Vihreät opinkappaleet horjuvat?

Moni vihreä on viime aikoina ilmoittanut vaihtaneensa kantaansa ydinvoimaan, Nato-jäsenyyteen ja geenimanipulointiin.

Onko tämä aatteen vaihtamista vai tilanneanalyysin muutosta? Yleinen mielipide paheksuu takinkääntäjiä, vaikka pitäisi paheksua niitä, jotka pitävät kiinni vanhoista kannoistaan, vaikka tosiasiat ovat ikääntyneet niitä vastaan. Kokoomusta sentään ei kukaan syytä siitä, että luopui tavoitteestaan tehdä Suomesta kuningaskunta, vaikka puolue perustettiin vain sitä varten.

Jos vannotaan parhaan argumentin periaatteeseen, on voitava vaihtaa kantojaan asioihin, joilla on välinearvo. Kannan vaihtaminen varsinaisiin päämääriin ja arvoihin olisi aivan toinen asia.

Ydinvoima

Kahdeksankymmentäluvulla ydinvoiman vastustaminen oli perusteltua. Tärkeimmät syyt olivat ydinonnettomuuksien riski, ydinjätteiden vaarat, ydinaseiden leviäminen ja uraanikaivoksen ympäristöongelmat. Toisaalta ilmastonmuutoksen tarjonnassa uskottiin energian säästöön ja uusiutuviin energialähteisiin mukaan luettuna biopolttoaineet.

Neljäkymmentä vuotta sitten vakavan ydinvoimaonnettomuuden riski laskettiin yhdeksi kymmentätuhatta reaktorivuotta kohden. Kun maailmaan kaavailtiin peräti kahtatuhatta ydinreaktoria, suuronnettomuuksia olisi odotettavissa viiden vuoden välein. Tolkutonta.

Sen aikaisia ydinvoimaloita ei saa enää rakentaa. Tämän asian ydinvoiman vastainen liike itse asiassa voitti. Pitäisi vielä ymmärtää voittaneensa.

Monen vihreän mielissä vaaka on kääntynyt ydinvoiman puolelle pienempänä pahana. Myös puoluekokous on väljentänyt vihreiden ydinvoimakantoja.

Nyt samoilla laskentatavoilla ydinonnettomuuden riski arvioidaan yhdeksi miljoonaa reaktorivuotta kohden. Onnettomuusargumentin painoarvo on siis laskenut yhteen prosenttiin aiemmasta tai itse asiassa vielä paljon pienemmäksi, sillä vaikka kaikki menisi pieleen, rakenteellisilla ratkaisuilla on voitu rajoittaa onnettomuuksien seurauksia olennaisesti. Kiina-ilmiötä ei tarvitse enää pelätä.

Kaikki ydinvoimaonnettomuudet ja läheltä piti -tilanteet ovat sattuneet ennen vuotta 1980 rakennetuissa ydinvoimaloissa.

Toisaalta kiristyneet turvallisuusvaatimukset ovat tehneet ydinvoimasta kallista.

Ei vakavan ydinonnettomuuden uhka kuitenkaan kokonaan ole poissa pöydältä. On otettava huomioon myös terroristi-iskut ja sotatoimet. Tammikuussa Forsmarkin ydinvoimalan lentokieltoalueelle Ruotsissa tunkeutui suurikokoinen drooni, ilmeisesti ”näyttämään lippua”.

Ydinjäteongelma on ratkaistu kohtalaisen hyvin Suomessa, mutta toistaiseksi vain Suomessa.

Oli aikanaan suuri virhe alkaa kehittää ydinenergiaa uraanin ja plutoniumin varaan, kun tarjolla olisi ollut torium, josta ei olisi syntynyt pitkäaikaista radioaktiivista jätettä ja josta ei olisi voinut tehdä ydinpommia. Juuri siksi valittiin uraani. Sähkö oli alun perin pommin valmistuksen sivutuote.

Ydinpommin rakentaminen on tehty vaikeammaksi. Suomi esimerkiksi ei saa valmistaa ydinpolttoainetta kotimaisesta uraanista, koska uraanin rikastaminen sallitaan vain ydinasevaltioille. Kansanvälisen ydinenergiajärjestön valvontakamerat lähettävät kuvaa jokaisesta ydinvoimalasta, joten salaa ei ydinasemateriaalia voi niissä valmistaa. Kaikki maat eivät ole tässä mukana. Niiden ei pitäisikään voida ydinvoimaloita rakentaa.

Uraanikaivoksiin liittyy ympäristöongelmia niin kuin kaikkiin kaivoksiin. Jos tätä pitää argumenttina ydinvoimaa vastaan, ei oikein voi perustella, miksi Talvivaaran kaivosjätteestä ei saisi eristää uraania.

Argumentit ydinvoimaloita vastaan ovat merkittävästi lieventyneet, mutta eivät poistuneet.

Toisaalta ilmastokysymys on tullut akuutimmaksi eikä se ratkea pelkällä energian säästöllä. Biopolttoaineiden ympäristöystävällisyys taas on käynyt yhä kyseenalaisemmaksi.

Monen vihreän mielissä vaaka on kääntynyt ydinvoiman puolelle pienempänä pahana. Myös puoluekokous on väljentänyt vihreiden ydinvoimakantoja. Eurooppalaisten vihreiden joukossa Suomen vihreät ovat selvä poikkeus.

Geopoliittisista syistä vihreät kuitenkin vastustavat yksimielisesti Fennovoiman ydinvoimalaa.

Geenimanipulointi

Tieteen ja teknologian vihreät ovat esittäneet kannan muuttamista myönteiseksi myös geenimuuntelua kohtaan. Lääkkeiden, esimerkiksi insuliinin valmistuksessa geenimuuntelu hyväksytään yksimielisesti, mutta laboratorioiden ulkopuolella asiaan liittyy aiheellisia pelkoja.

Geenimuuntelulla on lisätty ympäristömyrkkyjä luonnossa sekä tuottamalla paremmin tuholaismyrkkyjä kestäviä kasveja, että kasveja, jotka tuottavat itse tuholaismyrkkyjä. Tätä on syytä vastustaa, mutta se ei ole argumentti kaikkea geenimuuntelua vastaan.

Kultainen riisi on geenimanipuloinnilla tuotettu riisilajike, joka auttaa monia kehitysmaiden lapsia sokeutta aiheuttavaa a-vitamiinin puutosta vastaan. On huono argumentti vastustaa tätä sillä perusteella, että se antaa geenimanipuloinnista liian myönteisen kuvan.

Ilmastonmuutos ja maailman nälkäongelma luovat painetta kehittää uusia kasvilajikkeita uudenlaisiin olosuhteisiin. Se tapahtuisi kyllä normaalin evoluution kuluessa, mutta siihen voisi kulua tuhansia vuosia.

Ei riitä, että vihreiden sisällä Viitteen väki puhuu tästä asiasta keskenään.

Nato-jäsenyys

Venäjä on viime aikoina saanut peräti 600 000 suomalaista vaihtamaan Nato-kantaansa myönteisemmäksi. Siinä joukossa on paljon vihreitä.

Jos ydinvoimalle näytetty keltainen valo erottaa Suomen vihreät muista vihreitä puolueita, muut taas eivät ymmärrä lainkaan Suomen ja Ruotsin vihreiden Nato-vastaisuutta.

Kylmän sodan aikainen ulkopoliittisen keskustelun vaikeus ei ole poistunut.

Kylmän sodan ja YYA-sopimuksen aikaan Nato sai pahiksen leiman, eikä se ole siitä karissut. Kovin jyrkkää ei Nato-vastaisuus ole vihreissä ollut koskaan, toisin kuin vaikkapa vasemmistoliitossa. Entinen kansanedustaja ja sotatieteiden tohtori Ulla Anttila liputti ensimmäisenä julkisesti Nato-jäsenyyden puolesta, mutta on kaapista tulijoita paljon muitakin.

Vasemmistoliittolaisten yleinen Venäjä-myönteisyys on vanhaa perua, vaikka Nyky-Venäjä on, jos ei suorastaan äärioikeistolainen, niin ainakin kansalliskonservatiivinen valtio. Mitä vasemmistolaisuutta sellaisen sympatisoinnissa on?

Natosta Suomessa on vaikea keskustella analyyttisesti – kovin analyyttinen ei ole myöskään kokoomuksen kritiikitön Nato-myönteisyys, johon tasavallan presidentti Sauli Niinistö esimerkiksi ei ole yhtynyt. Kylmän sodan aikainen ulkopoliittisen keskustelun vaikeus ei ole poistunut.

Natoon liittyy kysymys ydinaseista. Pitäisikö Nato-jäsenyyspohdintojen yhteydessä kaivaa naftaliinista vanha ajatus tehdä Pohjoismaista ja myös Itämerestä ydinaseeton vyöhyke?