Voiko ilmastosynnit hukuttaa suohon?

Nykyiset elintapamme eivät ole kestävällä pohjalla. Vastuuta ilmastonmuutoksen ratkaisemisesta ja luontokadon pysäyttämisestä ei missään nimessä voi sälyttää vain yksilöiden harteille. Tarvitaan myös yhteiskunnallisia toimia. Nyt heti.

Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse jäädä toimettomana odottamaan ja toivomaan, että päättäjämme tekisivät viisaita päätöksiä. Jokainen voi osaltaan pyrkiä edistämään yhteiskunnan tasolla tapahtuvaa muutosta osallistumalla esimerkiksi (paikallis)politiikkaan tai ympäristö- (esim. WWF, Dodo, Siemenpuu) ja kansalaisjärjestöjen (esim. Elokapina) toimintaan.

Myös henkilökohtaisilla valinnoilla on merkitystä. Jos riittävän moni yksilö muuttaa omaa käytöstään, voidaan puhua jo yhteiskunnallisesta muutoksesta. Ja koska kaikki, myös poliitikot ja muut päättäjät, ovat yksilöitä, ympärillä olevien ihmisten arvot vaikuttavat myös heidän arvomaailmaansa.

Mutta mikä sitten on esimerkillistä toimintaa? Voiko sen määrää tai laatua mitata jotenkin? Tähän yritetään vastata esimerkiksi ilmastopäästöjen määrää kuvaavia mittareita kehittämällä. Hiilijalanjäljen avulla mitataan, kuinka paljon kasvihuonekaasuja jonkin tuotteen tai toiminnan elinkaaren aikana syntyy. Näin voidaan arvioida vaikka autolla ajamisen ja kulutusvalintojen vaikutusta ilmaston lämpenemiseen.

Matkailu, ruokavalinnat ja kulutustottumukset

Yleensä hiilijalanjälki ilmoitetaan kasvihuonekaasujen yhteenlaskettuna määränä eli hiilidioksidiekvivalentteina (CO₂e). Hiilidioksidiekvivalentit puolestaan lasketaan kaikista kasvihuonekaasuista ottamalla huomioon niiden ilmastoa lämmittävä vaikutus hiilidioksidiin verrattuna.

Jos haluamme elintapojemme olevan kestävällä pohjalla, vuosittainen hiilijalanjälkemme saisi olla enintään 2500 CO₂e. Nyt keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on 10000 CO₂e, eli neljä kertaa suurempi.

Heräsin itse pohtimaan tätä asiaa reilu kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen olen pyrkinyt muuttamaan tapojani kestävämpään suuntaan. Viimeisen lentomatkan olen tehnyt vuonna 2007. Autoa en omista. Sisälämpötila kotonani on noin yhdeksäntoista astetta. En syö eläinperäisiä tuotteita ja suosin hävikkiruokaa. Pyrin myös ostamaan kaiken tarvitsemani käytettynä.

Arvioin karkeasti, että 30-vuotiaaksi saakka hiilijalanjälkeni olisi ollut n 6 000 CO₂e vuodessa ja sen jälkeen viimeiset kahdeksan vuotta välillä 1800-3000 CO₂e vuodessa, eli vähintään puolet pienempi. Tähän mennessä olen siis vastuussa enimmillään n. 204 000 hiilidioksidiekvivalentin tuottamisesta.

Jos eläisin vielä 80 vuotta (eli 118-vuotiaaksi, mitä tuskin tapahtuu), niin nykyisen kaltaisilla elintavoilla loppuelämäni aiheuttama hiilidioksikuorma olisi maksimissaan 240 000 hiilidioksidiekvivalenttia. Yhteensä näistä tulee siis 444 000 CO₂e. Lisätään tähän vielä aiemmat telinevoimistelu-urani aikaiset lento- (12 kpl) ja automatkat (max. 100 000 km) sekä neljän lomamatkan lennot. Koska laskureihin liittyy paljon epävarmuustekijöitä, niin arvioidaan nämä varmuudeksi yläkanttiin eli yhteensä 100 000 CO₂e.

Karkeasti arvioituna koko elämäni aikainen hiilijalanjälki tulee olemaan siis noin 600 000 hiilidioksidiekvivalenttia.

Kompensaatiossa viherpesun riski

Useat eri toimijat tarjoavat mahdollisuutta hiilidioksipäästöjen rahalliseen kompensoimiseen, mutta ostoksen todellista vaikutusta on vaikea arvioida. Mistä tiedän, että hiilidioksidipäästöt todella vähenivät? Onko mahdollista, että esimerkiksi lentoyhtiö käyttää kompensaatioajatusta vain markkinointitarkoituksissa? Viherpesuna. Tällainen toiminta ei juurikaan ei siis eroaisi katolisen kirkon aiemmin harjoittamasta anekaupasta. Aihetta on pohdittu myös kompensaatioyrityksissä. Kattavan raportin näistä aiheista voi lukea Finnwatchin sivuilta.

Edellä mainituista kysymysmerkeistä huolimatta päätin kompensoida oman elämäni hiilijalanjäljen myös rahallisesti. Päädyin sijoittamaan rahat soiden ennallistamiseen. Hiilipörssin sivustolta löytyvän laskurin perusteella 2,4 suohehtaarin ennallistaminen johtaa 100 vuoden aikana jopa 667 000 CO₂e:n kompensaatioon. Tällä mentiin. Ja hintaa lystille tuli yhteensä 4960 euroa.

Vaikka tähänkin toimintaan liittyy useita epävarmuustekijöitä, niin on vaikea nähdä, että siitä olisi ainakaan haittaa ympäristölle. Tai että kukaan pyrkisi hyötymään rahallisesti tekemästäni “sijoituksesta”.

Konkreettisesta ilmastonmuutoksen torjuntaan tähtäävästä toiminnasta, samoin kuin anteliaisuuden harjoittamisesta, tulee hyvä mieli. Rahallista hyvittämistä tärkeämpää on kuitenkin jättää esimerkiksi turhat lomalennot lentämättä ja toimia täten esimerkkinä myös muille. Esimerkin näyttämisen lisäksi kannustan silti harkitsemaan myös omien päästöjensä kompensoimista esimerkiksi Hiilipörssin tai jonkin muun vastaavan toimijan kautta. 

Hetken helpotus

Mutta miksi tuhlata rahaa moiseen? Mitä väliä, vaikka maapallo lämpenee, ihmisiä kuolee ja eläinlajeja häviää. Kaikki me kuolemme kuitenkin.

Nihilismi ja välinpitämättömyys voivat tuntua houkuttelevilta ratkaisulta monimutkaiseen ongelmaan. On kuitenkin vaikea nähdä, että tällainen lähestymistapa tukisi edes omaa hyvinvointiamme. Kyseessä on ennemminkin mielen puolustusmekanismi, jonka ansiosta ahdistavat ajatukset ja itsesyytökset pysyvät poissa tietoisuudesta. Hetken helpotus, jonka seurauksena menetämme mahdollisuuden suurempaan onneen.

Vastuullisempi, ja siten myös potentiaalisesti suurempaan henkilökohtaiseen hyvinvointiin johtava, lähestymistapa ongelmaan on pyrkiä toimimaan esimerkiksi Kantin moraalisen imperatiivin pohjalta. Eli “toimia aina niin, että toimintamme voitaisiin ulottaa yleiseksi laiksi”.

Tässä tapauksessa kaiken toiminnan yhtenä päämääränä tulisi tietenkin olla maapallon säilyttäminen elinkelpoisena myös tuleville sukupolville ja muille eläinlajeille. Menneeseen toimintaamme emme voi enää vaikuttaa. Nykyiseen ja tulevaan voimme. Ja vaikka emme sen seurauksena pääsisikään taivaaseen, niin elämä maan päällä kiittää taitavista teoistamme. Emme aiheuta kärsimystä, vaan lievitämme sitä. Ja sillä on väliä.