Kun talo palaa, ei pidä aikailla

Huolellinen talonomistaja ei odottele isoja ongelmia, vaan korjaa jo pienetkin rakennuksen viat. Jos jostain tulee savun hajua, hän kiirehtii selvittämään syyn. Jos tuli on päässyt irti, hän kiirehtii soittamaan apua ja aloittaa ensisammutustyöt.

Mitä pitemmälle tulipalo etenee, sitä hankalampaa ja kalliimpaa on sen sammuttaminen. Talonomistajalla voi sentään olla vakuutus, joka kattaa uuden kodin rakentamisen. Maapallolla on toisin – ei ole planeetta B:tä eikä globaalia vakuutusta.

Tästä(kin) on kysymys tänään alkavissa COP28-ilmastoneuvotteluissa.

Ilmastonmuutoksen aiheuttamista kustannuksista on monia arvioita, toinen toistaan suurempia. Esimerkiksi kansainvälinen konsulttiyhtiö Deloitte arvioi viime vuonna, että hallitsematon ilmastonmuutos voi aiheuttaa yli 170 biljoonan euron tappiot maailmantaloudelle vuoteen 2070 mennessä.

Eli hinta olisi 170 000 000 000 000 euroa.

Kriisin torjuminen ei tietysti ole ilmaista sekään, mutta eri laskelmat päätyvät selkeästi siihen, että kriisin torjuminen on halvempaa kuin laissez faire. Puhumattakaan siitä tuhosta, joka uhkaa ihmisiä, eläimiä ja koko luontoa, kun vesi ja ruoka ja elinkelpoiset alueet ovat yhä harvempien etuoikeus.

Globaalin mittakaavan ja yksittäisen valtion tai yhden kansalaisen tarpeiden ja mahdollisuuksien yhdistäminen on vaikeaa. Poliittisten päättäjien olisi kuitenkin nähtävä kokonaisuus ja kannettava vastuu niin Suomen kuin EU:n ja koko kansainvälisen yhteisönkin tasolla.

Jos kääntää kauas katsovan kaukoputken omaan kotimaahan, Suomeen, näkee esimerkkejä asenneongelmista ja muutosvastarinnasta.

Miksi me, ellei Kiina? (Jos jokainen viiden miljoonan ihmisen pläntti ajattelisi niin, ei mitään todella koskaan tapahtuisi.)

Miksei nyt voisi muuttaa suuntaa, kun on inflaatiota ja talous taantuu? (Suomi on kuitenkin maailman mittapuussa vauras maa. Suomalaiset yritykset hyötyvät kehityksen kärjessä olemisesta ja löytävät uusia ostajia tuotteilleen. Vähäpäästöinen teollisuus on tulevaisuutta.)

Bensan hinta! (Liikenteen päästöjä on mahdotonta vähentää, jos samalla pitää myydä fossiilipolttoaineita alehintaan. Alhaisesta bensan hinnasta hyötyvät eniten paljon ajavat suurituloiset, syrjäseutujen vähävaraisia pitää tukea muilla tavoin.)

Suomi täyttyy kaivoksista, kun tarvitaan akkuja sähköautoihin. (Kaivoksia ei voi tosiaan tehdä minne vaan ja miten vaan. Toisaalta kaikki kulutus käyttää raaka-aineita ja materaalista kulutusta – autoilua myöten – pitäisikin vähentää.)

Minä kuitenkin aion lentää talveksi etelään! (Liikaa vastuuta ei pidäkään syytää yksilön harteille, vaan tukea vähäpäästöisyyttä ja vähentää fossiilitukia. Esimerkiksi lentokerosiini verolle muiden polttoaineiden tapaan ja lentovero käyttöön.)

Ja niin edelleen.

Koko maailman tasolla keskustelu siirtyy niin sanotusti nextille levelille. Pienet saarivaltiot jäävät meren pinnan väärälle puolelle. Viljelymaat kuivuvat tai tuhoutuvat tulvissa. Jäätiköiden sulaessa miljoonilta ja miljoonilta ihmisiltä loppuu vesi.

Mitä enemmän ymmärrämme tehdä nyt, sitä vähemmän se maksaa – euroissa, ihmishengissä ja luontotuhossa. Sen tietävät myös Dubaissa koolla olevat neuvottelijat, mutta yhä liian moni ummistaa silmänsä tai kääntää katseensa muualle.