translaki
Priden hyvä jatkaa yhteistyön hengessä, vaikka kohtelu on ollut kylmää

Priden hyvä jatkaa yhteistyön hengessä, vaikka kohtelu on ollut kylmää

Helsinki Pride -yhteisö on linjannut, että poliittisten puolueiden äänestyskäytös translain käsittelyssä rajaa kokoomuksen ja keskustan pois Pride-tapahtumasta niin, että ne eivät saa näkyvyyttä puolueina. Ratkaisu on sekä ymmärrettävä että valitettava. Ilman kokoomuksen enemmistön tukea ei translakia olisi lainkaan saatu aikaan.

Koventuva retoriikka ajaa oikeuksia kaventaviin tekoihin

Koventuva retoriikka ajaa oikeuksia kaventaviin tekoihin

Ympäri maailmaa transihmisten oikeudet ovat merkittävästi taantuneet. Takapakkia on otettu paitsi ympäri Yhdysvaltojen, myös Euroopassa. Vihamieliset asenteet vähemmistöjä kohtaan ovat aina olleet syklisiä, ja nyt niiden kohteena ovat transihmiset.

Seksuaalisuus ja sukupuoli saavat edelleen yläpään sekaisin

Seksuaalisuus ja sukupuoli saavat edelleen yläpään sekaisin

Tänä vuonna on seksuaalisuutta ja sukupuolta koskevia oikeuksia saatu vihdoin eteenpäin kansalaisaloitteiden siivittäminä. Raiskaus määritellään tiukemmin, abortin saamista helpotetaan ja translain muutokset parantavat transihmisten oikeuksia. Osalle politiikan päättäjistä nämä uudistukset ovat liikaa.

Oikeudenmukaisempaa translakia vaativa kansalaisaloite sai lentävän lähdön

Oikeudenmukaisempaa translakia vaativa kansalaisaloite sai lentävän lähdön

Oikeudenmukaisempaa ja itsemääräämisoikeutta kunnioittavaa translakia vaativa Oikeus olla -kansalaisaloite on kerännyt vauhdilla allekirjoituksia ja tukijoita. Aloitteen takana olevan työryhmän mielestä aika oli kypsä kansalaisaloitteelle, sillä Marinin hallituksen kaavailema lakiuudistus on jäämässä ristiriitaiseksi, eikä siinä ole kuultu tarpeeksi transyhteisön ääntä.

Kuuntele Verden podcastia!

Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon

Kuuntele Verden podcastia: Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon