Tutkijat kannustavat kollegoitaan ilmastoaktivismiin

Moni tieteentekijä on päätynyt siihen, että maailman nykytilanne ei salli etäistä tutkija-asennetta, vaan heidän on kannettava vastuutaan yhteiskuntaa kohtaan. Siksi he ovat liittyneet ilmastoprotesteihin, kirjoittaa Minna Kanerva.
Tiedemarssi (March for Science) -mielenilmaus New Yorkissa. Kuvituskuva. Kuva: Chris Boese / Unsplash

Viime vuonna nähtiin maailman kaupungeissa lukuisia ilmastoprotesteja, kun tuhannet perjantaisin lakkoilevat koululaiset vanhempineen ja kansalaistottelemattomat aikuiset pyrkivät saamaan päättäjät hereille.

Moni protesti alkoi yksittäisen ihmisen, kuten esimerkiksi Greta Thunbergin aloitteesta, mutta kipinä protesteihin lähti etenkin hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n raporteista ja muusta ilmastotieteestä. Kaduilla nähtiin myös tieteentekijöitä.

Ilmastonmuutos ja ekologinen kriisi ovat alati pahenevia, mutta kollektiivinen vastauksemme uhkaan on ollut erittäin puutteellinen jo vuosikymmeniä – ja on sitä edelleen vaikka tilanne on hälyttävä.

Pohdimme kollegani Till Sawalan kanssa viime joulukuussa, mikä on tutkijoiden rooli tässä kaikessa. Tieteenteko pyrkii periaatteessa objektiivisuuteen ja katsoo, että tutkijoiden tulisi olla mahdollisimman tasapuolisia ja siksi yrittää välttää puolueellisuutta ja olla ottamatta kantaa politiikkaan.

Moni tieteentekijä ympäri maailman on viime vuosina päätynyt kuitenkin siihen, että nykytilanne ei salli perinteistä etäistä tutkija-asennetta. Tutkijoilla on usein hyvät valmiudet tarkastella edessämme olevia tosiseikkoja, ja toisaalta tutkijoilla on erityinen vastuu yhteiskuntaa kohtaan, jolta ovat saaneet koulutuksensa. Siksi he ovat liittyneet protesteihin.

Tieteentekijät ovat kuin kanarialintuja hiilikaivoksessa. Jos he eivät itse ilmaise huolestumistaan vaan käyttäytyvät kuin mitään ei olisi tapahtunut tai tapahtumassa, on viesti muulle yhteiskunnalle sekava.

Tutkimukset osoittavat että kun totuus on hankala tai jopa tuskallinen – kuten ilmasto- ja ekologisen kriisin kanssa on – sekaviestien kuuleminen johtaa totuuden sivuuttamiseen.

Tässä tilanteessa voidaan miettiä, mikä on ”normaalia” ja mikä ”radikaalia”. Onko normaalia hyväksyä tai jättää huomioimatta ihmiskuntaa lähestyvä rotkon reuna vai onko radikaalia yrittää varoittaa rotkosta?

Jokainen tieteentekijä on myös tavallinen kansalainen. Kansalaisilla on oikeuksiensa lisäksi myös vastuunsa yhteiskuntaa kohtaan. Kaikilla ei ole halua eikä mahdollisuutta kansalaistottelemattomuuteen, mutta jokainen voi tehdä jotain merkityksellistä sen puolesta, että välttäisimme näiden ennennäkemättömien kriisien pahimmat seuraukset sekä Suomessa että maailmalla.

Minna Kanerva

Kirjoittaja on kestävyystieteiden tutkija Bremenin yliopistossa, Saksassa

28.10.2020 17:20

0 kommenttia

Lähetä kommentti