Kittilän kultakaivoksesta tulee Talvivaara vuoteen 2037 mennessä

Keski-Lapissa sijaitsevaan Kittilän kuntaan avattiin vuonna 2008 Agnico Eaglen toimesta Euroopan suurin kultakaivos. Kittilä tunnetaan sen kauniista luonnosta ja mahtavista laskettelurinteistä. Monelle Kittilän kunta on paikka, jossa käväistään talvella, mutta ei jäädä. Moni ei siis näe lumen ja jään alle peittynyttä todellisuutta. Kittilän kultakaivoksen on tarkoitus päättää toimintansa vuoteen 2037, jolloin todellisuus vihdoin paljastuu.

Jäte- vai prosessivesi?

Vesi on kaivosteollisuuden tärkein aine. Sitä hyödynnetään niin maan louhimisessa kuin malmin rikastuttamisessa. Kaivosyritykset pyrkivät nimittämään toimintansa seurauksena syntynyttä jätevettä prosessivedeksi. Kyseessä on kuitenkin täysin sama asia, sillä vesi kaivoksen prosessien myötä sisältää ihmisille ja ympäristölle haitallisia aineita. Agnigo Eaglen johto on pyrkinyt vähättelemään aiheuttamaansa ympäristöhaittaa käyttämällä juuri sanaa prosessivesi.

Usein kaivosyritys pyrkii sekä louhimaan että rikastuttamaan malmin samassa paikassa, sillä silloin prosessien tuottamat jätevedet voidaan käsitellä samalla. Näin on tehty myös Kittilän kultakaivoksessa. Kuitenkin jätevesialtaiden infrastruktuuri on rakennettu tavalla, joka ei ole tehty kestämään tehtaan suuren tuotantomäärän aiheuttamaa rasitusta.

Altaan seinämät on tehty bitumikermikalvosta, tutummin kattohuovasta. Kyseinen materiaali on vedenkestävää siinä mielessä, että se kestää sadetta ja vaihtuvia sääoloja. Sitä ei kuitenkaan ole tehty kestämään kaivostoiminnasta syntyviä jätevesiä.

Jätevedet sisältävät syövyttäviä aineita, kuten syanidia ja sulfaatteja. Itse en ainakaan tällaisia aineita käsiteltäessä käyttäisi kumikalvoa, jonka voi ihan vain käsin repäistä rikki. Pintamateriaalien lisäksi altaiden toteutus on kaukana täydellisestä. Altaat on kaivettu muhkuraiseen moreeniin, jolloin kestämätttömään kumikerrokseen syntyi reikiä jo vuonna 2015.

Kaivoksen toiminnassa on alusta asti tehty samanlaisia virheitä kuin Talvivaarassa. Altaat on rakennettu yhtä huonoista materiaaleista. Itse asiassa Kittilässä ne ovat huonompia, sillä Talvivaarassa sentään nestemuodossa olleet arvometallit pidettiin suositusten mukaisessa altaassa. Suositusten mukaan tulisi allas vuorata suurtiheyspolyeteenillä (HDPE) sekä vahvistaa altaan ulkopuoli bentoniitilla.

Yrityksen toimitusjohtaja Ingmar Haga pitää jätevesistä puhumista “harhaanjohtavana”. Todellisuudessa se, mikä oikeasti on harhaanjohtavaa, on väittää, että niin sanottu prosessivesi on tarpeeksi puhdasta, jotta sitä voitaisiin juoksuttaa suoraan Seurujokeen. Yrityksen itse vuonna 2020 teettämässä Kittilän kaivoksen kalataloustarkkailu-raportissa todetaan taimenkannan vähentyneen huomattavasti vuoden 2015 raportin tuloksista.

Kittilän kaivoksen vahingot ja valinnat

Kittilän kultakaivoksessa on jo pitkään ollut ongelmia. Vuonna 2015 yritys ilmoitti jätevesialtaassa olevan vuotokohtia, jossa jätevettä päätyi käsittelemättömänä Seurujokeen. Vuodon pysäyttämiseksi päätettiin päälle laskea vain lisää moreenia, vaikka tiedossa oli, että tämä on hyvin huokoinen aine ja tulee lopulta vuotamaan taas. Padon on pelätty pettävän kokonaan, sillä piping-ilmiön myötä maa-aines voi lähteä liikkumaan pienenkin reiän vaikutuksesta.

Altaan rakenteet olivat uudelleen murtumisvaarassa, kun veden pinta oli noussut vaarallisen korkeaksi. Ratkaisuna kaivosyritys haki poikkeuslupaa Lapin ELY-keskukselta juoksuttaa jätevesiä suon läpi jokeen. Padon olisi turvannut myös kaivostoiminnan laittaminen tauolle puoleksi vuodeksi. Kuitenkin yhtiö valitsi tavan, jolla tulee olemaan hyvin pitkäaikaiset vaikutukset paikalliseen ekosysteemiin ja vesistöön. Jälleen kerran haluttiin tuloja Lapin luonnon kustannuksella.

Kittilän kultakaivoksen rakenteet on rakennettu pienempää ja lyhyikäisempää tuotantoa varten. Yritys ei ole tehnyt tarvittavia valmisteluja, vaan jatkuvasti tekevät lyhyen aikavälin ratkaisuja, jolla liekki ei sammu, vaan jää savuamaan.

Kaivosteollisuudesta vastuullista

Kaivosteollisuutta on mahdollista toteuttaa vastuullisesti ja kannattavasti, mutta tahtotila puuttuu.

Kaivostoiminnalla on aina päättymispäivä, jolloin malmi loppuu ja toiminta lakkautetaan. Uudessa kaivoslaissa jälkihoitotoimenpiteet määriteltiin ennallistamisen kannalta paremmin, jotta tehtaan jäljiltä ei maisemaan jäisi ikuista rumaa länttiä. Ennallistamistoimet eivät kuitenkaan ole tehokkaita, jos yritystoimintaa harjoitetaan vuosikymmeniä vastuuttomasti. Pitkäaikaiset ongelmat voitaisiin ehkäistä, jos esimerkiksi patolaissa velvoitettaisiin yritystä suojaamaan allas kalvon lisäksi mineraalikuorella. Tämä tarkoittaisi, että jo kaivosta rakennettaessa estettäisiin, ettei tämä jätä ikuisia jälkiä luontoon.

Suomen kaivoslaissa on uudistuksista huolimatta jätetty tilaa ympäristön saastuttamiseen, jotta Suomi voisi vaikuttaa mahdollisimman houkuttelevalta kansainvälisillä markkinoilla. Ei kuitenkaan ole Suomen intressien mukaista sallia alueiden tuhoutumista, sillä se varmistaa, ettei jatkossa kaivospaikkakunnalla ole mahdollisuutta harjoittaa muita elinkeinoja.

Kittilän kultakaivos on täydellinen esimerkki siitä, miten kansainväliset sijoittajat tulevat Lappiin sen luontoa ja yhteisöjä kunnioittamatta. Kittilän kultakaivos tulee pilaamaan Seurujoen kalakannat, alueen pohjavedet ja suot. Tämän ei kuitenkaan tarvitse olla jokaisen kaivoksen perintö.

Lapin alueella sijaitsee miltei kaikki Suomen ikimetsät ja tärkeimmät luonnonvarat, joita kultakuume nyt uhkaa. Minua pelottaa se, mitä yritykset ovat valmiita tekemään voittojen maksimoinnin eteen. Heillä on resursseja koluta Suomen kaivostoimintaa koskevat lait läpikotaisin etsien niistä hyödynnettäviä porsaanreikiä. Vaikka paikallisen sosiaalisen toimiluvan tärkeyttä arvostetaan uusissa säädöksissä enemmän, ei se tarkoita, että paikallisväestöllä olisi yhdenvertainen mahdollisuus haastaa suuryritys. Ei anneta kaivosyritysten pilata Suomen luontoa, vaan vaaditaan vastuullista yritystoimintaa.