Puheenjohtajaehdokkaat: Talouslinjaa kirkastettava

Vihreät puheenjohtajaehdokkaat Saara Hyrkkö ja Sofia Virta haluavat molemmat kirkastaa vihreiden talouspolitiikkaa. Suomalaisten hyvinvointi on turvattava kestävällä tavalla, ja siksi myös valtion velkaantumisesta on rohjettava puhua. Ehdokkaat kohtasivat eilen Talousvihreiden taloustentissä Helsingissä.

10.5.2023 | Vihreiden tulevaisuus

Sofia Virta ja Saara Hyrkkö juontajakaksikon Leena Brandt (vas.) ja Samuel Jokela (oik.) keskellä. Kuva: Tero Koskinen

Eduskuntavaalit olivat lopulta talousvaalit, ja kokoomuksen vaalimat talousteemat pääsivät hyvin näkyviin.

Saara Hyrkön mielestä vihreiden talouslinja jäi hallitusaikana näkymättömäksi.

”Nyt linjaa pitää kirkastaa. Me olemme olleet huolissamme siitä, että (hallituskaudella) rahoja jaettiin kriisien varjolla liian hölläkätisesti, ja sitä olisi voitu voimakkaammin kritisoida.”

Hyrkkö totesi, ettei mitään heiluria ole kuitenkaan näköpiirissä. Talouspolitiikkaa pitää hänen mukaansa uudistaa niin, ettei olla kiinni vanhoissa rakenteissa, vaan luodaan mahdollisuuksia eri kokoisille yrityksille ja otetaan samalla ympäristökysymykset huomioon niin, että mahdutaan yhden planeetan rajoihin.

Myös Sofia Virta sanoo, että linjaa pitää selventää. Vihreissä on käyty keskustelua linjojen oikeistolaisuudesta ja vasemmistolaisuudesta.

”Me saimme vaaleissa kovaa turpaan, eikä nyt ole syytä neppailla toisiamme siitä, olemmeko metri oikealla vai vasemmalla. Eivät suomalaiset kassajonossa mieti, missä nelikentässä kukin on ollut.”

Virran mielestä esiin nostettu keskustelu valtion velkaantumisesta oli relevantti.

”Meillä on mittava haaste, ja jo ennen pandemiaa nähtiin, että tulot eivät riitä. Velka kertoo, että olemme epätasapainossa ja se kiinnostaa suomalaisia.

Virran mielestä on suomalaisten aliarvioimista sanoa, ettei heitä kiinnosta koulutuksen rahoitus tai yritysten pärjääminen. Hän allekirjoittaa valtiovarainministeriön laskelmat velasta ja ikääntymisestä.

”Meidän pitää rohkeammin puhua siitä, että nykyinen hyvinvointivaltio on rikki”, hän sanoo ja viittaa mielenterveyspalvelujen saatavuuteen ja vanhushoidon tilaan.

Keskustelun muun muassa yritysten toimintaedellytyksistä, julkinen-yksityinen rajanvedosta sotepalveluissa ja EU:n yhteisrahoituksesta voi nähdä kokonaisuudessaan täältä. Keskustelua juonsivat Samuel Jokela ja Leena Brandt.

Puheenjohtajavaalin asetelma vahvistettu

Vihreiden puoluehallituksen asettava vaalilautakunta vahvisti eilen, että puheenjohtajakisassa on mukana kaksi ehdokasta, kuten on jo pitempään uumoiltu. Hyrkön ja Virran lisäksi useita muitakin nimiä on ollut esillä, mutta määräaikaan mennessä muita ehdokkaita jäsenäänestykseen ei oltu asetettu. Ehdokkaita olisivat voineet asettaa puolueen piirijärjestöt, valtakunnalliset liittojärjestöt tai kaksi jäsenyhdistystä, joiden jäsenmäärä olisi ollut yhteensä vähintään 50 henkeä.

Puheenjohtaja valitaan jäsenäänestyksellä, jonka tulos julkistetaan Seinäjoen puoluekokouksessa 10.6.

Ehdokkaat esiintyvät lukuisissa alueellisissa keskusteluissa ympäri Suomea ja muun muassa 13.5. Helsingin Musiikkitalolla ja 23.5. Tampereen Technopoliksella.

Leena Brandt /Verde

10.5.2023 13:21

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti