Onko Suomi ilmastohätätilassa, ja mitä sitten?

Olemme päättäneet yhdessä, että ilmastotoimilla on kiire. Nykytilanteessa meillä on tarve rakentaa puhdasta energiantuotantoa nopeasti. Hankkeita on saatava käyntiin pian, jotta saamme pienreaktoreita mahdollistamaan Suomen hiilineutraaliustavoitetta, kirjoittaa Rauli Partanen.

1.12.2021 | Puheenvuoro

Kuva: CC

Paljon on puhuttu ilmastohätätilan julistamisesta. Ilman varsinaista hätätilaakin Suomen nykyiset tavoitteet, hiilineutraalius 2035 mennessä ja hiilinegatiivisuus pian sen jälkeen, vaativat aika tavalla uutta ajattelua. Miltä tämä hätätila tai uusi ajattelu voisi näyttää ydinvoiman kannalta?

Ydinvoiman lisärakentamista vastustetaan usein kahdella argumentilla: ”Ydinvoima on liian hidasta, ratkaisut tarvitaan nyt heti” ja ”Ydinvoima on liian kallista”. Tätä selittävät luvittamisen ja rakentamisen hitaus ja korkojen kertyminen.

Näihin syihin voimme tahtoessamme vaikuttaa. Nykytilanteessa meillä on kiire ja tarve rakentaa puhdasta ja toimitusvarmaa energiantuotantoa nykyistä nopeammin.

Nykyinen ydinvoimalainsäädäntö ja lupakäytännöt ovat perua ajalta, jolloin päästöjen vähentäminen ei politiikassa ja päätöksissä näkynyt. On siis perusteltua tarkastella niiden tarkoituksenmukaisuutta tässä uudessa tilanteessa.

Suomi tarvitsee tuoreiden tiekarttojen mukaan valtavasti uutta puhdasta energiantuotantoa vuoteen 2050 mennessä, enemmän kuin Suomen nykyinen sähkönkulutus on. Valtaosan siitä olisi hyvä olla myös toimitusvarmaa. Kysyntää tulee myös sekä puhtaalle kaukolämmölle että teollisuuden prosessihöyrylle, johon soveltuvat mainiosti uudentyyppiset pienreaktorit.

Periaatepäätös eduskunnalta

Nykyisellään käytännössä kaikki reaktorit (pois lukien ei-kaupalliseen käyttöön tarkoitetut pienet tutkimusreaktorit) vaativat eduskunnalta periaatepäätöksen rakentamiselle.

Periaatepäätöksen hakeminen ja hakemuksen valmistelu ovat useiden vuosien ja hyvinkin kymmenien miljoonien eurojen urakka. Tarvitaan reaktoreiden alustava turvallisuusarvio STUK:lta, YVA-selvitykset, sijoituspaikan haarukoinnit ja päättäjien lobbaaminen hankkeen tarpeellisuudesta.

Yksi varteenotettava ehdotus onkin jonkinlainen yleinen periaatelupa pienreaktoreille.

Tällä etukäteen tehtävällä investoinnilla saa käytännössä arpalipun siihen, että saako kyseinen yritys investoida puhtaaseen energiantuotantoon Suomessa. Viimeisen parin vuosikymmenen aikana arpalipun voittomahdollisuus on ollut karkeasti kolikonheitto. Vuonna 1993 viidennen ydinvoimalan rakentamislupa jäi saamatta, kun silloinen kansanedustaja Matti Vanhanen laati asiasta ponnen.

2000-luvun alussa OL3 sai luvan. Valitettavasti tässä vaiheessa länsimaat olivat jo menettäneet ydinvoimarakentamisen osaamisen ja toimitusketjut, joten ne piti rakentaa uudelleen. Niinpä OL3 alkaa tuottaa sähköä ensi vuonna, 13 vuotta aikataulusta jäljessä.

Vuonna 2010 puolestaan oli haussa kolme lupaa. Fennovoima ja TVO saivat luvan, mutta Fortum jäi ilman. TVO:n lupa jouduttiin sittemmin laittamaan takaisin pöytälaatikkoon Olkiluoto kolmosen viivästymisen vuoksi.

Fennovoima joutui saksalaisen E.Onin lähdettyä hankkeesta vaihtamaan reaktoria ja E.Onin tilalle osa-omistajaksi tuli venäläinen Rosatom. Tällöin periaatelupa jouduttiin periaatteessa hakemaan vielä uudestaan, ja paljon jo tehtyä luvitustyötä ja valmistelua menetettiin.

Etenkin pienempien reaktoreiden kohdalla on kohtuutonta olettaa, että energiayhtiö sijoittaa kymmeniä miljoonia arpalippuun, jolla ehkä saa luvan rakentaa reaktorin. Reaktorin hinta ei välttämättä ole paljoa tätä arpalippua korkeampi, tai ainakaan lähimainkaan isojen laitosten luokkaa.

Tässä ei myöskään ole periaateluvan tarkoituksen näkökulmasta järkeä, sillä se on tarkoitettu valtion kannalta merkittävien ydinhankkeiden pohdintaan yhteiskunnan kokonaisedun kannalta.

Onko paikallisen teollisuuslaitoksen tai kaukolämpöverkon puhdistaminen päästöistä todella valtakunnallisen, perinpohjaisen pohdinnan paikka? Vai riittääkö että kunta hyväksyy ajatuksen?

Yksi varteenotettava ehdotus onkin jonkinlainen yleinen periaatelupa pienreaktoreille. Tällöin eduskunta kävisi yhteiskunnan kokonaisetuun liittyvän keskustelun pienreaktorien osalta vain kerran. Käytännössä se vastaisi siis yksinkertaiseen kysymykseen ”halutaanko Suomen ilmastotyöhön mukaan myös pienet ydinvoimalat?”

Jos vastaus on kyllä, ei yksittäisille hankkeille enää tarvitsisi uutta eduskunnan lupaa. Toki sijoituspaikkakunnan lupa, YVA ja STUKin puoltava lausunto turvallisuudesta niin reaktorin kuin operaattorinkin osalta olisi edelleen tarpeen, mutta nyt niihin ei tarvitsisi investoida merkittävästi ennen mitään tietoa poliittisesta luvasta.

Mikäli vastaus olisi ei, voitaisiin Suomessa käytännössä lopettaa pienreaktoreista ja niiden mahdollisuuksista puhuminen ainakin toistaiseksi. Samalla voitaisiin lopettaa myös puheet ilmastohätätilasta, tarvittavista uhrauksista tai päästövähennysten kiireellisyydestä ja tärkeydestä. Jos minkäänlaisia järkeviäkään muutoksia ei olla valmiita tekemään tärkeän päästövähennyskeinon kohdalla, ei meillä selvästikään ole suurta kiirettä tai hätää.

Luvitus, lisensointi ja vaatimukset

Periaateluvan lisäksi myös muita muutoksia tarvitaan, jotta pienreaktorit saadaan kustannustehokkaasti ja nopeasti mukaan päästövähennysten keinovalikoimaan. Sääntelyn tulee esimerkiksi mahdollistaa ydinvoiman hyödyntäminen uusissa käyttökohteissa ja uusilla liiketoimintamalleilla.

Järkevää voisi olla myös se, että laitosten luvituksessa Suomeen voitaisiin hyödyntää muiden maiden luvitustyössä käytettyjä aineistoja, ja kenties toisin päin.

Sellainen on myös komponenttien ja reaktoreiden vaatimusten ja hyväksyntäprosessien saaminen muuta vaativaa teollista toimintaa vastaavaksi. Nykyisin ydinlaitosten komponentit ovat usein järkyttävän sääntelyn ja paperipinon takana ja maksavat jopa tuhansia kertoja laadukkaita, esimerkiksi öljy- ja kaasuteollisuudessa standardoituja komponentteja enemmän.

Ei siksi, että ”ydinkomponentit” olisivat laadukkaampia, vaan siksi, että niiden kelpoistamiseen ja luvittamiseen liittyy uskomaton määrä byrokratiaa, vaatimuksia ja paperityötä. Juuri kukaan tavarantoimittaja ei halua sellaiseen edes ryhtyä, vaikka tuotteen hinnan saakin määritellä lähes mielivaltaisesti.

Olisi myös järkevää, että laitoksen ympärille tulevan suojavyöhykkeen ja varautumisalueen koko määriteltäisiin laitoksen ominaisuudet huomioiden. Nykyään näin ei ole, vaan alue on määritelty kiinteäksi sillä ajatuksella, että rakennetaan iso ydinvoimala tekemään sähköä keskelle ei-mitään.

Järkevää voisi olla myös se, että laitosten luvituksessa Suomeen voitaisiin hyödyntää muiden maiden luvitustyössä käytettyjä aineistoja, ja kenties toisin päin. Tämä vähentäisi merkittävästi luvitukseen tarvittavaa työtä ja kustannuksia.

Aikataulu

Olemme yhdessä päättäneet, että ilmastotoimilla on kiire. Niinpä myös yllä mainituilla muutoksilla on kiire. Jotta pienreaktorit ovat mukana mahdollistamassa Suomen hiilineutraaliustavoitetta 2035, tulee hankkeita saada käyntiin pian.

Energiateollisuuden tuoreessa muistiossa sanotaan, että ”tämä edellyttää pienreaktoreita koskevan säännöstön ripeää kehittämistä ja valmistumista vuoden 2023 aikana.” Kiireellisimpänä mainitaan yleinen periaatelupa pienreaktoreille, sillä nykyisellään se tekee pienet hankkeet käytännössä mahdottomiksi edes aloittaa. Vuosi 2023 on vain reilun vuoden päässä. Nyt on kiire.

Rauli Partanen
Kirjoittaja on energia-asiantuntija ja tiedekirjailija.

1.12.2021 10:25

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti