Nato-jäsenyys – miksi ei?

Nato ei ole mikään hyväntahtoisten aikomusten täyttämä keskustelukerho vaan sotilasliitto, jossa on varsin epäilyttäviä jäseniä. Haluammeko kuulua samaan riviin heidän kanssaan ja kenties joutua tukemaan heitä? En haluaisi, kirjoittaa Janne M. Korhonen.

11.3.2022 | Puheenvuoro

Kuva: Pudelek / CC

Nato on sotilasliitto, jossa Yhdysvalloilla ja Iso-Britannialla – jotka vetävät usein ulkopolitiikassa yhtä köyttä – on hyvin paljon valtaa. Suurta valtaa käyttävät myös Ranska ja Saksa. On syytä huomata, että näiden maiden intressit ja niiden kansalaisten mielipiteet eivät mitenkään välttämättä ole yhteneviä meidän intressiemme kanssa.

Toisin sanoen, Nato tulee aina olemaan ensisijaisesti liittouma, joka tekee sellaisia asioita, mitä nämä läntisen Euroopan ja Amerikan valtiot haluavat sen tekevän. Nato ei ole Varsovan liitto, jossa pullikoivat maat pidettiin kurissa väkivalloin. Mutta on aivan selvää, että siihen kuuluvat pienet maat ovat mukana yhdessä valtaverkostossa, missä isoimmat ovat vahvoilla.

Pienille, Naton tukea erityisen paljon kaipaaville maille tämä on ajoittain tarkoittanut aika synkeitä valintoja. Esimerkiksi Viroa ”neuvottiin” ajamaan alas oma maanpuolustuksensa.
Sen sijaan Viron tuli keskittyä noin 1000 miehen ammattiarmeijan varustamiseen ”terrorismin vastaista sotaa” varten.

Viron armeijasta tuli käytännössä Nato-maiden siirto- ja siirtomaa-armeijan yksi varuskunta, jossa koulutettiin pientä osaa suuremmasta joukosta. Lähteitä ja lisätietoja kaipaavaa suosittelen lukemaan tarkasti tämän.

Kesti vuosia, että Nato edes vaivautui tekemään suunnitelmaa Viron puolustamiseksi Kremliä vastaan. Saati harjoittelemaan Baltian vahventamista.

Sotavoimahan ei nimittäin hyppää edes Nato-maahan millään hyppykepillä heti kun sormia napsautetaan. Se vaatii ihan minimissään perinpohjaista suunnittelua. Jos sitä ei ole tehty, apuakaan ei tule, oli menohaluja taikka ei.

Tätä olen pitänyt suurimpana Suomeen kohdistuvana uhkana Nato-jäsenyydessä: luotetaan liikaa vieraan apuun, ja ajetaan alas oma puolustus.

Vasta vuoden 2008 Georgian sodan jälkeen näitä suunnitelmia ryhdyttiin edes laatimaan. Saksa vastusti silloinkin. Ja vasta Krimin valtauksen jälkeen jotain todella tapahtuikin, kun pieniä Nato-joukkoja sijoitettiin Baltiaan.

Varsinkin kun Trumpista tuli presidentti, oli ihan erinomaisen hyvä kysymys, laitettaisiinko noita laadittuja suunnitelmia tosipaikassa täytäntöön.

Tämä on syytä muistaa tarkasti: Yhdysvaltojen politiikan jatkuvuuteen voi nykyään luottaa enintään 4 vuotta kerrallaan. Biden on toiminut ansiokkaasti, mutta mitenhän seuraavat?

Eli summa summarum pointista yksi: Etenkin, jos Venäjä taas romahtaa, Nato voi hyvin tuudittautua taas etenkin lännemmässä hellittyyn ikuisen rauhan ajatukseen, jossa se hakee oikeutuksensa uusista siirtomaasodista, ja painostaa pienet jäsenmaat panostamaan niihin.

Kykenemmekö Suomessa vastustamaan tuota painetta? Jaa-a. 2000-luvun alun puolustuskeskustelun hyvin muistavana en olisi ollenkaan varma.

Tätä olen pitänyt suurimpana Suomeen kohdistuvana uhkana Nato-jäsenyydessä: luotetaan liikaa vieraan apuun, ja ajetaan alas oma puolustus. (Tässä on evp. ammattisotilaan analyysi, joka on olennaisesti tarkalleen sama jonka olen itse käynyt läpi. Erittäin suositeltavaa luettavaa.)

Tästä tullaan pointtiin kaksi. Nato on ollut osallisena varsin kyseenalaisissa operaatioissa. En laske niihin vuoden 1999 Kosovon sotaa. Jos Venäjä ei olisi käyttänyt veto-oikeuttaan, se olisi ollut YK:n operaatio, ja mielestäni hyvin perusteltu.

Naton siipien suojassa on kuitenkin esimerkiksi ylläpidetty maanalaisia äärioikeistolaisia armeijoita ”kommunistien” ts. vasemmiston ”vallankaappauksia” ts. vaalimenestystä vastaan. Katso myös niin sanottu GLADIO. Tunnetuin lähde on kuitenkin vahvasti liioiteltu ”paljastuskirja”.

Nato on faktisesti ollut osallisena myös Afganistanin sodassa. Tämän operaation oikeutuksesta voidaan olla vähintäänkin montaa mieltä. Itse pidän Talibanin kukistamista 2002 vielä oikeutettuna, mutta siitä eteenpäin touhu alkoi mennä kohti siirtomaasotaa. Monet pienet Nato-maat ”taivuteltiin” osallisiksi Irakin hyökkäyssotaan. Se oli selkeästi laiton hyökkäyssota, jonka aloittajien olisi pitänyt vastata tekosistaan Haagissa.

Jos sotilasliitolla ei ole vihollista, sillä on taipumus löytää niitä.

Sitten meillä on yksi Nato-jäsen, joka harjoittaa ihan vastaavaa hidasta kansanmurhaa, sortoa ja terroria kurdeja vastaan mitä Kreml ukrainalaisia kohtaan. Eli Turkki. On hyvä kysymys miten paljon Nato tässä ”auttaa”, mutta eipä näytä lopettavankaan.

Eli pointti kaksi, summa summarum: Nato ei ole mikään hyväntahtoisten aikomusten täyttämä keskustelukerho vaan sotilasliitto, jossa on varsin epäilyttäviä jäseniä. Haluammeko kuulua samaan riviin heidän kanssaan ja kenties joutua tukemaan heitä? En haluaisi. Toisaalta, eipä virallinen Suomi ole Turkkiakaan nytkään paheksunut. Emmekä ole pahemmin Yhdysvaltojenkaan toimia toppuutelleet, vaikka emme Natossa ole olleetkaan.

Itse haluaisin silti periaatteesta vastustaa väkivaltaa ja sen käyttöön varautumista. Mutta ikävä tosiasia näyttää olevan, että naapurissamme on vallassa taho, joka näkee tämän vain hyväksikäytettävänä heikkoutena.

On myös syytä muistaa, että kaikilla organisaatioilla on taipumus löytää olemassaololleen oikeutus. Jos sotilasliitolla ei ole vihollista, sillä on taipumus löytää niitä. Natolle kävi jo kerran näin, ja sille voi käydä niin toistekin.

Sitten, pointti 3: Kremlin reaktio. Nato-jäsenyys toisi tällaisen väistämättä. Mutta reaktiot ovat juuri nyt ottamassa pataan Ukrainassa, ja vaikka sota siellä lopetettaisiin huomenna, kestää ihan minimissäänkin noin vuoden, että ne saadaan paikattua ja raahattua Suomen rajalle. Normaaliaikana olisi tullut myös taloudellinen kustannus, mutta tämäkin on nyt pakotteiden myötä jo kärsitty.

Jäljelle jää lähinnä kysymys, onko liittyminen juuri nyt hyvä idea. Ei välttämättä, koska siinä on sodan eskaloitumisen vaara. Mutta liittymisikkuna voi sulkeutua.

Kremlissä sinänsä nähdään Suomi jo osana länsiliittoumaa, mitä me asiallisesti ottaen olemmekin. Meiltä puuttuu vain virallinen leima, mutta on erittäin epätodennäköistä, että voisimme pysytellä erossa mistään Venäjän länsirajallaan käymästä konfliktista. Emme pysyneet nytkään.

Ja Kremlistä on myös osoitettu, ettei mitään varsinaista reaalista syytä sotavoiman käytölle tarvita, jos hyökkäys muuten nähdään jostain syystä kannattavaksi. Selitykset keksitään kyllä.

Tähän liittyen, en myöskään usko, että Nato-jäsenyys tekisi Suomesta nettona sen enempää potentiaalista taistelukenttää mitä jo nyt olemme. Se lisää joitain riskejä, ja vähentää toisia. Uskoakseni vähentää nettona paljon enemmän kuin lisää.

Vastustaisin edelleen Natoa, jos Kreml ei olisi joukkoja keskittämällä, ja sitten niitä käyttämällä, näyttänyt lopullisesti vähät välittävänsä ajatuksesta, että politiikkaa ei tehdä panssarivaunuin tai niillä uhaten.

Sitä, että Nato on sotilasliitto, en sinänsä itsessään pidä pahana. Kollektiivinen puolustus on oikeus, ja erinomaisen järkevääkin. Maailma olisi lähes varmasti parempi, jos täällä olisi vain pieniä maita, jotka kuuluvat kollektiivisiin puolustusliittoihin. Esimerkiksi militarismin lisääntymisestä puhuminen Nato-jäsenyyden riskinä on sikäli hupaisaa, että Suomihan on ehkäpä Euroopan militaristisin maa. Tämä juontuu aika pitkälti juuri ajatuksesta, että on pakko pärjätä yksin.

Ehkä joskus tulisi jopa tilanne, missä kollektiivisen puolustuksen ansiosta ei tarvitsisi, ja naapuri olisi joko niin vakaa tai pysyvästi niin heikko, että jopa asevelvollisuudesta voitaisiin luopua. Lähes varmasti tämä piste tulee nopeammin Naton jäsenenä kuin ulkopuolella.

Ja toivoisin kovasti, että Natolle kehitettäisiin aidosti eurooppalainen vaihtoehto, joka sitoutuisi ainoastaan demokraattisten jäsenmaidensa puolustamiseen ulkoista uhkaa vastaan, ja kieltäytyisi siirtomaasodista muualla. Eli puhtaasti kollektiivinen demokratian puolustus.

Mutta on äärimmäisen epätodennäköistä, että tämmöinen rakentuisi a) pian, b) millekään muulle pohjalle kuin Naton rakenteiden päälle. Lähes kaikki EU-maat kun ovat myös Nato-maita, eivätkä he ymmärrettävästi halua maksaa kahdesta sotilasliitosta.

Tässä näin lyhyesti keskeisimmät pohdintani. Vastustaisin edelleen Natoa, jos Kreml ei olisi joukkoja keskittämällä, ja sitten niitä käyttämällä, näyttänyt lopullisesti vähät välittävänsä ajatuksesta, että politiikkaa ei tehdä panssarivaunuin tai niillä uhaten. Ja on myös aika selvää, että keskeinen syy miksi sotilaallinen uhka ei juuri nyt kohdistu Baltian maihin on se, että se meinaisi suurella todennäköisyydellä – vaikkei ehdottoman varmasti – sotaa suurinta osaa Nato-maita vastaan.

Hyökkäyksen estämiseksi reaktion varmuuden ei tarvitse olla 100%. Riittää, että se on enemmän kuin hyökkääjä on valmis maailmansodan riskiä ottamaan. Ukrainassa ei sodittaisi, jos maa olisi jo Natossa. Enkä usko, että Nato-Suomi joutuisi sotaan, ellemme laiminlyö pahoin omaa puolustustamme.

Lisäksi muutamia selvennyksiä

  • Viime vuosina Nato on yllättänyt positiivisesti ja toiminut muun muassa Baltian maiden puolustamiseksi. Tämä poisti yhden ison Nato-epäilykseni: onko auttamiseen edes halua.
  • Juuri nyt Natolla on sellainen tehtävä, mihin se on mielestäni tarkoitettukin.
  • Juuri nyt olisi sikäli paras aika liittyä Natoon, että lähes kaikki Venäjän sotavoimat ovat kiireisinä, ja ottavat tappioita Ukrainassa. Kestää vähintään vuoden, ehkä enemmänkin, ennen kuin ne kykenisivät Suomea uhkaamaan. Mutta jos Venäjä ei romahda, uhka kasvaa.
  • En usko, että on sellaista skenaariota, missä esimerkiksi Baltian maissa soditaan, mutta Suomi voisi pysyä sodasta erossa. Uskon, että niin kauan kun Kremlissä on vallassa koulukiusaaja, paras strategia välttää tappelu on muodostaa mahdollisimman tiivis rintama häntä vastaan.
  • Edelleen on vakava ongelma, että Naton voimat ovat äärimmäisen riippuvaisia Yhdysvalloista ja sen hallinnon oikuista. Mutta jos nyt esimerkiksi Saksa tekee käännöksen puolustuspolitiikassaan, tämän ongelman suuruus pienenee merkittävästi.
  • EU:n puolustuspykälät ovat kivoja, mutta tyhjiä. Ei ole esikuntia, ei ole suunnitelmia, ei korvamerkittyjä joukkoja, ei mietittyjä huoltoreittejä. Ero on vähän kuin tosi pyhässä julistuksessa auttaa tulipalojen sammutuksessa, ja palokunnassa joka on koulutettu ja varustettu.
  • Osaan kuvitella ikävän hyvin tulevaisuuden, missä EU:n/Naton joukot käyvät loputonta ”terrorismin vastaista sotaa” esimerkiksi Saharan aurinkopaneelifarmien suojaamiseksi ”terroristeilta”, toisin sanoen niiltä joiden mielestä rikkaudet pitäisi jakaa reilummin.

Teksti on alun perin julkaistu twiittiketjuna Janne M. Korhosen Twitter-tilillä.

Janne M. Korhonen
Kirjoittaja on projektitutkija ja vapaa kirjoittaja.

11.3.2022 12:39

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

1 Kommentti

  1. Esitetyt argumentit jäsenyyttä vastaan eivät ole kestäviä.
    Irakin sotaan osallistui ”halukkaiden koalitio”. Haluttomat jäivät pois. Jos Suomi ei kestä demokraattisten maiden painostusta, miten se kestää Venäjän painostusta?

    On totta, että lännessä on suljettu silmät siltä, millainen maa Venäjä on. Anna Politkovskaja toi tämän esiin jo 2004 kirjassaan Putinin Venäjä. On haluttu käydä kauppaa ja tehdä voittoja suurilla markkinoilla. Suomella on lisäksi ollut olevinaan ”erityissuhde Venäjään”. Mutta nyt Venäjä on pakottanut avaamaan silmät. Siksi menneisyyden heikko valmistautuminen tulee jäämään taakse.

    Poliitikkomme ovat kautta aikain Nato-asiassa menneet kansan selän taakse. Sitten Yle julkaisi mittauksen, jonka mukaan enemmistö kannattaa jäsenyyttä. Ennustin heti, että kohta saamme kuulla, että kansa on tyhmää. Näin kävi. Heti seuraavana päivänä presidentti Niinistö sanoi jotakin sellaista, että vastuulliset näkevät toisin. Jo sitä ennen hän leimasi tunnevaltaisiksi ihmiset, jotka haluavat pikaista liittymistä. Siinä sitten hörhöiksi muuttuivat ne, jotka ovat pitkään ajaneet liittoutumista, muun muassa pari puoluetta.

    Elokuussa 2020 lähetin Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen, jossa ennusti, että Putin aloittaa sodan ennen Venäjän presidentinvaaleja 2024. HS ei julkaissut, mutta perustelut löytyvät silloin lähettämästäni tviitistä. Lainaan tähän kuitenkin yhden osan. ”Suomalaiset voisivatkin miettiä, miksi Venäjällä on aloitettu historian väärentäminen Sandarmohin joukkohautojen suhteen. Stalinin uhrit aiotaan naamioida suomalaisten sodan aikana murhaamiksi. Suomen mustamaalaaminenhan alkoi Venäjällä jo 2010, kun Suomen lastensuojelua syytettiin venäläisvastaiseksi.”

    Teen vielä kolmannen ennusteen. Suomi ei hae Naton jäsenyyttä Niinistön presidenttiyden aikana. Toivottavasti olen väärässä!

    Jyrki Rauhalinna

Lähetä kommentti