Euroopalla on edessä valtava energiamurros

Venäjä on antanut Euroopalle niin vahvan opetuksen energiariippuvuuden kiroista, että EU haluaa tosissaan eroon riippuvuudestaan venäläisestä energiasta.

Muutos on valtava. Pelkästään EU:hun tuodun venäläisen maakaasun energiasisältö vastaa puolta EU:n sähköntuotannon energiamäärästä.

Lopputulos ei voi olla, että Venäjä myy öljynsä, kivihiilensä ja kaasunsa muualle ja Eurooppa ostaa vastaavat tuotteet muualta. Silloin vain kasvavat kuljetuskustannukset ja kuljetuksista aiheutuvat haitat.

On päästävä eroon riippuvuudesta fossiilienergiasta ylipäänsä.

Onneksi sekä tuuli- että aurinkosähkön hinta on alentunut voimakkaasti. Suomessa on edellytyksiä tuottaa tuulisähköä huomattavasti enemmän kuin sähköä maassa nyt kulutetaan.

Vastaavasti Espanjassa aurinkosähkö on halvempaa kuin mikään sähkö Suomessa, mikä voi myös houkutella energiavaltaista teollisuutta sinne. Pohjois-Afrikasta voi muodostua merkittävä aurinkoenergian tuotantoalue.

Sähkön hinta tulee olemaan välillä lähellä nollaa ja välillä se taas tulee olemaan hyvin kallista.

Tiheästi asutun Keski-Euroopan ei ole yhtä helppoa tuottaa sähköään ilman fossiilisia, mutta se voi saada sitä etelästä ja pohjoisesta.

Tuuli- ja aurinkosähkön ongelmana on sääriippuvuus. Sähköä tarvitaan myös tyyninä ja pilvisinä päivinä. Tarvitaan kulutusjoustoja, minkä lisäksi sähköä on opittava varastoimaan.

Yksi vaihtoehto on rakentaa Eurooppaan todella vahva sähköverkko. Jossain päin tuulee aina. Jotkut suunnittelevat suprajohtavaa sähkönsiirtoa Pohjois-Afrikasta Keski-Eurooppaan, mutta nämä ratkaisut ovat todella kalliita.

Suomessa tuulivoimalupia on haussa sadan tuhannen megawatin nimellistehon verran, kuusi kertaa enemmän kuin nykyinen sähkön maksimikulutus talven kylmimpinä päivinä. Ne eivät voi läheskään kaikki toteutua yhtä aikaa, mutta paljon on tuulivoimaa tulossa.

Sähkön hinta tulee olemaan välillä lähellä nollaa ja välillä se taas tulee olemaan hyvin kallista. Osa sähkön kulutuksesta on sellaista, ettei sitä voi siirtää. Huomattava osa taas on sellaista, että sitä voi lykätä tunnilla tai parilla, jos sähköstä on pulaa ja sen hinta on siksi korkea.

Olisi hyvä, jos tuntihintainen sähkö olisi sähkösopimusten päämuoto, sillä jos sähkö on kuluttajalle aina samanhintaista, ei ole motivaatiota ajoittaa sen käyttöä halpoihin tunteihin. Kuluttajan ei silloin tarvitsisi kytätä sähkön hintaa. Tarjolle tulisi tekoälytuotteita hintaa vahtimaan.

Taloudellisia kohtuuttomuuksia vastaan tulee olla tarjolla suojautumismekanismeja, jotka eivät kuitenkaan saa olla sellaisia, ettei sähkön säästäminen kalliin sähkön aikana kannata.

Sähkön varastointiin on monia kilpailevia tekniikoita, kuten pumppuvoimaloita, joissa vettä pumpataan halvan sähkön aikana ylös ja lasketaan kalliin sähkön aikana turbiinien läpi alas. Ne sopivat vuoristoiseen Sveitsiin, mutta Suomessa ne jäävät marginaaliseksi ratkaisuksi. 

Jotkut luottavat siihen, että akuista tulee niin halpoja, että ne ratkaisevat sähkön varastoinnin. Voi olla, että tulevaisuudessa on käytössä vaikkapa halpoja natriumakkuja, joihin ei tarvita harvinaisia metalleja, mutta tähän ei voi luottaa.

Vetyteknologia ainakin toimii. Sähkön avulla hajotetaan vettä vedyksi ja hapeksi ja vetyä käytetään joko sellaisenaan tai tehdään siitä synteettisiä polttoaineita. Synteettisissä polttoaineissa on se hyvä puoli, että ne soveltuvat korvaamaan fossiilisia polttoaineita olemassa olevassa kapasiteetissa.

Aurinkosähkön siirto Pohjois-Afrikasta Eurooppaan sujuu yksinkertaisemmin polttoaineeksi jalostettuna kuin sähköjohtoja pitkin.

Suuria teollisia vetyhankkeita on tekeillä ainakin kaksi. Raahen terästehtaan siirtyminen raudan pelkistämiseen hiilen sijaan vedyllä veisi yhden ison ydinvoimalaitoksen koko tuoton tai vaihtoehtoisesti Suomen kaikkien nykyisten tuulivoimaloiden tuoton. Neste suunnittelee öljynjalostuksessa tarvitsevansa vedyn tuottamista sähköstä elektrolyysillä.

Energiajärjestelmän tarvitsema mullistus taitaa olla liian iso toteutettavaksi markkinaehtoisesti. Markkinatoimijoita on liian vähän ja ne ovat liian heikkoja.

Muutos on valtava ja siksi myös kallis. Vetykapasiteetti maksaa nyt noin 2 M€/MWh, eli jos kapasiteettia rakennettaisiin 10 000 MW, hintalappu olisi nykyhinnoin noin 20 miljardia euroa. Ei se kuitenkaan niin kallista ole, jos sitä verrataan puolustusmenoihin. Turvallisuusinvestoinnistahan tässäkin on kyse.

Hintalappu laskee tuulivoiman tavoin roimasti, kun siirrytään sarjatuotantoon.

Elektrolyysissä syntyy runsaasti hukkalämpöä. Siksi nämä laitokset tulisi sijoittaa kaukolämpöverkon äärelle. Raahen tehtaan tarvitsema vety pitäisi tehdä Oulussa. Vedyn siirtäminen on helpompaa kuin lämmön siirtäminen.

Biomassallakin on jokin rooli uusiutuvassa energiassa, mutta se on jäämässä pienemmäksi kuin aiemmin luultiin. Biokaasua voidaan käyttää sekä maakaasuvoimaloissa että liikenteen polttoaineena. Jos se päätyy liikenteen polttoaineeksi, parasta käyttöä olisivat maaseutubussit ja rekat. Jakeluverkosta tulisi näin huomattavasti halvempi kuin jos biokaasua käytettäisiin henkilöautoissa mutta fossiilienergiaa korvautuisi yhtä paljon.

Energiajärjestelmän tarvitsema mullistus taitaa olla liian iso toteutettavaksi markkinaehtoisesti. Markkinatoimijoita on liian vähän ja ne ovat liian heikkoja. Pelissä on myös painavia ulkoisia hyötyjä, jotka puolustavat subventointia.

Kokonaan markkinoita ei pitäisi kuitenkaan hylätä vaan pyrkiä tavallaan huutokauppaamaan rakennettavaa ja tuettavaa kapasiteettia.

Venäjän käy todella huonosti, kun Eurooppa lopettaa energia- ja lannoiteostot maasta. Paljon muuta vietävää maalla ei ole. Maa tulee vajoamaan pitkäaikaiseen köyhyyteen.

Tämä ei voi olla Venäjälle yllätys. Hinta hyökkäyksestä Ukrainaan kerrottiin sille selvästi etukäteen.