Maatalous, ilmasto ja turvepeltojen kohtalo

Karjatalouden siirtäminen EU-aikana pohjoiseen on ollut aluepoliittisesti motivoitua, mutta ympäristö ei siitä kiitä. Kuva: Osmo Soininvaara

Osmo Soininvaara

Yllättävän suuri tunnekuohu syntyi Maria Ohisalon sinänsä paikkansa pitäneestä huomautuksesta, ettei maatalous ole vähentänyt ilmastopäästöjään tällä vuosituhannella juuri lainkaan. Tunnekuohu kertoi viljelijöiden ahdistuneista mielialoista, mutta myös siitä, että ajatellaan, että vastuu ilmastopolitiikassa kuuluu muille.Laskee asian miten hyvänsä, ruuan tuotannon osuus ilmastopäästöistä on merkittävä. Erityisen iso siitä tulee, jos otetaan huomioon sekin, että jos pelto ei olisi peltoa, se olisi metsää.

Ilmastopolitiikan kannalta maataloudessa on korjaamatta matalalla roikkuvia hedelmiä. Tärkein niistä ovat turvemaille raivatut pellot, joihin myös MTK on kiinnittänyt huomiota ja joihin myös Sitran tuore raportti kiinnittää huomiota.

Kun suo on ojitettu ja raivattu pelloksi, kuivilleen jäänyt turve lahoaa hiilidioksidiksi. Sitä on tarjolla todella paljon, noin 200 miljoonan hiilidioksiditonnin verran eli nelinkertaisesti Suomen vuotuisten kasvihuonepäästöjen verran. Ojat pitäisi täyttää ja veden pinta nostaa ennalleen ennen kuin tuo kaikki on lahonnut ilmakehään.Turvepellot muodostavat vain 10 prosenttia peltoalasta, mutta niiden päästöt ovat 60 prosenttia maatalouden kaikista päästöistä. Niistä kun pääsisi, maatalous olisikin sektoreista parhaita.Jos maataloudesta vastaisi yksi Suomen maatalous Oy, sillä ei olisi mitään vaikeuksia luopua turvepelloistaan. Ne kun eivät ole edes kovin satoisia. Mutta monelle yksittäiselle viljelijälle ne ovat hänen ainoat peltonsa.Turvepeltoja raivattiin paljon jatkosodan jälkeen osaksi siirtoväen ja rintamamiesten maatiloja – raivattiin, koska parhaiten viljeltäviksi soveltuva maa oli jo otettu käyttöön.Kun Suomi liittyi EU:hun, maataloustuet muuttuivat tuotteiden hinnoissa maksetuista tuista pinta-alatuiksi. Tämä oli järkevää, koska hintatuki kannusti ylitehokkaaseen viljelyyn, esimerkiksi ylilannoittamiseen. Turvepeltojen osalta hehtaarituki on haitallisella tavalla vääristävää. Hintatuen oloissa suuresta määrästä huonotuottoisia turvesoita olisi jo luovuttu, koska sadot ovat heikkoja. Hehtaarituen ansiosta viljely olisi kannattavaa, vaikka satoa ei tulisi lainkaan.Turvepeltoja raivataan yhä. Niitä ei tarvita viljelyyn, sillä uusi pelto ei oikeuta pinta-alatukeen. Niitä tarvitaan lannan levitykseen. Tämä taas johtuu siitä, että karjataloutta on siirretty pohjoiseen, kauas ruokakasvien käytetyistä pelloista.

Tavalla tai toisella uusien turvepeltojen raivaaminen on saatava loppumaan. Eikö lannasta voisi tehdä biokaasua minkä jälkeen mädätysjäännöksen ravinteetolisivat pienemmässä tilassa ja siten helpommin kuljetettavissa?

Jokin vahva kannustin tarvitaan ohjaamaan turvepeltoja muuhun käyttöön. Ojat pitäisi tukkia ja pellot metsittää tai ottaa kosteikkoviljelyyn.Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa Maria Ohisalo halusi kääntää maataloustukea enemmän kasvinviljelyn suuntaan. Se on pitkä ja kivinen tie, mutta sille tielle kannattaa lähteä.Moni maatalouden edustaja pitää maataloustukia ruuan syönnin tukena. Näin ajatellen tuet syrjivät räikeästi kasvissyöjiä ja suosivat lihan ja maitotuotteiden syöjiä.Peräti 70 prosenttia peltoalasta tuottaa rehua, mikä tarkoittaa, että hehtaarituesta menee liha- ja maitotuotteisiin 70 % ja 30 % ihmisravinnoksi tarkoitettuun kasvintuotantoon. Tämäkään ei riitä. Tukea tulee lisää, kun pellon annit syötetään ihmisten sijasta eläimille.Olisi tasapuolisempaa tukea rehua ja leipäviljaa samalla hehtaarituella antamatta enää lisätukea rehulle eläintukien kautta.

Syöjiä ajatellen tämäkään ei olisi tasapuolista. Tasapuolista olisi tukea itse ravintoa kilokalorien ja valkuaisainekilojen suhteessa. Se olisi jättimäinen muutos.

EU:n maataloustuissa pitäisi siirtyä eläintuotannon tuesta kasvistuotannon tukeen, jolloin eläintuotantoa siis kuitenkin tuettaisiin rehun tuotannon kautta.Kivinen tämä tie kuitenkin olisi. Maataloudessa liikkuvasta rahasta 60 prosenttia pyörii eläintuotannon ympärillä. Isku kohdistuisi pahasti pohjoisempaan Suomeen, sillä nautakarjatalouteen kohdistuvilla eläintuilla tuetaan nimenomaan siellä, sillä pohjoisemmassa Suomessa nurmi tuottaa suhteellisesti paremmin kuin vilja.Karjatalouden siirtäminen EU-aikana pohjoiseen on ollut aluepoliittisesti motivoitua, mutta ympäristö ei siitä kiitä. Olisi parempi harjoittaa karjataloutta ja kasvinviljelyä suunnilleen samoilla alueilla. Ei tarvitsisi levittää lantaa suopelloille. Tulee myös hyvin kalliiksi keskittää tuotantoa sinne, missä luonnonolot ovat ankarimmin sitä vastaan. Tämä on osa Suomen kestävyysvajetta. Muutos voi tulla kuitenkin markkinoiden kautta niin kuin päästöoikeuksien nopeasti kohonnut hinta lopetti käytännössä suurimittaisen turpeen polton, mistä ei olisi saatu poliittista päätöstä aikaan mitenkään.Sekä lihaa että maitoa voidaan tehdä laboratorioissa, lihaa soluviljelminä ja maidon kaltaista tuotetta mikrobien avulla bioreaktoreissa. Molemmat ovat vasta kokeiluvaiheessa. Singaporessa myydään jo tehtaassa valmistettua broilerin lihaa ja Yhdysvalloissa laboratoriomaidosta valmistettua jäätelöä.Jos näissä saavutetaan läpimurto, se voi skaalautua sosiaalisia seurauksia ajatellen liiankin nopeasti.

Laboratorioliha ei syrjäytä lihaa kaikessa kulutuksessa eikä laboratoriomaito kelpaa korvaamaan maitoa kaikissa sen käyttömuodoissa, mutta suuressa osassa kuitenkin.

Pitäisi siis miettiä maataloutta kotieläintuotannon jälkeen.Rehun sijasta voidaan viljellä energiakasveja, minkä lisäksi huonoimmat pellot voisi metsittää. Nopeakiertoisia energiakasveja tarvitaan, koska metsien kasvu on ilmasto-ongelmaa ajatellen liian hidasta.Metsään verrattuna energiakasvien viljelyllä on se hyvä puoli, että niiden kiertonopeus on paljon suurempi kuin metsien. Lisäksi peltomaisemat säilyvät, joskin vähän muuttuneina.Työtä se tuottaa kuitenkin paljon vähemmän.Koska Suomen maatalous on niin tukiriippuvaista, se on vain vähän markkinaohjautunutta. Markkinatkin ohjaisivat tuotantoa poliittisia päätöksiä paremmin, mikä nähtiin suurimittaisen turpeen polton loppumisena.