​​Kuuma kaupunki: Varjoon, suojaan, alta polttavan auringon

“Lämpösaarekkeiden muodostuminen on monen tekijän summa, eikä siihen vaikuttaminen siksi ole helppoa”, sanoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Achim Drebs. Drebs on työskennellyt kaupunki-ilmaston parissa eri hankkeissa 20 vuoden ajan.

Kaupunkien lämpösaarekkeet eivät ole uusi, eikä vain suurten kaupunkien ilmiö, vaan niitä voidaan havaita missä tahansa taajamassa. Uutta tietoa kertyy kuitenkin koko ajan siitä, miten vahvistuvat helleaallot pahentavat ilmiötä ja altistavat ihmiset kuumarasitukselle.  

Drebs kehittää tutkijatovereineen päättäjille lämpösaarekkeisiin liittyen työkaluja, joista on apua vaikkapa silloin, kun päätetään puistojen sijainnista.

”Olen tehnyt Helsingissä 2009/2010 vuoden kestänyttä lämpötilojen mittauskampanjaa. Sen tulosten mukaan esimerkiksi ydinkeskustan ja Keskuspuiston välinen keskimääräinen vuotuinen lämpötilaero on noin 2,5 astetta.”

Ensimmäiset mittaukset lämpösaarekeilmiön tunnistamiseksi tehtiin maailmalla jo 1800-luvun alussa Englannin Lontoossa. Sittemmin lähes kaikissa maailman suurimmissa kaupungeissa on tehty lukemattomia tutkimuksia, joissa on todettu, että puistoilla, bulevardeilla, hautausmailla ja muilla viheralueilla on enemmän tai vähemmän vaikutusta lämpenemisen voimakkuuteen.

Muun muassa viheralueiden koko, sijainti ja muoto ovat viilennykseen vaikuttavia tärkeitä tekijöitä.

”Mitä suurempi puistoalue on, sen parempi”, Drebs toteaa. ”Meillä Suomessa puistot ovat kyllä yleensä aika pieniä.”

”On myös helppo kuvitella, että kompaktit, pyöreähköt tai suorakaiteen muotoiset puistot ovat tehokkaampia kuin ne, joissa puiston raja on enemmän tai vähemmän epäsäännöllinen rakennettuun ympäristöön nähden.”

Tuuli kuljettaa viileyttä puistojen ulkopuolelle

Drebs kertoo, että eräässä kansainvälisessä tutkimuksessa pystyttiin osoittamaan, miten yli sadan hehtaarin kokoinen puisto viilensi ilmaa 1,3 celsiusasteella niinkin kaukana kuin 650 metrin päässä puiston reunasta. Suomessa tämän kokoluokan puistoja ei löydy kaupunkien keskustojen läheisyydestä.

Drebs arvuuttelee minulta, mikä mahtaa olla Helsingin suurin viheralue. Osun lähes oikeaan, kun veikkaan Hietaniemen hautausmaata. Se ei yksin riitä, mutta kun siihen lisätään vieressä sijaitseva Lapinlahden viheralue, saadaan yhteensä 52 hehtaaria yhtenäistä vihreyttä.

Tampereella sijaitseva Pyynikin luonnonsuojelualue on kooltaan Hietaniemi-Lapinlahti-yhdistelmää suurempi, noin 69 hehtaaria. Pyynikin viilentävää vaikutusta pienentää Drebsin mukaan se, että se sijaitsee topografisesti korkeammalla kuin Tampereen keskusta.

On myös vaikeaa osoittaa selkeästi sellaisten puistoalueiden jäähdytysvaikutus, joiden vieressä sijaitsee suuria vesistöjä. 

Drebsin mukaan puistojen ja muiden viheralueiden välittömässä läheisyydessä olisi säilytettävä suuria avoimia alueita niiden kaukovaikutuksen tukemiseksi. Ne mahdollistavat ilmamassojen liikkumisen. Suurinta viilenemistä havaitaan aina puistojen myötätuulialueilla.

”Puisto on itsestään selvästi viileämpi tila kuin kaupunkitila. Jotta saataisiin puistojen viileyttä siirrettyä rakennetulle alueelle, tarvitaan jokin voima, ja tämä voima on tuuli. Puistoissa tarvitaankin myös avoimia tuulikaistoja.”

Katupuiden olisi oltava täysikasvuisia ja kookkaita

Jos puistoja ei ole, on luotettava katupuihin. Puut tarjoavat varjoa puistoissa ja katukuiluissa, avoimilla toreilla, koulujen pihoilla ja lasten leikkipaikoilla.

Katuvihreällä on puistoja vähäisempi merkitys kaupunkien lämpösaarekeilmiön torjunnassa.

”Katukuiluihin ja pihoille istutetut yksittäiset puut luovat kyllä miellyttävää varjoa ja viilentävät rakenteiden pintoja. Ne eivät kuitenkaan viilennä ilmaa laajemmilla alueilla”, Drebs sanoo.

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti vihreiden ryhmäaloitteen pohjalta vuonna 2020 projektista, jonka mukaan kaupungin alueelle istutetaan 15 vuoden aikana 100 000 puuta.

Suurin osa istutetuista puista tulee todennäköisesti olemaan metsäpuita, mutta myös kaupunkipuita tullaan istuttamaan paljon. Viime vuosina katu- ja puistopuita on istutettu yhteensä noin 1 000–1 300 puun vuosivauhdilla

Katupuiden koolla ja iällä on varjostuksen näkökulmasta väliä, niiden olisi mielellään oltava yli 40-vuotiaita ja yli kymmenmetrisiä.  Jokin pyöreä puulaji, kuten tammi, olisi Drebsin mukaan paras.

”Tarvitaan myös ilmastonmuutosta kestäviä puulajeja. Tässä asiassa Helsingissä ollaan kyllä hereillä.”

Pienet lammetkin viilentäisivät pihoja

Myös tonttikohtaisilla istutuksilla on merkitystä mikroilmaston viilentämisen näkökulmasta. Pensaat myös vähentävät tehokkaasti tuulivirtauksia lähellä maanpintaa, ja nurmikot estävät maaperän kuivumista ja irtomaiden eroosiota.

”Taloyhtiön pihoilla voisi olla kasvillisuuden lisäksi pieniä vesiaiheita, kuten lampia, ilmaa viilentämässä.”

Viime aikoina on myös osoitettu, että viherkatot ja -seinät vaikuttavat ilmastoon mikrotasolla. Drebs kertoo, että esimerkiksi Berliinissä katoille on istutettu laatikoihin jopa pieniä puita.

Drebs toivoo, että kaavoittajat ottaisivat ilmaston lämpenemisen työssään huomioon.

”Kaupunkien lämpösaarekeilmiön torjumiseen vihreän infrastruktuurin avulla ei ole olemassa mitään yhtä oikeaa ratkaisua, koska kaupungit ovat keskenään erilaisia. Jokainen kaupunki tarvitsee oman strategiansa.”

Achim Drebs (achim.drebs@fmi.fi) on vanhempi tutkija Ilmatieteen laitoksella. 

Kuuma kaupunki -juttusarja

Kuuma kaupunki on Verden juttusarja ilmastokriisistä ja kaupungeista. Juttusarjan ensimmäisissä osissa teemana ovat olleet muun muassa kaupunkikeskustojen kuumentuminen sekä kaupunkien kasvu. Lue aiemmat sarjan artikkelit täältä.