Oikeus kasvatukseen
Säännöt ja vapaus kuuluvat kasvatukseen, ja tarkoitus olisi oppia elämään ihmisiksi, kuten ennen sanottiin. Varsinainen kasvattaminen, se ikäväksi mielletty, sysätään nykyisin herkästi yhteiskunnalle, pohtii Minna Lindgren. Harrastamisen suurta merkitystä kasvatukselle ei myöskään pitäisi väheksyä.
En tiedä, milloin aloimme vieroksua sanaa ”kasvatus”. Nykyään vanhemmat rientävät kertomaan, etteivät ole kasvattaneet lapsiaan, vain antaneet kasvaa. Kasvatamme hiuksia ja kynsiä ja rairuohoa, vaikka ne kasvavat itsekseen, mutta lapsi ei kasva ilman aikuisia, ja jokaisella lapsella on oikeus kasvatukseen.
Kasvatus tapahtuu kotona. Vanhemmat tai muu lapsen lähipiiri ovat ensisijaisessa
vastuussa siitä, että lapsella on turvallinen ja virikkeiltään rikas ympäristö elää ja olla. Säännöt ja vapaus kuuluvat kasvatukseen, kurittaminen ja rangaistukset eivät. Tarkoitus olisi oppia elämään ihmisiksi, kuten ennen sanottiin.
Samaan aikaan, kun puuhataan teemaleikkipuistoja lasten (vaiko aikuisten?)
houkuttelemiseksi ulos leikkimään, katsomme nostalgisesti sosiaalisessa mediassa kuvia, joissa entisaikain lapset leikkivät kuralätäköissä, puissa ja pallon perässä. Leikkimisestä on tullut tavoitteellista suorittamista, josta vapaus ja pöhköys ovat kadonneet. Kaiken on oltava kehittävää, vaikka emme toki kasvata ketään.
Varsinaisen kasvattamisen, sen ikäväksi mielletyn, sysäämme yhteiskunnalle. Alipalkatut varhaiskasvattajat opettavat älykellolapsemme potalle, sitomaan kengännauhat, syömään haarukalla, pyytämään anteeksi ja puhumaan suomea. Sitten he ovat valmiita siirtymään kouluun.
Peruskoulussa alipalkattu luokanopettaja jatkaa kotouttamista, tunnistaa erityisherkät ja neurokirjon eri asteet, opettaa lukemaan ja laskemaan, kuorimaan perunan ja pesemään kädet, ja kaiken ohessa laulattaa, leikittää ja liikuttaa lapsia niin, että vanhemmat voivat keskittyä kotona etäkokouksiin, väkivaltasarjoihin ja muihin tärkeisiin aikuisten asioihin.
Kasvatus on positiivinen sana. Koripallovalmentaja ei oikeastaan opeta 10-vuotiaita pelaamaan koripalloa, vaan kasvattaa heistä laumassa viihtyviä, toiset huomioon ottavia ihmisiä. Se on liikuntakasvatusta, ei terveystyötä, eikä sen tavoite ole kilpailu ja voitto, vaan ihmisenä kasvaminen.
Musiikinopettaja kasvattaa lapsia empatiaan, sosiaalisiin taitoihin, monimutkaisten asioiden hahmottamiseen, tunteiden tunnistamiseen ja hallitsemiseen ja ihan yksinkertaisesti keskittymään. Musiikki ei ole lahjakkuutta ja esiintymistä vaan ihmisenä olemista.
Harrastaminen on väheksyvä sana kasvatukselle. Kaikilla lapsilla on oikeus liikunta- ja musiikkikasvatukseen, ja alan olla päivä päivältä enemmän sitä mieltä, että tämä puoli kasvatusta on tärkeämpi kuin uskonto tai terveystieto, jotka ovat kodin vastuulla.
Minna Lindgren
Kirjoittaja on kirjailija, toimittaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu
