Ihminen on luonnostaan laiska eläin, ja siksi liikkumattomuus on niin hankala haaste

Keskustelin hiljattain varusmiehiä kouluttavan upseerin kanssa. Hän halusi herätellä päättäjiä siihen, kuinka karu tilanne alokkaiden fyysisen kunnon kanssa on käsillä. Tiedossa toki on, että palveluksen suorittavien kunto on sukeltanut jo vuosikymmeniä: kun vuonna 1979 joka neljäs alokas juoksi vähintään 3000 metriä, vuonna 2021 siihen pystyi enää viisi prosenttia.

Upseerin pointtina oli käytännön tilanne laskevien keskiarvojen takana. Varsin heikossa kunnossa olevia on alokkaista jo hälyttävän iso osa, ja monille kevyt hölkkälenkkikin on mahdottomuus. Näin käy, jos elämässä ei käytännössä ole ollut vuosiin juuri minkäänlaista liikuntaa. 

Armeija on ehkä Suomen suurin kuntokoulu, mutta ei voi millään korjata vuosien puutetta liikkeestä. Liikkumattomuus ei todellakaan ole vain puolustusvoimien murhe, vaan koko yhteiskuntaa läpileikkaava ongelma. UKK-instituutti arvioi, että liikkumattomuus aiheuttaa Suomessa vuosittain yli kolmen miljardin euron kustannukset, eikä kyse ole tietenkään vain rahasta, vaan myös elämänlaadusta laajemmin. Ongelma on tiedostettu myös politiikassa. Hallituksenmuodostaja Petteri Orpo nosti teeman kysymyspatteristoonsa puolueille, ja kehottipa tasavallan presidentti Sauli Niinistökin eduskuntaa liikkumaan ja levittämään liikunnan sanomaa puheessaan uudelle eduskunnalle.

Sylissä siis tikittää ja jo räjähteleekin kansanterveydellinen ja -taloudellinen pommi. Sen purkaminen ja tilanteen korjaaminen on kuitenkin osoittautunut todella vaikeaksi, ja saman ongelman kanssa painitaan myös globaalisti.

Laiskuus on ihmiselle luonnollista

Haasteen viheliäisyys kumpuaa siitä, että ongelmana olemme oikeastaan me ihmiset itse. Ihminen on laiska eläin. Luonnossa ei yleensä ole energiaa tuhlattavaksi, ja eliöiden perusbiologia on lähtökohtaisesti viritetty säästämään ja varastoimaan energiaa tehokkaasti. 

Ihminen on saattanut kehittyä vieläpä erityisen hyväksi välttelemään ylimääräistä liikuntaa. Harvardin yliopiston paleoantropologian professori Daniel E. Lieberman esittää mainiossa Exercised-kirjassaan ajatuksen, jonka mukaan metsästäjä-keräilijöiden ravinnonhankinta, lisääntyminen ja lasten kasvattaminen edellytti itsessään niin paljon energiaa, että kehityimme olemaan sitten tilaisuuden tullen erityisen laiskoja leppoistelijoita. 

Vertailun vuoksi muut ihmisapinat pysyvät hengissä huomattavasti pienemmällä vaivalla. Villi simpanssi liikkuu päivän mittaan vähemmän kuin moderni toimistotyöntekijä – eivätkä ne kenties karta ylimääräistä liikkumista sitten samalla tapaa. Varmaksi en tätä tiedä, kun en ole koskaan yrittänyt houkutella simpanssia salille.

Meidät on siis ikään kuin koodattu maailmaan, jossa eläminen vie niin paljon energiaa, että laiskuus tilaisuuden tullen kannattaa. Tämä laiskuus lienee myös yksi keskeinen menestystekijämme. Jos edeltäjäni eivät olisi aikojen saatossa halunneet vähentää ruumiillisen uurastuksen tarvetta, en varmaan naputtelisi nyt tätä tekstiä korkeateknologisessa tietoyhteiskunnassa. 

Vaurastuminen vätystyttää

Liikkumattomuuden kovaa hintaa kauhistellessa paradoksi onkin, että se on lopulta vaurastumisen sivutuote. Kun fyysistä työtä on korvattu koneilla, työn tuottavuus on monikymmenkertaistunut. Pakollisen fyysisen aktiviteetin määrä on samalla romahtanut, ja vain harvan tarvitsee enää hikoilla elääkseen. 

Teollistumisen ja tuottavuuden kasvu on tuonut useammalle myös aitoa vapaa-aikaa. Synnynnäisinä laiskureina olemme täyttäneet tätä vapaa-aikaa fyysisesti kepeillä puuhilla, joiden houkuttelevan ja koukuttavan tarjonnan teknologia on räjäyttänyt käsiin. Iso osa vapaa-ajasta kuluukin erilaisten ruutujen äärellä.

Vaikka mielemme on laiska, kroppamme kaipaavat liikettä. Riittävän liikunnan terveyshyödyt ovat laajat ja kiistattomat, ja sen puutteen haitat merkittävät. Toki monelle liikunta tuottaa myös mielihyvää, ja sitä on edelleen suosittua harrastaa. Vaurastumisen myötä liikuntaharrastusten mahdollisuudet ovatkin paremmat kuin koskaan: tarjolla on laajempi kattaus erilaisia lajeja ja datapohjainen harjoittelu ja ammattitasoinen valmennus on käytännössä kenen tahansa tallaajan saavutettavissa. 

Samalla liikunnan harrastaminen on vaivihkaa motorisoitunut. Treeneihin kuljetaan tai kuskataan autolla, ja samalla kun erityisesti lasten ja nuorten liikunnasta on tullut ohjelmoidumpaa ja tavoitteellisempaa, vapaamuotoinen fyysinen puuha ja liikunta on vähentynyt. En itse harrastanut lapsena mitään seuraliikuntaa kuin muutaman satunnaisen pätkän ja tykkäsin pelata tietokoneella todella paljon. Pihapelien ja -leikkien ja arkisen kävelyn ja polkupyöräilyn ansiosta sain kuitenkin suhteellisen terveen määrän liikuntaa, ja olen siitä kiitollinen nyt. Samalla asetelmalla ja laiskoilla geeneilläni ennuste olisi 2020-luvun lapsena varmasti huonompi.

Lisää liikettä arkeen ja erikseen

Olemme siis tilanteessa, jossa arkiliikunnan määrä on romahtanut eikä liikunnan harrastaminen nykyisellään paikkaa sitä riittävästi. Liikkumattomuushaasteen selättäminen edellyttääkin molempien lisäämistä: meidän pitäisi liikkua arjessa enemmän ja useamman tulisi löytää itselleen mieluisaa harrastusliikuntaa.

Fyysisen työn kysyntä työmarkkinoilla tuskin kääntyy enää kasvuun, joten luontevin tapa lisätä arkeen liikuntaa on päivään sisältyvä liikkuminen. Auto onkin yksi liikkumattomuuden suurimmista syntipukeista. Auton valitsevaa ihmistä ei kuitenkaan kannata liiaksi syyttää, kun koko yhteiskuntarakenne on suunniteltu niin syvästi autoille. Jopa Helsingin kaltaisessa tiiviissä kaupungissa, jossa vaihtoehtoja on eniten, autoille on varattu valtaosa katutilasta. Haja-alueilla työmatkat ja arjen palveluiden saavuttaminen voivat olla melkeinpä mahdottomia ilman autoa. Epäilemättä osin sen seurauksena maaseudulla lapset ja nuoret ovat nykyään huonommassa kunnossa kuin kaupungeissa.

Kävelyyn ja pyöräilyyn kannustaminen onkin aivan välttämätön osa liikkuvampaa yhteiskuntaa. Se edellyttää sujuvaa ja turvallista infraa. Myös toimiva joukkoliikenne tukee tavoitetta, sillä joukkoliikenteen käyttöön yhdistyy ihan merkittävä määrä kävelyä. 

Lähipalveluiden hyötyjä on todennäköisesti aliarvioitu tehokkuuden kustannuksella. Suureksi yksiköksi keskitettyyn terveyskeskukseen tai kouluun saadaan paremmat palvelut edullisemmin, mutta ajan mittaan kertyvä hintalappu arkiliikunnan vähentyessä voi syödä näitä hyötyjä reippaasti. Vartin kaupunki onkin myös terveyden kannalta kelpo konsepti.

Pelkän arkiliikunnan ohella liikunnan harrastamisen lisääminen on yhteiskunnan tasolla tarpeen. Eri ihmiset nauttivat ja motivoituvat eri asioista, ja olennaista olisikin, että harrastusmahdollisuuksia on tarjolla laajalti, matalalla kynnyksellä ja taloudellisesti saavutettavissa. Verovarojen käyttö liikunnan edistämiseen varsinkin lasten ja nuorten osalta on vähintäänkin perusteltua. Kun rahaa on kuitenkin rajallisesti, pitää se käyttää vaikuttavasti: infraan ja sellaiseen seuratoimintaan, joka osallistaa ja tukee mahdollisimman monen ja monipuoliseen harrastamiseen.

Kouluillakin on liikkumattomuuden selättämisessä tärkeä rooli. Koululiikunnan muutamat viikkotunnit ovat tärkeitä liikunnalliseen sivistämiseen, mutta eivät isoa kuvaa vielä suuresti kuvaa muuta, mutta muuhun opetukseen ja koulupäivään integroitua liikkumista voisi kaiketi hyödyntää vielä paljon laajemmin. Tutkimuksista tiedetään sekin, että liikkuminen parantaa oppimistuloksia.

Syyt liian vähäiseen liikkumiseen ovat syvällä meissä itsessämme ja siinä yhteiskunnassa, jollaisen olemme rakentaneet. Suunta ei siksi muutu yksittäisellä tempulla. Uskon kuitenkin, että jos kannustamme ja ohjaamme reippaammin arkilikuntaan, huolehdimme lasten ja nuorten liikunnasta kattavammin ja teemme liikkumisesta kaikille mahdollisimman helppoa ja hauskaa, ja jossain määrin pakollistakin, tässä voidaan onnistua. Aivan olennaista on ymmärtää sekin, ettei kaikista voi tai tarvitse tulla tavoitteellisia himotreenaajia, eikä liikkumattomuutta ratkota pohtimalla sitä vain urheilun ja urheilupolitiikan näkökulmasta. Kaikki liike on haasteessa kotiinpäin.

Professori Lieberman tiivistää kirjassaan tutkimustulosten sanoman ohjeeksi, joka sopii niin politiikkaa tekevälle päättäjälle kuin kuin omaa liikkumistaan pohtivalle yksilöllekin:

“Make exercise necessary and fun. Do mostly cardio, but also some weights. Some is better than none. Keep it up as you age.”