt ymmärrys siitä, että jotain velkaantumiskehitykselle pitää tehdä.
Positiivista vaalein jälkeisessä velkakeskustelussa on se, että nyt puhutaan enemmän pitkän aikavälin trendistä, joka pitää katkaista. Ennen vaaleja oppositio leimasi tehtävänsä jättävän hallituksen jotenkin poikkeuksellisen vastuuttomaksi velanottajaksi, mille ei ollut todellisuuspohjaa. Sama meno on jatkunut, välillä paljon pahempana, jo monta hallituskautta.
Mutta muut puolueet antoivat turhaan kokoomuksen hallita velkakeskustelua. Olisi pitänyt puhua myös hyvinvointi-, koulutus-, tutkimus-, ympäristö-, infrastruktuuri- ja monesta muustakin velasta, joka on oleellinen osa siitä yhteiskunnasta, joka jätetään seuraaville sukupolville ja päättäjille.
Tämän päivän talouden tasapainottamisen lasku jätetään tulevien sukupolvien maksettavaksi, kun leikataan tulevaisuudelle tärkeistä asioista – olipa kyse terveydestä, syrjäytymisestä, koulutuksesta, tutkimuksesta tai vaikka väylänpidosta ja muusta infrastruktuurista.
Myös Tasavallan presidentti Sauli Niinistö rinnasti ilmastonmuutoksen ja luontokadon talouteen asioina, joista pitää ottaa vastuu nyt.
0 kommenttia