Global Carbon Projectin tuoreimmat arviot kasvihuonekaasupäästöjen kehityksestä julkaistiin Glasgow’n ilmastokokouksen tiimellyksessä. Arviot sisältävät myös maakohtaiset tilastot hiilidioksidipäästöistä vuodelle 2020.
Kun tilastoja suhteuttaa Maailmanpankin arvioihin eri valtioiden väestöistä, niin suomalaisten keskipäästöt olivat viime vuonna 7,1 hiilidioksiditonnia ja kiinalaisten keskipäästöt 7,6 hiilidioksiditonnia. Luvut eivät sisällä muita kasvihuonekaasuja kuin hiilidioksidin, eivätkä ne huomioi maankäytön muutoksen aiheuttamia päästöjä tai nieluja.
Kiinalaiset ovat siis viimein ohittaneet suomalaiset keskipäästöjen suuruudessa. Voidaanko nyt usein kuullun retoriikan mukaan viimein vaatia ensin Kiinalta toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi, ennen kuin Suomessa kannattaa tehdä yhtään mitään?
Ei. Ilmastonmuutoksen torjuntaa pitää tehdä aktiivisesti kaikkialla maailmassa niin kauan, kun globaalit nettopäästöt ovat nollan yläpuolella ja ilmasto jatkaa lämpenemistään. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat vahingot kasvavat jossain määrin eksponentiaalisesti suhteessa lämpenemisasteisiin, ja globaaleja päästöjä ei ole vielä saatu edes laskuun.
Suomalaiset siis ulkoistavat huomattavan osan päästöistään Kiinaan ja vastaaviin maihin, joissa taas kulutusperäiset päästöt ovat tuotantoperustaisia pienemmät.
Vaikka suomalaiset olisivat nyt kiinalaisia vähäpäästöisempiä tuotantopäästöjen suhteen, on meillä vielä pitkä matka edes maailman keskiarvoon, 4,5 tonnin päästöihin. Historialllisesti on ollut loogista, että rikkaat länsimaalaiset tuottavat enemmän päästöjä, koska päästöjen määrä on pitkään kulkenut käsi kädessä tuotannon ja vaurauden kanssa.
Astuessamme ilmastonmuutoksen torjunnan aikakaudelle, bruttokansantuotteen ja päästöjen yhteys pitää kääntää päälaelleen. Vaurailla länsimailla on kehitysmaita paremmin varaa muuttaa muun muassa energiajärjestelmänsä vähäpäästöisiksi tinkimättä juurikaan elintasosta.
Kulutusperäisesti lasketut päästömme olivat Global Carbon Projectin arvion mukaan vielä 2019 huomattavasti kiinalaistenkin keskipäästöjä korkeammat. Kulutusperäiset päästöt on laskettu lisäämällä tuotantoperäisiin päästöihin tuontituotteiden päästöt ja poistamalla niistä vientituotteiden päästöt.
Suomalaiset siis ulkoistavat huomattavan osan päästöistään Kiinaan ja vastaaviin maihin, joissa taas kulutusperäiset päästöt ovat tuotantoperustaisia pienemmät. On huomioitava, että kulutusperäisten päästöjen arviointiin liittyy huomattavia epävarmuuksia.
Kiina, kuten kaikki muutkin korkeapäästöiset maat, on toki saatava tiukemmin mukaan päästövähennystoimiin. EU:n komissio antoi kesällä osana fitfor55-pakettia ehdotuksensa hiilitullijärjestelmän asettamisesta. Hiilitullijärjestelmän myötä EU:n tuotavista tuotteista maksettaisiin tulli, joka perustuu tuotavan tuotteen kasvihuonekaasupäästöihin ja EU:n päästökaupan hintatasoon.
Tulli olisi kuitenkin sitä pienempi, mitä paremmin tuontimaan hiilen hinnoittelu vastaan EU:n hiilen hinnoittelua. Hiilitullijärjestelmä on harvoja politiikkatoimenpiteitä, joilla voidaan merkittävästi vähentää tuonnin päästöjä. Sen tarkoitus on tuoda muun maailman teollisuutta enemmän samalle viivalle päästöoikeuskustannuksista maksavan euroooppallaisen teollisuuden kanssa sekä edistää hiilen hinnoittelua ja päästövähennyksiä globaalisti.
Meidän ei pidä himmailla päästövähennyksissä sillä perusteella, että jossain päästöt ovat vielä korkeammat.
Fitfor55-paketin hyväksyntä EU:ssa ja sen jäsenmaissa on siten tärkeää paitsi EU:n niin myös koko maailman ilmastotoimien edistämiseksi. Hiilen hinnoittelu on yleistymässä EU:n hiilitulliaikeiden vuoksi jo useissa maissa.
On tärkeää myös luoda ilmastonmuutoksen torjunnasta vahva ihmiskuntaa yhdistävä eetos, josta sivuun jääminen on hyväksymätöntä niin omien kuin ulkomaidenkin kansalaisten silmissä. Glasgow’n ilmastokokouksen tiimoilta on nähty lukuisia uusia ilmoituksia maiden ilmastotavoitteista. Toteutuessaan ne saattaisivat joidenkin arvioiden mukaan pitää ilmaston lämpenemisen alle 2 asteessa.
Uudet hiilineutraaliustavoitteet asettavat alati vaativampaa paineitta muillekin vastaavien tavoitteiden asettamiseksi ja kiristämiseksi, luoden positiivisen kehävaikutuksen. Hiilineutraaliustavoitteita asettaneilta mailta taas voidaan yhä vahvemmin vaatia tavoitteen mukaisia välitavoitteita ja varsinaisia päästövähennystoimia.
Suomen 2035-hiilineutraaliustavoite on kunnianhimoinen, ja se vaatii huomattavaa päästöjen laskemista. Suurten metsiemme hiilinielujen ylläpitäminen ja kasvattaminen ei vielä lähellekään riitä. Meidän ei pidä himmailla päästövähennyksissä sillä perusteella, että jossain päästöt ovat vielä korkeammat.
Suomelle on tilaisuus olla ensimmäisten joukossa osoittamassa maailmalle, miten hiilineutraalius ei tukahduta hyvinvointia ja elinvoimaa.
Teksti on julkaistu 9.11.2021 viite.fi-sivustolla.
0 kommenttia