Villiinnytys elvyttää luontoa takaisin eloon

Visentti eli euroopanbiisoni (Bison bonasus) on uhanalaisuusluokituksessa vaarantunut. Kuva: JuergenL / Adobe Stock

Aino Tuominen

Euroopassa valtaa alaa uusi lähestymistapa luonnonsuojeluun: rewilding eli villiinnytys. Mistä villiinnytyksessä oikein on kyse? Entä miksi sen pitäisi kiinnostaa täällä Suomessa – meillähän on villiä luonto säilynyt pohjoisessa runsaasti?Villiinnytyksessä on kysesekä ihmisen käytössä olleiden alueiden palauttamisesta luonnontilaan että kadonneiden luonnon kiertokululle tärkeiden lajien, erityisesti suurten maaeläinten palauttamisesta takaisin luontoon. Näillä avainlajeilla on suuri merkitys myös muiden lajien säilymiselle ja elpymiselle, sillä ne muokkaavat ympäristöään ja vaikuttavat muiden lajien käyttäytymiseen. Avainlaji ylläpitää ympäristöä, joka ilman avainlajin läsnäoloa heikkenee tai katoaa. Esimerkiksi laiduntajat ylläpitävät niitty-ympäristöjä, jotka kasvavat umpeen jos laiduntava laji katoaa alueelta. Pedot taas vaikuttavat laiduntajien määrään ja käyttäytymiseen, ja estävät siten ylilaidunnusta.Villiinnytys tavoittelee luonnon omien prosessien palauttamistaTavoitteena on luonnontilainen ekosysteemi, joka ei tarvitse jatkuvia ihmisen suorittamia hoitotoimenpiteitä, esimerkiksi umpeenkasvun tai jonkin lajin sukupuuton estämiseksi. Tämä on erityisen tärkeää juuri nyt, sillä ilmastonmuutos siirtää ilmastovyöhykkeitä ja uhkaa kiihdyttää lajien sukupuuttoaaltoa entisestään.

Mikä?Köppenin ilmastoluokitusta

Sirpaloituneet ja katoamassa olevat ekosysteemit eivät tarjoa riittävästi mahdollisuuksia uhanalaisille lajeille vaihtaa elinaluetta ilmastovyöhykkeiden siirtyessä kohti pohjoista. Eläinten hakeutumista elinkelpoisille alueille voidaan tukea lisäämällä luonnontilaisten alueiden määrää ja yhdistämällä olemassa olevia alueita toisiinsa. Luonnolla on omia prosesseja, joiden avulla eri lajit siirtyvät uusille alueille, mutta ihminen on pahasti vaurioittanut näitä prosesseja.Korjaavilla toimilla voimme palauttaa ihmisen käytössä olleita alueita takaisin luonnontilaan. Joissain tapauksissa se edellyttää Euroopassa uhanalaisten tai jo luonnosta kokonaan kadonneiden lajien elvyttämistä. Erityisesti rajusti vähentynyt niittyluonto tarvitsee toimenpiteitä, jotta sille tyypilliset kasvi-, hyönteis- ja lintulajit eivät häviäisi sukupuuttoon. Hyönteiskato on tällä hetkellä Euroopassa huolestuttava.Niityt tarjoavat elinympäristöjä monille pölyttäjille ja muille hyönteislajeille. Jotta niityt pärjäisivät ilman jatkuvaa ihmisen hoitoa ja niittämistä, tarvitaan niille talvenkestäviä ja luonnonvaraisia laiduntavia lajeja. Koska niittyluontoa on nykyisin enää hyvin vähän jäljellä, ekosysteemien elinvoimaisuuden vuoksi heikosti tuottavaa maatalousmaata ja muita alueita pitää muuttaa takaisin niityiksi.Eurooppaan onkin perustettu näillä periaatteilla uusia suojelualueita, joissa on palautettu luontoon eurooppalaisia biisoneita eli visenttejä, alkuhärkää lähellä olevia alkukantaisia nautoja sekä luonnonvaraisina pärjääviä hevoslajeja. Nämä niitty-ympäristöä ylläpitävät eläimet ovat alunperin olleet osa eurooppalaisia ekosysteemejä.Laiduntavia eläimiä on sijoitettu alueille, joista osa on maatalouskäytöstä vapautunutta maata, ja joitain alueita on muokattu jopa entisistä sotilas- tai teollisuusalueista. Osa alueista on aidattuja, osa taas on täysin aitaamattomia.Suuret eläinlajit ovat luonnonympäristön arkkitehtejaYmmärtämys siitä, että suuret eläinlajit ovat oleellinen osa ehjää ekosysteemiä, on saanut yhä vahvempaa näyttöä tieteessä.

Suuret eläimet järsivät ja kaatavat puita, muokkaavat maaperää kaivamalla, tallaamalla ja piehtaroimalla, luovat polkuja, siirtävät ravinteita ja levittävät kasvien siemeniä laajoille alueille.

Muuttamalla karkeat kuitupitoiset kasvit hedelmälliseksi lannaksi ne muuttavat koko ekosysteemin elinehtoja muille kasvi- ja eläinlajeille suotuisammiksi, etenkin pohjoisilla alueilla, missä kasvien maatuminen on muutoin hidasta.Suurten eläinten palauttaminen luontoon Keski-Euroopassa on johtanut Serengetin savannia muistuttavien alueiden muodostumiseen ja vahvistanut näiden alueiden luonnon monimuotoisuutta. Savannimainen luontotyyppi, jossa metsä ja niitty vuorottelevat, oli Euroopassa yleinen luontotyyppi ennen kuin maanviljely levisi Eurooppaan.Luonnonympäristöjen häviäminen ja sirpaloituminen kestämättömän pieniksi alueiksi on vakava uhka Euroopan luonnolle ja luonnon monimuotoisuudelle. Pitkällä aikavälillä se aiheuttaa merkittävää haittaa myös ihmisille. Siksi on tärkeää perustaa jo olemassa olevien luontoalueiden lisäksi myös uusia, monipuolisempia ja lajirikkaita alueita, sekä yhdistää olemassa olevia alueita toisiinsa. Uusien luontoalueiden tulisi metsien ja kosteikkojen lisäksi käsittää nykyistä enemmän niittyjä ja luonnonlaitumia. Villiinnytyksen haasteena on suurten eläinten palauttaminen niille alueille, joista ne ovat kadonneet siten, ettei tästä aiheudu kohtuuttomia haittaa paikallisille asukkaille. Suurten eläinten luontoon palauttamisessa on kuitenkin jo useassa projektissa onnistuttu, kun projektit on toteutettu huolellisesti etukäteen suunnitellen ja paikallinen väestö huomioiden.Tarpeen mukaan on käytetty myös alueiden aitaamista. Aitaaminen on ollut toimiva käytäntö myös muun muassa Etelä-Afrikassa, jossa on useita suosittuja lajistoltaan rikkaita luonnonpuistoja.Villit laiduntajat mahtuvat SuomeenkinKylmään tottuneille suurille laiduntajille Suomen lämpötila ei ole ongelma, kunhan ravintoa on riittävästi saatavilla. Visenteille tyypillinen ympäristö on lehtimetsää ja niittyä. Hevosille tärkeintä ravintoa on heinä. Suomessa eteläisin rannikko on lehtimetsävyöhykettä, joka asiantuntija-arvioiden mukaan olisi soveltuvaa elinaluetta ainakin visenteille ja hevosille.Eri laiduntajat syövät hiukan eri tavoin. Esimerkiksi kesällä hevonen syö hyvin läheltä maan pintaa ja suurimmaksi osaksi pelkkää uutta lyhyttä ruohoa, visentti taas syö heinää, lehtiä ja varpuja. Siksi ne myöskään eivät suoraan kilpaile keskenään ravinnosta. Kauriit taas suosivat ravintonaan energiapitoisia, helposti sulavia kasvikunnan tuotteita. Niiden vaikutus ekosysteemiin ei ole samanlainen kuin esimerkiksi naudalla tai hevosella.Toki myös pienempiä ruohonsyöjiä voidaan käyttää villiinnytykseen. Joillekin alueille ne voivat olla paras ratkaisu.

Suomessa on jo villiinnytetty villilampaita eli mufloneita muutamalle saarelle, jossa ne selviävät lähes ilman ihmisen hoitotoimenpiteitä. Lisäruokinta saattaa ajoittain olla tarpeen, jotta lampaat selviäisivät talvesta.

Hevoset ja visentit kykenevät kaivamaan ruokaa lumen alta sekä syövät myös puun kuorta talvella. Lammas ei ole yhtä hyvä selviämään talvella luonnossa omin avuin. Pienet laiduntajat eivät tasaisella maalla myöskään ole kovin hyviä puolustautumaan petoja vastaan.Villiinnytys voi tuoda ratkaisuja perinnebiotooppien suojeluunEtelä-Suomen lehdot ja niityt ovat harvinaistuneet merkittävästi aiemmasta. Suomessa oli runsaat sata vuotta sitten vielä yli 1,5 miljoonaa hehtaaria niittyjä ja hakamaita. Nykyään määrä on hyvin vähäinen.Suomen uhanalaisista lajeista yli 30% elää ensisijaisesti näillä ns. perinnebiotoopeilla, laiduntavien kotieläinten muovaamilla niittyillä, kedoilla ja laitumilla. Silti Etelä-Suomessa on vain vähäinen määrä suojeltuja alueita, ja niistä vielä pienempi osa lehtoja tai niittyjä. Näitä perinnebiotooppeja pidetään yllä nykyään työläästi ihmiskäsin tai kuljettamalla eläimiä umpeen kasvaneille niityille.

Tehotuotanto ei perinnebiotooppiniityillä kovin hyvin onnistu, koska eläimille ei voida syöttää väkirehua liiallisen ravinnekuorman välttämiseksi. Niityt ovat siksi valtaosin kadonneet. Tähän villiinnytys voi tuoda uusia ratkaisuja.

Villiinnytyksessä käytetyt eläinlajit pärjäisivät ympäri vuoden pitkälti ilman ihmisen apua. Suuret lajit kykenevät tarpeen tullen myös puolustautumaan petoeläimiä, kuten susia vastaan. Villiinnytyksen avulla on mahdollista ennallistaa niityiksi ja lehdoiksi myös alueita, jotka ovat olleet ihmisen käytössä.Etelä-Suomessa on esimerkiksi valtion ja kuntien omistamia maa-alueita, joilla voitaisiin kokeilla niittyluonnon ennallistamista ja luonnonvaraista laidunnusta, esimerkiksi hevosilla.Ruotsissa on toteutettu tutkimus, jossa tutkittiin ympärivuotista laidunnusta hevosilla ilman lisäruokintaa, hevosten hyvinvointia ja laidunnuksen vaikutusta biodiversiteettiin. Vastaava tutkimus olisi syytä toteuttaa Suomessakin. Ruotsissa tutkimuksen tulokset olivat positiivisia: hevoset pärjäsivät talven yli, ja biodiversiteetti laidunnetulla alueella kasvoi suhteessa vertailualueeseen.Kuusi syytä, miksi luonto tarvitsee suurikokoisia laiduntavia villieläimiä:

Ravinteiden kuljettaminen.

Umpeenkasvun estäminen.

Ravintoa haaskaeläimille ja pedoille.

Siementen levittäminen.

Monimuotoisemmat elinympäristöt.

Kyky selvitä luonnossa ilman ihmisen suojelua.