THL
Kesävaalit tuovat ylimääräistä työtä ja tarpeellista terveysturvaa

Kesävaalit tuovat ylimääräistä työtä ja tarpeellista terveysturvaa

Viimeisten viikkojen koronatilanne ja siitä johdettava ennuste oli viimeinen pisara – kuntavaalit siirtyvät kesäkuulle. Ratkaisusta ovat jo ehtineet tuoreeltaan sanoa sanottavansa niin salaliittoteoreetikot, rahansa käyttäneet ehdokkaat, helpottuneet vaaliavustajat kuin satunnaiset äänestäjätkin. Päätös on oikea, mutta tuli kovin viime tipassa, kirjoittaa Leena Brandt.

Koronasta parantuneille ei ole THL:n ohjeistusta – vielä

Koronasta parantuneille ei ole THL:n ohjeistusta – vielä

Suomessa lasketaan olevan 22 500 koronasta parantunutta. Tämä päivä päivältä kasvava joukko on vielä ilman ohjeistusta maskeista, turvaväleistä ja karanteeneista. Saako lähimmäisiä nyt vihdoinkin halata? THL ei anna vielä poikkeuslupaa, vaikka tutkimukset viittaavatkin pitkän immuniteetin syntymiseen.

HUS suosittaa erityisryhmille D-vitamiinilisiä

HUS suosittaa erityisryhmille D-vitamiinilisiä

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS suosittelee D-vitamiinilisiä koronavirusepidemian aikana. D-vitamiinin puutoksen ja koronaviruksen aiheuttaman vakavan keuhkoinfektion yhteydestä on saatu yhä enemmän tietoa. Lisävitamiinia suositellaan muun muassa yli 70-vuotiaille, tummaihoisille ja ylipainoisille.

Kuuntele Verden podcastia!

Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon

Kuuntele Verden podcastia: Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon