Yli neljäkymmentä vuotta sitten tapahtui länsimaisten yhteiskuntien politiikassa murros. Havahduttiin ympäristökatastrofiin ja ymmärrettiin sen johtuvan jatkuvaan luonnonvarojen ja kolmannen maailman riistosta. Tämän jälkeen yhteiskuntaluokat eivät enää olleet politiikan ajureita, vaan tilalle tuli sekä kansalaisten että poliitikkojen yksilöityminen. Syntyi vihreä liike kritisoimaan luonnon tuhoa, mutta myös kiinnittämään huomiota tasa-arvon puutteisiin ja vaatimaan osallistuvaa ruohonjuuridemokratiaa.
Yhteiskuntaluokkiin perustuvat intressipuolueet olivat kriisissä, kuten niitä kannattaneen edustuksellisen, hierarkkisen ja myös poissulkevan demokratiamalli. Intressipolitiikka oli omaan napaan katsovaa ja lyhytjänteistä, ilmastokatastrofia eikä luontokatoakaan voitu ratkaista siihen turvatumalla.
Kuten alkuvihreät, myös tutkijat alkoivat kehittää mukaan ottavia demokratiamalleja, joiden avulla voitaisiin ratkaista koko ihmiskuntaa uhkaavat ongelmat. Näin syntyivät ajatukset deliberatiivisesta demokratiasta, jolle on nykyisin kehitetty suomennos punnitseva demokratia. Punnitsevan demokratian mukaan ottavuus ei rajoitu aikuisiin ihmisiin, vaan myös lapsiin ja syntymättömiin sukupolviin.
Markku Oksanen ja Henri Vogt ovat toimittaneet kirjan Huomisen huomaava demokratia – pitkäjänteisen politiikan mahdollisuudet (Vastapaino 2023). Kirjaan on kirjoittanut 26 eri alojen tutkijaa muun muassa valtio-opista, taloustieteestä, psykologiasta, filosofiasta, ympäristötieteestä, oikeustieteestä ja taiteen tutkimuksesta. Usea luku on monen hengen kirjoittama, lukuja on yhteensä 15.
Kirja on jaettu neljään osaan. Ensimmäisessä teoreettisessa luvussa pohditaan lähtökohtia päätöksenteon pitkäjänteisyydelle. Toisessa käsitellään kansalaisosallistumista ja demokratian innovaatioita. Kolmannessa esitellään poliittisten instituutioiden ratkaisuja pitkäjänteisyyteen ja viimeisessä pohditaan pitkäjänteisen mahdollistajia nuoria ja kulttuuria.
“Maailma ei ole meidän – se on vain lainassa lapsiltamme” on mainio aforismi, joka tiivistää hyvin kirjan näkökulman. Tätä ajatusta on jatkettu ajankohtaisilla havainnolla siitä, että teemme elämäntavallamme lapsistamme ja tulevista sukupolvista uhrin ilman, että he ovat mitenkään voineet vaikuttaa päätöksiin. Useassa luvussa pohditaan miten äänettömille, lapsille, tuleville sukupolville ja eläimille, saataisiin päätösvaltaa. Kirjassa on sekä teoreettista pohdintaa että käytännön esittelyjä puntaroivan demokratian toteutuksista.
Puntaroiva keskustelu täydentää edustuksellista demokratiaa
Puntaroiva demokratiaa harjoitetaan esimerkiksi kansalaisraadeissa, joiden osallistujat on hankittu satunnaisotannalla. Tavallisesti tehdään laaja lomakekysely, johon vastanneista valitaan osallistujat useimmin viikonlopun kestäviin raateihin – tosin aika voi olla pidempikin. On välttämätöntä, että raadin ilmapiiri on mukaan ottava ja kaikkia kuunteleva. Raadit aloittavat asiantuntijoiden alustuksilla, tämän jälkeen asiaa käsitellään keskustelemalla, mutta myös monella muulla innovatiivisella tavalla.
Satakunnan kansalaiskeskustelussa raadin osanottajat jaettiin kahteen ryhmään. Toisen ryhmän piti kirjoittaa kirje vuonna 2050 eläville ihmisille ja toinen oli verrokkiryhmä. Havaittiin, että kirjeen kirjoittaneet suhtautuivat tulevaisuuteen pitkäjänteisemmin kuin verrokit. Puntaroinnin ideaa on toteutettu esimerkiksi kampuskävelyllä, jossa päämääränä oli suunnitella Vaasan yliopiston kampusaluetta. Näitä menetelmiä on käytetty myös osana, kun on tehty Turun yleiskaavaa ja mietitty kaupungin liikennejärjestelyjä. Taiteen keinoja on käytetty hyväksi, kun luontokadon seurauksia on havainnollistettu näyttelijöiden pukeutuessa liito-oraviksi esittäen samalla humoristisestikin niiden olemassaolon reunaehtoja. Kirjan kirjoittajat eivät mitenkään halua vetää rajaa järjen, tunteen ja empatian välille.
Puntaroiva keskustelu ei ole vaihtoehto edustukselliselle demokratialle, vaan täydentää sitä. Puntaroinnin tuloksista tehdään julkilausuma, jotka esitetään edustuksellisille päättäjille, parlamentaarikot ja valtuutetut ovat olleet mukana myös kansalaisraadeissa, tosin tasa-arvoisena muiden osanottajien kanssa. Kirjoittajat katsovat, että raatien osanottajat ovat riippumattomimpia tekemään pitkäjänteiseen tulevaisuuteen koskevia ehdotuksia, koska heidän ei tarvitse ottaa huomioon asemansa uusimista, kuten edustuksellisesti valittujen päättäjien pitää.
Huomisen huomaava demokratia on asiantuntevasti ja inspiroivasti kirjoitettu teos punnitsevasta pitkäjänteisestä demokratiasta. Toivottavasti kirjan julkaisemisen johdosta tästä demokratiamallista ryhdyttäisiin keskustelemaan enemmän.
Huomisen huomaava demokratia — Pitkäjänteisen politiikan mahdollisuudet. Toim. Oksanen, Markku & Vogt, Henri. Vastapaino, 2023.
0 kommenttia