Miehistä puhumisen sietämätön vaikeus

Miehet ovat puheissa joko syrjäytymisvaarassa olevia ahdistavan miehenmallin murskaamia alkoholiongelmaisia mielenterveyspotilaita tai sähköautoista, lähijunista, metsästyksesta tai kalastuksesta kiinnostuneita. Entä jos ei ole kumpaakaan, pohtii Tuomas Saloniemi puheenvuorossaan.

29.12.2021 | Puheenvuoro

Kuva: Peggy&Marco Lechmann-Anke/Pixabay

Vihreiden puheenjohtaja Iiris Suomela antoi joulun alla Iltalehdelle haastattelun, jossa hän toisti vihreiden sosiaalipoliittisia linjoja sekä muutamia yleisesti tiedettyjä sosiaalipuolen oppeja. Mielenterveysongelmat koskevat eritoten miehiä, miessukupuoli nostaa syrjäytymisriskiä ja niin edelleen. 

Silti monet, minäkin, hätkähtivät haastattelua. Kuka mistäkin syystä; Twitterissä valloillaan oli pahanilkinen väärinymmärtäminen ja suoranainen herjaaminen. Haastattelu on toki aina haastattelu jossa isompi tekijä on kirjoittaja kuin haastateltava. Ja jos ei pidä vihreiden politiikasta tai maailmankatsomuksesta, koko haastattelu oli varmasti yhtä pöyristymisen juhlaa lukea. 

”Isoin ongelma on että tällä yritetään ihan ääneenlausutusti saada uusia äänestäjiä. ”

Mutta silti on totta, että vihreiden miessuhde on sellainen, josta esimerkiksi minun on hyvin vaikea löytää itseäni. Tämä ei välttämättä johdu siitä, että miehiä vihreässä puheessa määritellään valitettavan usein erilaisten kauheiden attribuuttien ja negaatioiden kautta. Isoin ongelma on että tällä yritetään ihan ääneenlausutusti saada uusia äänestäjiä.

Se porukka miehistä jolla menee huonosti ei hyvin todennäköisesti äänestä ketään. Siksi miesten ongelmista puhuminen on arvokasta, mutta sitä kannattaa tehdä näiden ongelmien takia. Ei siksi että sillä saataisiin uusia äänestäjiä. 

Vihreissä (ja sen liepeillä) olen aistinut tietynlaisen miessuhteen polarisoitumisen. Toisaalta on se murskaamisen tarvitseva patriarkaatti joka fiksaa lasikattoja, asustelee salaseuroissa ja pitää maailmaa taantumuksen alla. Toisaalta on sitten se jonkinlainen stereotyyppinen rassukkamies jonka ahdistava miehen malli on ahdistanut ja joka täytyy pelastaa

”Mutta entäs me tavalliset miehet joilla menee ihan hyvin? No, me emme tarvitse erityisesti mitään. ”

Mutta entäs me tavalliset miehet joilla menee ihan hyvin? No, me emme tarvitse erityisesti mitään. Ihan oikeasti. Minä teen tavallisia miesasioita: käyn töissä, juon olutta, suhtaudun Natoon positiivisesti ja niin edelleen. Äänestän kohtuullisen usein vihreitä, mutta en siksi että vihreät ovat huolissaan erityisesti miehistä, vaan siksi että puolueen ja ehdokkaan maailmankuva vastaa usein riittävän tarkasti omaani.

Jaakko Mustakallio kertoi taannoin varapuheenjohtajakampanjassaan, että hänen mielestään vihreissä puhutaan miehistä väärin. Olen samaa mieltä. Lääkkeeksi Mustakallio kuitenkin esitti että vihreiden pitäisi puhua miehiä kiinnostavista aiheista kuten lähijunista, metsästyksestä, sähköautoista ja kalastuksesta.

Vaikka minua kiinnostaisi joku näistä teemoista, niin miksi minä haluaisin näistä puhuttavan politiikassa? Poliittinen keskustelu on tarpeen ainoastaan silloin jos puheella on poliittinen tarkoitusperä. Ei minua huvita jutella lähijunista yleisesti. Minulla on mielipiteitä raideverkoston kehittämisestä ja esimerkiksi EU:n neljännen rautatiepaketin implementoinnista, mutta jos haluan keskustella yleisesti lähijunista, löytyy siihen politiikkaa paljon parempia foorumeita. 

Tässä miehisyyteni on latistettu sitten toisesta suunnasta. Toisaalta en ole syrjäytymisvaarassa oleva ahdistavan miehenmallin murskaama alkoholiongelmainen mielenterveyspotilas, mutta ei minua kiinnosta myöskään lähijunat, metsästys tai kalastus. Molemmat olettamukset tuntuvat lähinnä karikatyyreilta kaikista niistä miehistä jotka tunnen.

Tunnen toki kalastavia vihreitä. Jotkut heistä ovat löytäneet esimerkiksi virtavesistä leikkauspinnan jossa oma harrastus ja politiikka yhdistyvät. Mutta harva.

Tämän sukupuolipuheen yhtenä riskinä on, että tässä kritiikissä tulee helposti kiistäneeksi sen että sukupuolilla on eroja. Ja Suomelan haastattelussa esittämät huomiot ovat ihan joka ainoa täysin tosia.

Ehkä kannattaisi harkita että poikien pelastamisen sijaan ratkottaisiin näitä esillenostettuja ongelmia? Että koko homman keskiöön ei olisikaan nostettu mies tai poika, vaan lähijunaverkosto, huonompi koulumenestys tai mielenterveysongelmien kasautuminen?

Marraskuun liike oli suomalaisen sosiaalipoliittisen toiminnan ja näkökulman mullistus joka auttoi asunnottomia, alkoholisteja, vankeja ja mielenterveyskuntoutujia. Vaikka suurin osa näistä oli miehiä, marraskuun liike puhui yhteiskunnan sosiaalisista ongelmista Ei miesalkoholisteista, miesvangeista tai miesasunnottomista. 

Tuomas Saloniemi
Kirjoittaja on viestintäalan yrittäjä.

29.12.2021 10:38

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

3 Kommentit

  1. Erinomainen kirjoitus. Luontokato-, ilmasto- ja tasa-arvosyistä usein vihreitä äänestävänä toivoisin tasa-arvoasioissa huomion kiinnittyvän pikemminkin asioihin kuin sukupuoleen.

    Esimerkiksi palkkatasa-arvo saavutetaan yleisiin palkanmääräytymisperusteisiin puuttumalla ja edellyttämällä myös ay-liikkeeltä aitoa ammattien arvostukseen liittyvää solidaarisuutta.

    Olen joskus jo ammoin kiinnittänyt huomioni lukioiden tyttöistymiseen mutta en ole pitänyt ongelmaa sukupuoleen liittyvänä vaan peruskoulun jonkunmoisena vinoutumana tavalla, mikä indikoivasti ilmentyy sukupuolivinoumana. Toisin sanoen joku sukupuoleen korreloiva tekijä vaikuttaa, ei sukupuoli sinänsä, minkä tekijän myös ”poikamaiset” tytöt kohtaavat. Ettei lukion sukupuolijakauman vinouman syiden selvittämiseen ole kiinnitetty suurempaa huomiota on selvä koulutuksen demokraattisen ohjauksen ongelma.

    Ylipäätään sukupuolijakaumien tutkiminen ongelmien indikoijana on hyödyllistä. Vanha tuntemani aineisto osoitti miesten ajavan selvästi naisia useammin kohtalokkaita suistumisonnettomuuksia. Syyksi löytyi, että miehet olivat suistuessaan usein kännissä. Kaikki miehet eivät aja kännissä, joten suistuminen liittyy pikemminkin alkoholiin kuin mieheyteen.

    Mieheyteeni ei kuulu reuhtominen maastopyörällä luontoduudsonina metsäpohjaa pilaten tai kalastaminen ja metsästäminen; pyyntiviettini kohdistan mieluummin humaanimmin. Mutta ahdistun sellaisesta pintapuolisesta yhteiskuntaselityksestä, missä kaikki paha juontuu kapitalistisesta patriarkaatista. Kapitalistinen patriarkaatti on liian usein ”juutalaisiin” tai ”kommunisteihin” verrattava yleisselitys, mikä siirtää vastuun kansalaisilta nimetylle viholliselle.

    Erityisesti joissain osakulttuureissa patriarkaatti vielä jyllää mutta kapitalisti on ehkä useimmiten tarpeiden täyttäjä kuin niiden luoja. Demokraattisen poliittisen liikkeen tärkeä tehtävä onkin tunnistaa kansalaisille hyödylliset tarpeet ja vaikuttaa yhteiskuntaan näiden tarpeiden suuntaan.

    Tasa-arvo ei ole yksinomaan lainsäädäntökysymys. Kulttuurimuutokset ovat hitaita. Vaalijärjestelmämme on vuodesta 1906 lukien sallinut eduskuntavaaleissa naisille yhtäläisen äänioikeuden sekä vaalikelpoisuuden miesten kanssa. Aluksi vaaleissa käytettiin lyhyitä ehdokaslistoja, jotka ehkä painottivat miehiä, mutta 1950-luvun lopulta otettiin käyttöön yhden ehdokkaan listat. Tästä huolimatta tasa-arvo on toteutunut vasta nyt eduskunnan sukupuolijakaumassa. Mikään voima ei ole kuitenkaan estänyt äänestämästä salaisissa vaaleissa naisehdokkaita. Hallituksessa on nyt naisvalta ja hyvä niin, mikään ei estä ministereitämme hallitsemasta viisaasti.

  2. Hyvin kirjoitettu. Miesten kosiskelu puhumalla stereotyyppisistä ”äijäjutuista” on vähän samaa kuin yritettäisiin houkutella naisäänestäjiä puhumalla meikkaamisesta, muodista ja ruoanlaitosta.

    Ylipäätäänkin koen vähintäänkin myötähäpeää aina, kun vihreät yrittävät todistella että on heillä miehiäkin mukana hääräämässä. Esimerkiksi Verden podcastissa jokin aika sitten. Tällöin kaavaan kuuluu, että paneelien tai keskustelujen miesosallistujat aloittavat tunnustamalla syntinsä, eli sen että syövät lihaa ja ajavat autolla, ilmeisesti koska ovat miehiä ja heiltä sitä odotetaan. Muutenhan emme tietäisi, että miesoletettu on oikeasti mies!

  3. Tarpeellinen ja hyödyllinen keskustelunaihe, aivan kuten Nalle Puh toteaa hunajapurkeista.

    Minä, taiteen ammattilainen, pedagogi ja humanisti, en äänestä Iiris Suomelaa tai hänen kaltaisiaan, koska hänen argumentaationsa on vaillinaista, suppeaa ja logiikkansa pettää. Hän edustaa tyypillisesti kapeaa idealistista näkökulmaa, josta puuttuu kokemuksen tuoma laaja-alainen realismi. No, aika parantaa sairaudesta nimeltä ”nuoruus”.

    Olen kyllä vastaavaan törmännyt koko ikäni naisyhteisöissäni, ei tässä mitään uutta ole. Onneksi löytyy terveempiäkin ajattelijoita nais-yhteisöistä.

    Tilastoja katsellessa vaikkapa masennus- tai syömisongelmat näyttävät kyllä kasaantuvan naisille. Keski-ikäiset naiset napsivat onnellisuuspillereitä ja juoksevat muotiterapioissa – tätä kutsutaan hoitoon hakeutumiseksi. Miesten tyypillinen reagointi on erilaista, mutta en väittäisi ongelmien olevan suurempia. Miehet lähtevät tyypillisesti kyllä mieluummin kalaan, urheilemaan tai muuhun vastaavaan toimintaan kuin ”terapiaan”. Ja aivan yhtä hyvin voisi todeta naissukupuolisten iiris-suomeloiden nostavan miessukupuolisten terveysriskiä – joillakin jopa verenpaine voi nousta. Ja toisia naurattaa.

    Asiat asioina. Kuulostaa terveeltä.

Lähetä kommentti