Maanviljely on kriisissä ja luonto köyhtyy – olisiko aika muuttaa ministeriöiden työnjakoa?

Nykyinen maatalous- ja metsäpolitiikan hallintomalli pitää yllä jännitettä suomalaisen luonnon kohtelussa. Ministeriöiden työnjako tuntuu olevan enemmän uudistusten tulppa kuin vauhdittaja. Maa- ja metsätalousministeriö olisikin paikallaan sulauttaa osaksi työ- ja elinkeinoministeriötä ja ympäristöministeriötä, kirjoittaa Atte Harjanne.

7.2.2022 | Kolumni

Kuva: Stephen Radford / Unsplash

Suomessa on herätty viime aikoina maatalouden kriisiin. Jo valmiiksi kannattavuusongelmien kanssa painineiden tuottajien ongelmat ovat syventyneet, kun tuotantopanosten hinnat ovat nousseet rajusti, mutta sopimuskäytännöt eivät tuo hintajoustoa tuottajien eduksi. Taustalla on myös heikko satokausi. Tämä näkyy huoltovarmuudessakin, kun perunavarastot ovat tyhjemmät kuin vuosiin.

Akuutin tilanteen taustalla etenevä ilmastonmuutos osuu ikävästi nimenomaan maatalouteen. Alan omat ilmastopäästövähennykset etenevät etanavauhtia. Syy hitauteen ei ole tuottajissa, vaan ohjaavassa politiikassa, joka ei kannusta vähentämään päästöjä.

Samaan aikaan Suomen luonnon köyhtyminen jatkuu. Joka yhdeksäs laji on Suomessa uhanalainen ja erityisesti metsäluonto on ahtaalla luonnontilaisten metsien vähyyden ja pirstaleisuuden takia. Eniten painetta Suomen luonnolle aiheuttavat metsätalous ja maatalous rakentamisen, saastumisen ja ilmastonmuutoksen ohella.

Metsätaloudesta on toki kiistatta suuret hyödytkin: Metsäteollisuus vastaa liki viidenneksestä Suomen tavaravientiä ja työllistää kymmeniä tuhansia ihmisiä ympäri Suomea. Samalla on kuitenkin niin, että metsäteollisuuden jalostusarvo mataa ja yli puolet korjatusta puusta palaa edelleen energiaksi.

Suomessa ovat siis pulassa niin maataloustuottajat kuin luontokin, ja metsiäkin olisi hyvät syyt hyödyntää nykyistä arvokkaammin. Ottaen huomioon, miten suuressa arvossa maa- ja metsätaloutta Suomessa mielikuvissa pidetään, tilanne on paradoksaalinen. Eikö juuri täältä, metsäisestä sisukkaiden talonpoikien ja erityisen luontosuhteen maasta pitäisi löytyä menestyksekästä luonto-, maatalous- ja metsäpolitiikkaa?

Onnistuneen politiikan ei pitäisi jäädä rahasta ja rakenteista kiinni. Maataloustukiin käytetään Suomessa noin kaksi miljardia euroa, josta suurin osa on kansallisia tukia. Suomalainen maatalous onkin Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen tuki-intensiivistä. Varsinainen ongelma ei silti ole niinkään tuen määrä, vaan kohdentuminen. Kun maataloustuottajien kanssa keskustelee, harva nykyjärjestelyitä innoissaan kehuu. Muutos nähdään kuitenkin usein uhkana, mikä itselleni näyttäytyy nimenomaan politiikan epäonnistumisena.

Maa- ja metsätalouspolitiikan hallinnoinnista ja johtamisesta vastaa Suomessa maa- ja metsätalousministeriö (MMM), joka ilmoittaa tavoitteekseen kotimaisen ruuan tuotannon ja uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön turvaamisen ja edellytyksien luomisen niihin perustuville elinkeinoille ja hyvinvoinnille. Kun tilanne on mikä on, on paikallaan pohtia, miksei tässä tavoitteessa ole onnistuttu paremmin. Ehkä vika itse asiassa on rakenteessa?

Yleisesti elinkeinopolitiikasta Suomessa vastaa työ- ja elinkeinoministeriö (TEM), eikä oma hallinnollinen saareke tee maa- ja metsätaloudelle elinkeinoina välttämättä hyvää. Maa- ja metsätalouden sektoripolitiikka näyttäytyy usein enemmän vallitsevan politiikan puolustamisena ja muutosten jarruttamisena kuin kestävän uudistumisen kirittämisenä. Se on globaalien ja paikallisten muutospaineiden edessä vaarallinen valinta.

Hallintorako näkyy joskus myös arkisempina haasteina, kun maataloustuotantoa ja esimerkiksi matkailutoimintaa yhdistävä yrittäjä joutuu pyörimään kahden eri hallinnonalan tiskeillä, ja saattaa joutua väliinputoajaksi.

Maatalous ei tietenkään ole vain elinkeino muiden joukossa, vaan kriittisen tärkeä toiminto koko yhteiskunnalle. Ilman ruokaa ei voi elää, ja ruuantuotannon huoltovarmuus onkin tärkeä varmistaa. Tässäkään erillinen ministeriö ei välttämättä ole eduksi: huoltovarmuus yleisesti on sekin työ- ja elinkeinoministeriön vastuulla.

Erilaisia maatalouspoliittisia ratkaisuja perustellaan kyllä usein huoltovarmuuden varmistamisella, mutta tämä aihe kaipaisi huolellista perkaamista varautumisen tasosta ja parhaista keinoista. Katveita näyttäisi nimittäin olevan: Esimerkiksi Suomen elintarviketuotannon riippuvuus ulkomaisesta työvoimasta kävi keväällä 2020 ilmeiseksi, mutta asiaa ei oltu ennakoitu sen enempää Kansallisessa riskiarviossa kuin Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa tai edes periaatepäätöksessä huoltovarmuuden tavoitteista.

Myös luonnon ja ympäristön näkökulmasta politiikan pilkkominen eri hallinnonalojen alle on ongelmallista. Suomessa ympäristöministeriö (YM) vastaa lähtökohtaisesti ilmastoa, luonnon monimuotoisuutta, ympäristönsuojelua, rakennettua ympäristöä, asumista ja luonnonvarojen kestävää käyttöä koskevasta hallinnosta. Osittainen päällekkäisyys maa- ja metsätalousministeriön kanssa on ilmeinen.

Työnjako on karkeasti ottaen nyt se, että MMM pyrkii edistämään luonnon hyödyntämistä ja YM pyrkii suojelemaan sitä. Se, mitä tässä ajassa tarvittaisiin, olisi kokonaisote, jossa luonnonvaroja hyödynnettäisiin kestävästi ekologisten reunaehtojen puitteissa ja jossa luonnon pääomalle annettaisiin sille kuuluva arvo taloustieteilijä Partha Dasguptan raportin hengessä.

Onnistunut maatalous- ja metsäpolitiikka on erittäin tärkeää Suomen talouden, ilmastotavoitteiden, huoltovarmuuden ja alueellisen tasa-arvon kannalta. Tulosten valossa näyttää selvältä, ettei nykyinen hallintorakenne tätä parhaalla mahdollisella tavalla tue.

Seuraavan hallituksen kannattaisikin ottaa asiakseen sulauttaa maa- ja metsätalousministeriön toiminnot työ- ja elinkeinoministeriön ja ympäristöministeriön alle. Oma arvioni on, että tuloksena olisi ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävämpää, uudistuskykyisempää maatalous- ja metsäpolitiikkaa, jossa voittajia olisivat lopulta niin tuottajat kuin kuluttajatkin, ja sekä yritykset että luonto.

Lue lisää aiheesta

Atte Harjanne
Kirjoittaja on vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja vihreiden varapuheenjohtaja. Hän kirjoittaa kolumneja Verdeen joka neljäs viikko.

7.2.2022 10:22

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

1 Kommentti

  1. Kiitos Atte Harjanne hyvin perustellusta avauksesta. Olen aiemmin suhtautunut mmm:n lopettamisen hyötyihin epäilevästi. Nyt Lepän ministerikaudella on kuppi mennyt nurin. Ministeri on jopa mtk:ta nihkeämpi uudistuksille. Viljelijät ja yritykset toimivat jo monin paikoin ilmastonmuutoksen ja luontokadon torppaamiseksi. Leppä haraa vastaan. Keskusta tulee kyllä pitämään kiinni kynsin hampain tästä ikiaikaisesta nautintaoikeudesta. Ikävä kyllä.

Lähetä kommentti