Edessä entistä eurooppalaisempi Nato

Venäjän roistomainen hyökkäys päättäväisesti ja sisukkaasti puolustautuvaa Ukrainaa vastaan jatkuu jo kolmatta viikkoa. Euroopassa käydään nyt täysimittaista sotaa, jossa panssarivaunut jylisevät, singot ärjyvät, tykistö jauhaa ja kaatuneet lasketaan tuhansissa. 

Tällaisen sodan tässä mittakaavassa ei pitänyt enää olla edes mahdollinen, ei ainakaan Euroopassa. Näin arvioitiin kylmän sodan päättymisen jälkeen useissa Euroopan maissa, joissa asevoimien kokoa karsittiin reippaasti ja hankintoja ja osaamista suunnattiin kriisinhallintaa ja epäsymmetrisiä konflikteja silmällä pitäen. 

Nyt on toinen ääni kellossa. Venäjän voimatoimet Georgiasta alkaen ja erityisesti Krimin valtaus herättelivät jo Länsi-Euroopassa ja Natossa pohtimaan ja lisäämään puolustuspanostuksia muuttuvassa maailmassa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on kuitenkin laittanut tässä kehityksessä uuden vaihteen silmään. 

Järeimmästä liikkeestä ilmoitti Saksa. Liittokansleri Olaf Scholz linjasi massiivisesta 100 miljardin euron lisärahasta maan puolustukseen. Saksa nostaa myös puolustusmäärärahansa pysyvästi Naton edellyttämään kahteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Euroopan johtava talousmahti on jatkossa sotilaallisesti itsensä kokoinen.

Puolustuskyky ei tietenkään ole lopulta euroja, vaan varusteita, kalustoa ja osaavia ihmisiä. Kyvykkyyden rakentaminen ottaa aikansa, käytännössä vuosia. Nato on Euroopan puolustuksen kivijalka, mutta nykyisellään Naton riippuvuus Yhdysvalloista on selkeä.

Kehitys, jossa sekä Nato että EU vahvistuvat ei ole mitenkään poissulkevaa, vaan toisiaan täydentävää.

Esimerkiksi brittiläisen IISS-ajatuspajan raportti vuodelta 2019 maalasi karun kuvan siitä, miten Nato pärjäisi ilman amerikkalaisia. Sama raportti tosin Ukrainassa nähdyn myötä yliarvioi Venäjän asevoimien suorituskykyä reippaasti. Ukrainan sodan myötä koetun herätyksen myötä tilanne kuitenkin muuttuu tulevaisuudessa. 

Naton eurooppalainen pilari vahvistuu. Yhdysvallat ei ole menossa Euroopasta mihinkään, ja hyvä niin. Naton vahva transatlanttinen luonne säilyy jatkossakin. 

Silti on ollut jo pitkään selvää, että eurooppalaisten hartioiden on kannettava maanosan turvallisuudesta jatkossa enemmän vastuuta Tyynenmeren suunnan painottuessa Yhdysvaltojen näkökulmassa. Nyt näin myös alkaa tapahtua.

Toki Ukrainan sota on nostanut myös päättäväisesti linjansa löytäneen Euroopan Unionin uuteen asemaan turvallisuuspoliittisena yhteisönä. Konkreettinen EU-puolustusyhteistyö saa sekin nyt vauhtia, ja esimerkiksi siihen aiemmin varautuneemmin suhtautuneissa Ruotsissa ja jopa Tanskassa on löytymässä uutta intoa asiaan. 

Kehitys, jossa sekä Nato että EU vahvistuvat ei ole mitenkään poissulkevaa, vaan toisiaan täydentävää. Mikään EU-puolustus ei siis ole korvaamassa Natoa eikä päällekkäisiin rakenteisiin ole minkäänlaista kiinnostusta. EU:n avunantolauseke 42.7 on erittäin tärkeä mekanismi, mutta ei missään määrin Natoa vastaava yhteisen puolustuksen järjestely. Naton merkitystä korostaa myös brexit, jonka myötä eurooppalaisen puolustuksen kannalta keskeinen Iso-Britannia on unionin ulkopuolella.

Tulevaisuudessa Nato on nykyistä sekä eurooppalaisempi että vahvempi liitto, jossa sen eurooppalaiset jäsenvaltiot kantavat nykyistä suuremman vastuun yhteisen maanosamme rauhasta.

Ukrainan sota on johtanut Suomessa ja Ruotsissa Nato-kannatuksen rakettimaiseen nousuun. Se on erittäin ymmärrettävää. 

Silti Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisia valintoja ei pidä tehdä niinkään reaktiona akuuttiin kriisiin. Valinnat on tehtävä aikaa kestävästi, ja suhteessa arvioituun turvallisuusympäristön kehitykseen – jota Putinin valmius ja halu sotia kovallakin hinnalla tietysti nyt rajusti määrittää. 

Kehitykseen liittyy tietysti valtavasti epävarmuutta. Se on kuitenkin selvää, ettei luottamus Venäjään ole palaamassa pitkään aikaan. Ukrainan aiheuttamista mittavista tappiosta huolimatta Venäjän sotilaallinen uhka on olemassa ja Euroopan demokratiat varustautuvat nyt uudella otteella puolustamaan arvojaan. 

Siinä tärkein instituutio on Nato. Tämän kehityksen myötä Suomen ja Ruotsin jääminen Naton ulkopuolelle asettuisi entistäkin erikoisempaan valoon.

Tulevaisuudessa Nato on nykyistä sekä eurooppalaisempi että vahvempi liitto, jossa sen eurooppalaiset jäsenvaltiot kantavat nykyistä suuremman vastuun yhteisen maanosamme rauhasta. Meidän luonteva ja turvallinen paikkamme on olla mukana jäsenenä kehittämässä Natoa ja Euroopan puolustusta yhdessä liittolaistemme kanssa.