Kun Suomessa ääniä ostettiin
Suomen kunnallisvaaleilla on erikoinen "kukkarovallan" historia. Autonomian aikana vaaleissa pääsi äänestämään, jos oli maksanut veroja. Epäoikeudenmukaisuus kiristi luokkien väliset jännitteet äärimmilleen, kirjoittaa Perttu Rytsölä historiakatsauksessaan.
Perttu Rytsölä
Aina aika ajoin saa sosiaalisesta mediasta lukea vaatimuksia siitä, että enemmän veroja maksaneet soisivat saada enemmän valtaa maan asioihin. Harva muistaa, että tällainen vaalitapa maassamme todella oli aikanaan käytössä – ja se tarina päättyi verisesti.
Kun ensimmäistä kunnallisvaalilakia sorvattiin autonomian aikana 1800-luvun puolivälissä, päätettiin, että äänestämään pääsivät ne, jotka maksoivat veroja ja mitä enemmän maksoit, sitä enemmän sait ääniä. Esimerkinomaisesti: jos maksoit viisi markkaa veroa vuodessa, sait yhden äänen, jos maksoit 100 markkaa, sait neljä ääntä ja niin edelleen.
Taustalla oli ajatus, että tällä estettäisiin tulevat kunnanvaltuustot äänestämästä ”hullutuksien” puolesta. Maatalousvaltaisessa maassa äänioikeuden ulkopuolelle jäivät esimerkiksi piiat, rengit ja vaimot – he kun eivät hallinneet omaa omaisuuttaan.
Äänestämään lopulta pääsi pieni osa kuntalaisista, lähinnä varakkaat miehet. Estettä naisten äänestämisellä ei periaatteessa ollut, mutta käytännössä harvaa varakasta leskirouvaa lukuun ottamatta heitä ei uurnilla nähty. Ehdolle hekään eivät päässeet.
"Tämä johti käytännössä siihen, että kaupungin varojen käytöstä ja siten tulevista rakennus-, tie- ja puistohankkeista sekä sosiaaliavusta päättivät varakkaat ja hyväosaiset miehet", toteaa historiantutkija Kati Katajisto.
Niinpä sitten köyhien asuinkortteleissa käveltiin mutaisilla teillä ja rikkaitten kivetetyillä, eikä kaupungilta liiemmin herunut sosiaaliapua – se kun olisi tietenkin johtanut siihen, että veroja maksaneet joutuisivat toteamaan äyrinsä nousseen.
Kunnallisvaalilaki muuttui vasta 1917
Järjestelmä oli sietämättömän epäoikeudenmukainen. Esimerkiksi rengit ja piiat tekivät työtä hiki hatussa, mutta koska he saivat palkkansa majoituksena ja muonana, he eivät maksaneet veroja eivätkä näin ollen päässeet äänestämään.
Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus eduskuntavaaleissa säädettiin 1906, mutta kunnallisvaaleihin lakia ei päästy muuttamaan kuin vasta aivan itsenäisyyden kynnyksellä, syksyllä 1917.
Katajisto pohtii, olisiko jopa sisällissota vältetty, jos yhtäläinen äänestystapa olisi tullut aiemmin voimaan.
"Porvarit eivät välttämättä tienneet tai ymmärtäneet, kuinka huonosti työläisten asiat olivat. Työttömyys ja nälkä olivat työväestön arkipäivää", kertoo Katajisto.
Vuosisadan alussa ei ollut yhteistä mediaa, kuten Yleisradiota. Sanomalehdet olivat kukin oman puolueensa äänenkannattajia. Myös luokkajako yleisesti oli jäykkä. Lopputuloksena Eiran huviloissa ei tiedetty tuon taivaallista elämästä parin korttelin päässä ahtaissa Punavuoren työväenasunnoissa.
Sisällissodan syttymisen syitä on spekuloitu pitkään, ja moni historiantutkija arvioi sen taustalla olleen käsky Neuvostoliiton kommunistipuolueen johdolta. Luokkien välisten jännitteiden kasvun voi kuitenkin sanoa vaikuttaneen siihen intoon, jolla sotaan lähdettiin.
Toisaalta ensimmäiset kunnallisvaalit puoli vuotta sodan päättymisen jälkeen olivat tärkeä hetki sovinnolle, ja ne aloittivat aidosti yhteisen yhteiskunnan rakentamisen.
"[Valtuustosalissa] Kunnallisasioista riitely ja kiistely oli vapauttavaa ja kieli edistyksestä. Se, että asioita vietiin eteenpäin legitiimin instituution kautta, oli kaikkien etu", Katajisto päättää.
