Kaasuputket, suomalaisten päättäjien sinisilmäisyys ja Putinin epätoivo

Suomen poliittinen johto vakuutti vuosien ajan päätöksien Itämeren alla kulkevista venäläisistä kaasuputkista olevan puhtaasti ympäristökysymyksiä ja että niihin ei liity lainkaan turvallisuuspoliittisia näkökohtia. Vallalla oli vahva usko siihen, että sitomalla Venäjä kauppasuhtein Eurooppaan voidaan vaikuttaa suotuisasti maan kehitykseen. Varmasti myös taloudelliset intressit auttoivat katsomaan toisaalle. Tämä uskomus on nyt lopullisesti haudattu, kun maakaasu pulppuaa puhkotuista putkista Itämeren pohjassa.

Sitoutuneisuutta ajattelumalliin kuvaa kuinka entiset pääministerimme Paavo Lipponen ja Esko Aho siirtyivät vuorollaan Suomen politiikan kärkipaikoilta Venäjän taloudellisten etujen ajajiksi – Aho Venäjän valtion omistamassa Sberbankissa ja Lipponen kaasuyhtiö Gazpromin putkilobbarina. Venäjän helmikuussa aloittaman täysimittaisen hyökkäyssodan jälkeen toimintaa on perusteltu sillä, että Venäjän valtionyhtiöiden leivissä työskentelyyn kysyttiin silloiselta valtiojohdolta lupa.

Kieltävää vastausta tuskin oli odotettavissa. Sen verran syvällä suomalainen poliittinen eliitti oli uskossaan taloudellisten yhteyksien voimaan – vaikka todistusaineistoa Venäjän synkästä kehityksestä oli jo tuolloin kylliksi.

Merkit osoittavat Venäjään

Varmaa tietoa Nord Stream-kaasuputkien sabotoijista ei ole, eikä sitä ehkä koskaan saada, mutta kaikki merkit osoittavat Venäjään. Putin varmasti haluaa aivan viimeiseen saakka säilyttää vähänkään uskottavan mahdollisuuden kiistää Venäjän rooli iskussa. Aivan kuten Krimille vuonna 2014 ilmestyneiden “vihreiden miesten” kohdalla.

Hämmennystä ja pelkoa hiipuva suurvalta voi silti vielä lietsoa, ja etsiä sitä kautta heikkouksia Euroopan rintamassa.

Operaatio kertoo Putinin entistä epätoivoisemmaksi käyvästä asemasta. Ukraina on saavuttanut merkittäviä voittoja taistelukentällä, Euroopan kiristäminen energia-aseella ei ole tuottanut haluttua tulosta ja kansainvälisesti Venäjä on jäämässä yhä enemmän yksin Intian ja Kiinan ottaessa etäisyyttä vaikeaan kumppaniin. Hämmennystä ja pelkoa hiipuva suurvalta voi silti vielä lietsoa, ja etsiä sitä kautta heikkouksia Euroopan rintamassa.

Tämä ei kuitenkaan ole merkki voimasta vaan heikkoudesta. Sisäpoliittisesti Putin on ajanut itsensä vaikeaan tilanteeseen. Ukrainan sota osoittautui valtavaksi virheeksi, jota on vaikea peitellä. Liikekannallepanon myötä sota tulee lähelle myös niitä, jotka ovat aiemmin voineet sulkea silmänsä “erikoisoperaatiolta”.

Yhä useampi venäläinen kohtaa sodan

Euroopan parlamentissa tänään puhuneen Aleksei Navalnyin kansliapäällikkö Leonid Volkovin mukaan Venäjän kansan poliittisesti passiivinen enemmistö on ollut valmis ummistamaan silmänsä Putinin hallinnon korruptiolta ja rikoksilta vastineeksi vakaudesta ja elintasostaan. Laaja liikekannallepano rikkoo tätä yhteiskuntasopimusta kun yhä useampi venäläinen joutuu perhepiirissään kohtaamaan sodan ja ottamaan siihen kantaa.

Putinilla ei Volkovin mukaan ollut muuta mahdollisuutta kuin julistaa liikekannallepano, ja sen pönkittämiseksi valekansanäänestykset valtaamillaan alueilla. Kotimaiselle yleisölle oli näin mahdollista esittää, että sota on nyt yltänyt Venäjän alueelle. Samalla Putin kuitenkin politisoi hiljaisen enemmistön. Tässä piilee parhaimmillaan mahdollisuus Venäjän sisäiseen muutokseen, Volkov totesi.

Nord Stream -kaasuputkien räjäytys tuskin jää ainoaksi operaatioksi, jolla EU-maiden yhtenäisyyttä talven tullen koetellaan. Lisäämällä painetta länsimaita kohtaan Putin toivoo voivansa painostaa Ukrainaa hyväksymään Venäjän ehtojen mukainen rauha tai ainakin tulitauko. Jäätynyt konflikti Itä-Ukrainassa lienee nyt parasta mitä Venäjä voi toivoa.

Kaasuputkien kohtalo on muistutus siitä, että energiapolitiikka on mitä suurimmassa määrin turvallisuuspolitiikkaa. Luottamus Venäjään energiakumppanina ei palaudu vuosikymmeniin vaikka valta maassa vaihtuisikin. Putket on räjäytetty ja Venäjältä tuodulla fossiilienergialla ei ole enää tulevaisuutta Euroopassa.