Aisha Benahmed: Media on kompuroinut Marin-kohussa

Sanna Marin-kohussa media hyökkäsi raatelemaan uutisankkaa ja omaan skuupinjanoon haettiin totuuspohjaa vaikka väkisin. Journalismilla, jota tehdään sosiaalisen median mittareilla ja ehdoilla, on vaara muuttua kokonaan somesisällöntuotannoksi varsinaisen tarkoituksensa sijaan, kirjoittaa kolumnisti Aisha Benahmed.

5.9.2022 | Kolumni

Kuva: Shutterstock / Verde

Pääministeri Sanna Marinin (sd) #jauhojengi-tapauksessa suomalainen media ei mennyt yli sieltä, missä aita on matalin. Se meni yli sieltä, missä aitaa ei edes ole.

Ylilaudalta, joka on useasti äärioikeistoon ja vähemmistövihaan kytkeytynyt anonyymi foorumi, käyntiin lähtenyttä #jauhojengi-spämmitrollaamista ei faktatarkistettu.

Koko Suomi kohisi yhdestä, mitä todennäköisimmin keksitystä, sanasta niin kovaa, että se noteerattiin pitkin ulkomaita. Sen sijaan, että media olisi myöntänyt hyökänneensä raatelemaan uutisankkaa, jolle ei ole totuuspohjaista perää, omaan skuupinjanoon haettiin totuuspohjaa vaikka sitten väkisin. Siitä yhtenä esimerkkinä toimii heti klassikkona syntynyt Iltalehden julkaisema haastattelu äänitekniikan asiantuntijasta, joka tekemänsä spektrianalyysin perusteella väittää, että Marinin bilevideolla laulettiin jauhojengistä.

Toinen esimerkki on Seiskan toimittajan kysymys pääministerin kyselytilaisuudessa 19.8. siitä, onko pääministeri tietoinen Thor-verkkoon vuodetuista kotibilevideoista ja raskauttavasta materiaalista. Samana päivänä Twitterissä kuhisi, sillä käyttäjänimi @aikasliekis tunnusti ystävänsä laittaneen viestiä Seiskan toimittajalle täysin pilanpäiten ja humalassa. Sen sijaan että väitettä olisi tarkastettu tai edes arvioitu ristiin, se hyväksyttiin totena. Twiitti ja tili tosin on myöhemmin poistettu kokonaan.

Vasta kohun laannuttua Iltalehti julkaisi jutun, jossa puheenvuoron kohuun saa Ylilauta. Tai no, jos haastateltavaksi kelpaa oletettavasti Ylilaudan operoimiseen yhteydessä oleva henkilö, jonka henkilöllisyyttä ei voi todentaa ja joka vastaa kysymyksiin pelkästään sähköpostin välityksellä.

Ylilaudan roskasisällön ja trollaamiseen pyrkivän massapostailun (raidaamisen) tuntien kuulostaa todella luotettavalta pohjalta uutiselle, eikös?

Journalistinen objektiivisuus ja subjektiivisuus

Oma tapauksensa on myös perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purran ”Marinin vaatiminen huumeseulaan” – Purra nimittäin vastasi Helsingin Sanomien toimittajan asettamaan kysymykseen huumeseulasta, että vapaaehtoiseen seulaan meneminen veisi epäilyksiä pois. HS otsikoi myöhemmin Purra vaativan Marinia huumeseulaan. Samalla lehti häivyttää omaa, varsin keskeistä, rooliaan keskustelussa.

Pidän hieman omituisena, että HS on (selkeästi siinä onnistuneena) häivyttänyt omaa rooliaan koko huumeseulajupakassa. Kyseistä HS:n artikkelia on nimittäin referoinut ainakin MTV-uutiset, Suomenmaa, Seinäjoen Sanomat ja Itä-Häme. Keskisuomalaisen julkaisemassa STT:n artikkelissa, jossa käsitellään median onnistumista #jauhojengi-kohun uutisoinnissa, on hyperlinkki HS:n juttuun. Myös HS on julkaissut saman artikkelin samana päivänä, eli 22.8.

Journalismista puhutaan usein objektiivisena ja kylmiin faktoihin nojautuvana. Kun ottaa huomioon journalismin koko kirjon henkilöhaastatteluista käräjäuutisiin ja pääkirjoituksiin, kylmäverinen objektiivisuus on sula mahdottomuus. Harvoin sitä tulee ajatelleeksi, että toimittajan ja toimituksen oma ääni tulee esille jo niinkin varhaisessa vaiheessa kuin jutun näkökulmittamisessa. Se nimittäin kertoo siitä, millaisia asioita toimittaja pitää aiheesta niin tärkeinä, että ne ovat oleellisia tuoda ilmi muiden pointtien sijaan. Aivan yhtä oleellista tosin on se, mitä jätetään kertomatta.

Journalismilla on some-ongelma

Sosiaalinen media vaikuttaa vahvasti siihen, millaista sisältöä perinteiset mediatalot julkaisevat. Somesta saadaan ideat mielenkiintoisiin henkilöhaastatteluihin, ilmoitukset uusista projekteista tai vaikkapa vinkkejä loppuvuoden muotivillityksiin.

Some on kuitenkin innoittajan lisäksi haastaja: se nostaa valokeilaan uusia tarinoita ja trendejä niin nopeasti, että perinteinen media ei pysy perässä. Muutos on vaikuttanut perinteiseen journalistiseen mediaan tavalla, joka lievästi sanottuna huolestuttaa.

Kun jutun tärkeyttä määrittää otsikon klikkaamisten määrä eikä itse sisältö, ollaan pahasti hakoteilla siitä, mihin pitäisi keskittyä.

Journalismilla, jota tehdään sosiaalisen median mittareilla ja ehdoilla, on vaara muuttua kokonaan somesisällöntuotannoksi varsinaisen tarkoituksensa sijaan. Kun jutun tärkeyttä määrittää otsikon klikkaamisten määrä eikä itse sisältö, ollaan pahasti hakoteilla siitä, mihin pitäisi keskittyä.

Ero on nimittäin huomattava: somesisällöntuotanto perustuu nopeaan selaamiseen, jossa yhden artikkelin lukuajan aikana on katsonut useita kymmeniä videoita. Sen mitä näet, päättävät erilaiset algoritmit. Niiden tehtävänä on tuoda käyttäjän kulutukseen sisältöä, jonka se arvelee olevan mahdollisimman kiinnostavaa ihan vain jo siksi, että sivustolla käytettäisiin mahdollisimman pitkä aika.

Pelkkänä ajatuksenahan se kuulostaa kivalta: joku muu päättää millaista sisältöä saat katsottavaksi ja missä järjestyksessä.

Journalismi ei voi kuitenkaan toimia näin.

Virheellisiä tietoja ei somessa oikaista

Somesisältö voi olla mitä tahansa. Journalismin tehtävä onkin vastata totuudenmukaisesti faktoihin pohjaten kysymyksiin mitä, missä, milloin, kenen toimesta. Sitä ei vaadita esimerkiksi TikTok-videolta, sillä TikTok-videoiden tekijät eivät nauti samanlaista luottamusta kuin journalistinen media.

Toimittajan sen sijaan täytyy oikaista virheelliset tiedot heti.

Virheellisiä tietoja ei tarvitse somesisällössä oikaista, vaikka toki niin hyviin tapoihin kuuluisi. Toimittajan sen sijaan täytyy oikaista virheelliset tiedot heti.

Jos journalismi keskittyy jatkossakin enemmän klikkauksiin ja kansan huulille nousemiseen kuin yhteiskunnallisesti tärkeän sisällön tuottamiseen sekä tiedon jakamiseen, luottamus journalismiin ja toimittajiin rappeutuu. Kun luottamusta ei ole, misinformaatio voimistuu.

Se nähtiin jo koronavuosina valeuutisten hyökyaaltona.

Siitä ei revanssia halua kukaan.

Aisha Benahmed

5.9.2022 12:24

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

1 Kommentti

  1. vanhassa maailmassa oli ohjeistus että ei pitäisi nojata yhteen lähteeseen liikaa. nyt täytyy olla kriittinen lähteeseen ja joskus etsiä vaihtoehtoja kummallisista paikoista.

    että hesari levittää väärää informaatioita on kyllä mollauksen paikka. hesari on merkittävä toimija suomessa jonka maine on asiallisessa journalismissa. tosin hesari kuuluu samaan konserniin iltasanomien kanssa, joten mitä voi odottaa iltasanomilta.

    kyllähän on pitkään tiedetty että ilta-lööpit ovat tarkoituksenhakuisia, nyt vain nettimaailmassa niitä mitataan netti-klikeissä.

    olen seurannut usa:n media maailmaa vuosia, jotain on sielläkin pielessä ja pahasti, mutta siellä asiat selittyy yleensä mainosrahoitteisuudella ja omistajataustoilla. esim. nykyisin luettelen fox news kanavan ja monet muut oikeistomediasta propaganda operaatioksi. raja propagandassa menee kun tietoisesti ruvetaan harhaanjohdattamaan yleisöä. huonot mielipiteet ovat vielä sananvapautta jos henkilö uskoo niihin jollakin tasolla.

    tammikuun komitea oli katettu usa:n mediassa mutta joe biden presidentin puhe maga-republikaaneista ja niiden väkivaltaisuudesta oli katettu huonosti. vaikka olisikin poliittinen niin puhe on siltikin merkittävä ja olisi pitänyt kattaa lähes kaikissa medioissa jollakin tavalla.

    tuntuu että ”confirmation bias” ja ”information bias” olisi yhdistynyt siten että ihmiset helposti uskoo omia stereotypioitaan ja omia maailmankuviaan kun erilaisia medioita seuloo, mukaan lukien sosiaalinen media.

    ohjeena vielä, viime metreillä lääke tähän on että kansalaiset yksilöinä käyttäisi kriittistä ajatteluaan vähän joka suuntaan, niin mediaankin kuin poliitikkoihinkin.

Lähetä kommentti