Suomen tulevaisuus ratkaistaan kunnissa
2000-luvun hokemia on, että valta on siirtynyt valtioilta kaupungeille. Siinä ympäristössä, jota nyt rakennetaan, eletään toivottavasti vuosisatoja. Maalaiskunnissa tehdään toisenlaisia ratkaisuja, jotka ovat paikkakunnan tulevaisuuden kannalta ehkä vieläkin ratkaisevampia.
Viihtyisä ympäristö houkuttelee asumaan. Kuva: Osmo Soininvaara
Osmo Soininvaara
Suomessakin kaupunkeja rakennetaan miljardeilla euroilla vuosittain. Siinä yhteydessä tehdään kauaskantoisia ratkaisuja seuraavien vuosikymmenten tai jopa vuosisatojen elinympäristöstä. Kuntien kaavoituslautakuntien jäsenillä on valtaa enemmän kuin kansanedustajilla.Kaavoituskysymykset ovat myös kuuma keskustelunaihe julkisuudessa, mutta keskustelun aiheet näyttävät isossa kuvassa detaljeilta. Isot ratkaisut syntyvät kaikessa hiljaisuudessa.Uhkia ajatellaan paljon enemmän kuin ratkaisuja. Esimerkiksi Helsingissä suositun Kivinokan varjelu suunnitellulta noin 2500 asukkaan asuinalueella sai suurta huomiota, mutta ei se tapa, miten ristiriita ratkaistiin: Lautakunnassa päätettiin vastoin virkamiesten kantaa rakentaa metroaseman viereen Herttoniemen teollisuusalueelle asunnot 3500 asukkaalle.Helsingissä oltiin – erityisesti sosialidemokraatit olivat – 1900-luvun lopulla sitä mieltä, että kaupunki on valmiiksi rakennettu ja nyt on naapureiden vuoro. Sitten suunta kääntyi täysin. Nyt Helsinki valmistautuu ottamaan vastaan yli neljännesmiljoonaa uutta asukasta. Sisäänpäin kasvaminen on suuntaus muissakin kaupungeissa.
Aika vähän tästä suunnanmuutoksesta keskusteltiin siihen verrattuna, kuinka valtavat vaikutukset sillä on.
Sysäys suunnan muutokseen tuli asuntomarkkinoilta. Asuminen kahden auton varassa omakotitalossa kaupungin ulkopuolella menetti suosiotaan ja asuminen kaupunkien keskustoissa taas kiinnosti yhä enemmän. Näin tapahtui jokseenkin kaikissa suomalaisissa kaupungeissa ja sama ilmiöhän on läpäissyt koko teollisen maailman.
Vaikka kaupungeissa ollaan kohtalaisen yksimielisiä siitä, että lisää asuntoja pitää kaavoittaa, kovin erimielisiä ollaan käden jäljestä.
Vastakkain on tavoite 15 minuutin kaupungista ja autoon nojaavasta kaupungista. Viidentoista minuutin kaupungissa päivittäiset asiat – lähikauppa, koulu, lähiluonto ja työpaikat – ovat 15 minuutin matkan päässä kävellen, fillarilla tai joukkoliikenteellä. Toisten mielestä kaupunki voi edelleen perustu erillisiin asunto- ja työpaikka-alueisiin ja automatkan päässä oleviin kauppakeskuksiin.Viidentoistaminuutin kaupunki on tiivis, jotta välimatkat ovat lyhyitä, eikä niissä siksi ole tilaa suurelle määrälle autoja. Lopputulos on epäviihtyisä, jos autoille raivataan väkisin tilaa.
Kiistaa käydään siis siitä, kuinka paljon siitä uhrataan autoille ja paljonko tilaa jää jalankululle, oleskelulle, fillareille, sähköpotkulaudoille ja kaupunkipuille.
Suurissa kaupungeissa sunnuntain kuntavaalit ratkaisevat tämän kysymyksen pitkälle tulevaisuuteen.Viihtyisyydestä huolehtiminen on myös hyvää elinkeinopolitikkaa. Uudet luovat elinkeinot hakeutuvat siinne, missä niiden työntekijät haluavat elää.Melkein kaikki suomalaiset kaupungit ovat kasvaneet hallinnollisten rajojensa yli. Ympäryskunnissa on suhteessa paljon enemmän auton omistajia kuin keskuskaupungeissa ja asenteet ovat tämän mukaisia.
Suomesta puuttuu demokraattinen tapa ratkaista kehyskuntien ja keskuskaupungin eturistiriitoja.
Maalaiskunnissa, joissa väkimäärä pikemminkin laskee kuin kasvaa, ei uusien alueiden kaavoitus ole yhtä keskeinen kysymys. Kunnallisvaalit voivat kutenkin olla niiden kohdalla vielä ratkaisevampia.Toiset kunnat menestyvät ja toiset hiipuvat, eikä tätä pysty selittämään millään ulkoisilla tekijöillä. Kyse on paljolti herraonnesta. Uudistuvat ja aloitekykyiset menestyvät, muutoksen jarruttamiseen keskittyvät eivät menesty. Surullinen on sellainen strategia, jossa hiipuva maaseutu pyrkii lykkäämään hiipumistaan myymällä luonnonvaransa halpaan hintaan ja nopeasti.
Turismilla voisi olla Suomessa suuret mahdollisuudet, mutta hakkuuaukeita ja kaivostoiminnan pilaamia järviä ei kukaan tule katsomaan. Suomesta ei pidä tehdä Pohjolan Kongoa.
Maanviljelyn bulkkituotteissa Suomi ei ole järin kilpailukykyinen. Jalostusasteen nostaminen ja laadun kohottaminen tuo elinvoimaa maatalouteen. Suomen valoisa kesän ansiosta marjamme ja puutarhatuotteemme ovat aromaattisia verrattuna etelämpänä kasvatettuihin. Hehtaaria kohden niidet tuottaminen tuo paljon enemmän työtä ja jalostusarvoa.Marjoille, yrteille ja muille puutarhatuotteille ja suomalaisille luomutuotteille pitäisi raivata markkinoita Keski-Euroopassa. Se edellyttää paikallista aloitteellisuutta ja yhteistoimintaa.
Etätyön mahdollisuudet voivat tuoda piristystä maaseudulle, mutta etätöihin hakeutuvat ovat valikoivia. He arvostavat vireää kuntaa, innovatiivista kulttuuritoimintaa ja kaunista ympäristöä.
Vaikka maalaiskunnissa ei tehdä suuria kaavoitusratkaisuja, kylämaiseman parantamiseen kannattaisi panostaa. Uudet ennakkoluulottomat päättäjät ja uudet ajatukset tuovat kuntiin elinvoimaa.Mikään valtion virasto ei pysty valitsemaan menestyjiä kuntia joukosta. Se on kiinni kunnista itsestään ja niiden päättäjistä.Jos et ole vielä äänestänyt, äänestä sunnuntaina.
