Ilmastoaktivismi on toivon luomista

Ilmastoaktivistit muistuttavat meitä siitä, mitä me välttelemme. Ilmastoahdistus ja -toivo ovat merkittävässä yhteydessä käytännön toimintaan ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Toivon luomiseksi tarvitaan kulttuuri, jossa aiheen pakoilu lopetetaan, kirjoittaa Julia Sangervo.

8.12.2021 | Puheenvuoro

Elokapinan ilmastoaktivismi herättää monenlaisia tunteita suomalaisissa. Kuva syksyltä 2020. Kuva: Elokapina

Välillä ilmastonmuutostakin enemmän tuntuu puhuttavan se, edistävätkö ilmastoaktivistit ilmastotoimia oikealla tavalla. Tämä näkyy Suomessa erityisesti vahvoissa reaktioissa koskien Elokapinan toimintaa.

Ilmastoaktivistit saattavat herättää ärtymystä, koska he muistuttavat meitä siitä, mitä me välttelemme. Kun ilmastotoimien riittämättömyydestä muistutetaan, joudumme jälleen kohtaamaan sen, että nykyinen elämäntapamme on kestämätön. Sitä ei ole mukavaa ajatella.

Vaikka ilmastoaktivistien antama muistutus saattaa ärsyttää, se on muistutus, jota todella tarvitsemme.

Se muistuttaa meitä myös omista aiheeseen liittyvistä vaikeista tunteistamme. Tyypillinen reagointi vaikeisiin tunteisiin onkin välttely ja tukahduttaminen. Tämä johtuu siitä, että vaikeat tunteet ovat nimenomaan vaikeita käsiteltäviä, ja haluaisimme tuntea jatkuvaa hyvää oloa.

Jatkuva hyvä olo ei kuitenkaan ole realistista tai kestävää. Vaikka ilmastoaktivistien antama muistutus saattaa ärsyttää, se on muistutus, jota todella tarvitsemme.

Ilmastotunteet motivoivat toimimaan

Moni aktivisti nimeää ilmaston muutoksen herättämät tunteet tärkeäksi motivaattoriksi toiminnalleen. Ne voi jakaa laajasti määriteltynä ilmastoahdistukseen, eli ilmastonmuutokseen liittyviin vaikeisiin tunteisiin, sekä ilmastotoivoon, eli myönteisiin ja voimauttaviin tunteisiin.

Tunteiden kuvaaminen toimintaa motivoivana voimana ei ole yllättävää, sillä kaikki tunteet ovat kehittyneet evoluution myötä edistämään selviytymistämme ja suojaamaan meitä uhilta. Professori Sabine Roeser onkin tiivistänyt, että jotta tieto saa meidät toimimaan, sen täytyy herättää meissä tunteita.

Havaitsin sekä ilmastoahdistuksen että -toivon olevan merkittävästi yhteydessä ilmastotoimien tekemiseen.

Gradussani tutkin ilmastotunteiden yhteyttä ilmastotoimiin. Ilmastotoimia mitattiin laajalla skaalalla, ja niihin kuuluivat yksilöiden kulutustottumusten lisäksi kansalaisvaikuttamisen eri keinot. Aineistona oli Sitran laaja, suomalaista väestöä hyvin edustava kyselyaineisto (n=2070).

Havaitsin sekä ilmastoahdistuksen että -toivon olevan merkittävästi yhteydessä ilmastotoimien tekemiseen. Voimakkain yhteys toimintaan oli henkilön kokiessa molempia tunteita samaan aikaan.

Ilmastoahdistus voikin herättää akuutin tarpeen toimia vakavassa uhassa, siinä missä ilmastotoivo voi auttaa meitä jaksamaan ja löytämään merkitystä synkistäkin hetkistä.

Ilmastonmuutoksen uhka voi ja saa kuormittaa

Ilmastoahdistus ei siis ole mielenterveyden ongelma, vaan lähtökohtaisesti normaali reaktio epänormaaliin tilanteeseen. Ilmastonmuutoksen aiheuttama uhka on niin suuri, että sen tulisikin herättää meissä myös vaikeita tunteita.

Toisaalta vaikka ilmastoahdistus ei ole sairaus, ilmastonmuutos on kuitenkin merkittävä mielen kuormitustekijä. Kuormitustekijöiden kasautuessa myös riski mielenterveyden ongelmille kasvaa.

Suomalaisten arjessa tämä saattaa tarkoittaa esimerkiksi tulevaisuudenuskon järkkymisestä syntyvää stressiä, mutta äärimmillään kyse voi olla ilmastopakolaisuuden aiheuttamasta traumatisoitumisesta.

Kun vaikeiden asioiden kohtaamista vältellään, rakenteelliset ilmastotoimet jäävät puuttumaan.

Ilmastonmuutoksen uhkakuvat ja seuraukset ovat siis jo itsessään mielenterveysriski. Tilannetta voi pahentaa entisestään kokemus siitä, ettei omille ajatuksille ja tunteille ilmastonmuutoksesta anneta tilaa.

Moni ilmastoaktivisti onkin kuvannut, miten uuvuttavaa on, että tekee parhaansa ilmastotoimien edistämiseksi, mutta ihmiset eivät tunnista tilanteen vakavuutta ja ymmärrä aktivismin tarkoitusta. Voi olla hyvin lannistava kokemus huomata, että vaikka mitä tekee, aiheen kohtaamisen välttelyä halutaan jatkaa ja päättäjiltä saadaan konkreettisten tekojen sijaan korulauseita.

Aktivismiin voikin liittyä niin sanottua ilmastoturhautumista ja -uupumusta. Se ei ole niinkään ilmastoahdistuksen aiheuttamaa, vaan sen, että vastuutamme yksilöitä ilmastonmuutoksen hillitsemisestä. Kun vaikeiden asioiden kohtaamista vältellään, rakenteelliset ilmastotoimet jäävät puuttumaan. Siitä kärsivät luonnon lisäksi uupuvat aktivistit.

Kohti ilmastonmuutoksen ja vaikeiden tunteiden kohtaamista

Väitän, että tunteista puhuminen ja rakenteelliset ilmastotoimet eivät sulje toisiaan ulos. Jos ilmastonmuutoksen herättämiä vaikeita tunteita ei kyetä kohtaamaan, niitä tukahduttaessa vältellään myös ilmastomuutoksen kohtaamista. Jos vältellään ilmastonmuutoksen ajattelemista, on vaikea saada aikaan rakenteellisia toimia sen hillitsemiseksi.

Ilmastonmuutos ei kuitenkaan häviä sitä välttelemällä, eikä ilmastoahdistus siten poistu terapialla. Toivon luomiseksi tarvitaankin kulttuuri, jossa aiheen pakoilu lopetetaan ja asetamme ilmastonmuutoksen hillinnän yhteiseksi prioriteetiksemme. Sen tulisi näkyä kaikessa elämässämme.

Lisäksi olisi tärkeää, että voisimme käsitellä ilmastonmuutosta ja sen herättämiä vaikeita tunteita toistemme kanssa, emmekä jäisi niiden kanssa yksin. Veera Niemisen ja Sonja Palmon uudessa gradussa havaittiinkin, että sosiaalinen tuki välittää ilmastoahdistuksen ja -tekojen välistä myönteistä yhteyttä.

Ilmastotoimet esitetään usein luopumisena ja kurjuutena, mutta todellisuudessa ne ovat myös mahdollisuus lisätä ihmisten hyvinvointia.

Siinä missä ilmastoahdistus voi motivoida ilmastotoimiin, ilmastotoimet voivat myös helpottaa ahdistusta ja luoda toivoa. Kestävät valinnat voivat herättää niin hyvää oloa, että sitä nimitetään tutkimuskentällä lämpimäksi hehkuksi (warm glow). Toivon heräämistä ei kannatakaan passiivisesti odotella, vaan se syntyy yhteisestä toiminnastamme.

Ilmastotoimet esitetään usein luopumisena ja kurjuutena, mutta todellisuudessa ne ovat myös mahdollisuus lisätä ihmisten hyvinvointia. Kestävä tulevaisuus onkin sellainen, jossa sekä luonto että ihmiset sen osana voivat hyvin.

Nämä tavoitteet eivät ole ristiriidassa. Vaikeiden tunteiden ja aiheiden yhdessä kohtaaminen voi auttaa kohti tulevaisuutta, jossa sekä meidän että planeetan hyvinvointi on ykköstavoitteemme.

Julia Sangervo
Kirjoittaja on psykologian maisteriopiskelija ja aluevaaliehdokas.

8.12.2021 10:08

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti