Kolumnisti Atte Harjanne: Aluevaaleista kannattaa kiinnostua, vaikka sote ei sytyttäisikään

Viime kesänä eräs pitkä taival suomalaista poliittista historiaa sai päätöksensä, kun eri muodoissaan vuosia väännetty ja vatkattu sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuun laaja uudistus hyväksyttiin eduskunnassa. Ensi vuodesta alkaen siis 21 hyvinvointialuetta ja Helsingin kaupunki ovat vastuussa sotesta ja pelastuspalveluista. 

Ylimpiä päättäjiä näillä alueilla ovat aluevaltuustot, jotka valitaan 23.1.2022 käytävissä vaaleissa. Vaalien virallinen kampanja-aika on siis jo alkanut, ja esimerkiksi vaalikassaa saa kartuttaa.

Monien jakama huoli on, että äänestysaktiivisuus jää alas. Huolestuttavaa onkin, että yli puolet äänestäjistä ei edes tarkalleen tiedä, mistä äänestetään.

Kun kyse on sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisesti, puhutaan oletettavasti vaalien yhteydessä näiden palveluiden laadusta, jonoista ja saavutettavuudesta, hoitovelasta, hoivasta, mielenterveydestä, nuorten syrjäytymisestä, vanhustenhoidosta ja hoitoalan työntekijöistä. Joku muistaa ehkä myös pelastuspalvelut, jotka nekin ovat alueiden rootelia jatkossa. 

Nämä kaikki ovatkin erittäin tärkeitä asioita, ja hyvinvointivaltion julkisten palveluiden ydintä.

Aluevaaleissa ei kuitenkaan ole kyse vain sotesta, ja syy siihen on sote-palveluiden mittakaava. Vuonna 2019 kuntien sosiaali- ja terveystoiminnan menot olivat Suomessa noin 20 miljardia euroa, ja suunta on jo ilman koronaakin ollut ylöspäin väestön ikääntyessä. Tämä on tuntuva osa kaikesta julkisesta rahankäytöstä Suomessa.

Verojen ja veroluonteisten maksujen kokonaistaakkaa ei voi määrättömästi kasvattaa, joten sote-menojen suuruus määrittää laajemminkin sitä, mihin meillä on varaa.

Siksi se, missä määrin hyvinvointialueet onnistuvat hillitsemään kustannusten kasvua esimerkiksi skaalaeduilla, panostamalla ennaltaehkäisyyn ja hyödyntämällä ennakkoluulottomasti uusia innovaatioita, ratkaisee paljon. 

Mittakaava tarkoittaa sitäkin, että uusien hyvinvointialueiden hankinnat muodostavat massiivisen potin.

Tämä tarjoaa paikan vivuttaa parempaa maailmaa vastuullisilla hankinnoilla ja luoda samalla mahdollisuuksia uudelle yritystoiminnalle.

Hankintojen onnistuminen on sekin tietysti tärkeää toiminnan kustannustehokkuuden kannalta.

Aluevaalit ovat myös digi- ja demokratiavaalit. Digitaalisaatioon ladataan paljon toiveita sote-palveluiden kustannussäästöjen saavuttamiseksi. Siinä onnistuminen vaatii kuitenkin alueilta osaamista ja ymmärrystä.

Digihommat on tunnetusti helppoa myös tunaroida raskaasti niin, että säästöjen sijaan saadaan kuluja ja kiukkuisia käyttäjiä ja asiakkaita. 

Demokratianäkökulmaakaan ei voi liiaksi korostaa. Nyt luodaan Suomeen uusi hallinnon taso, ja uudet aluevaltuustot määrittävät pitkälti millaiset päätöksenteon rakenteet ja kulttuuri tälle tasolle syntyy.

Kuinka läpinäkyvää päätöksenteko on? Miten alueiden asukkaita osallistetaan? Millaiset keinot yksittäisellä valtuutetulla on, miten neuvotellaan?

Näitä asioita asioita ratkotaan tammikuun vaalien jälkeen ensimmäistä kertaa, ja niitä ei välttämättä ihan heti jumpata uusiksi. Aluevaltuuston hallintosääntö ei terminä ehkä ole päräyttävän seksikäs, mutta sellainen ohjaa jatkossa isosti jokaisen hyvinvointialueen asukkaan arjessa näkyvää vallankäyttöä.

Mielivaltaisesti eivät aluevaltuustot tietenkään valtaa voi käyttää, ja tuore sote-lainsäädäntö ja muu lainsäädäntö antavat osin varsin tiukatkin puitteet sille, miten hyvinvointialueet toimivat ja millaisia päätöksiä voidaan tehdä. On silti selvää, että valtaa ja vastuuta on tammikuussa jaossa paljon.

Suosittelen siis lämpimästi pohtimaan ehdolle asettumista tai vähintään ainakin äänestämään, vaikka itse en helsinkiläisenä kumpaankaan pysty.